Vauvan nukkumisjärjestelyt

Vauvan nukkumisjärjestelyt oli ehkä yksi isoimmista kysymysmerkeistä esikoista odottaessa, ja tulevan synnytyksen ohella jännitin toiseksi eniten sitä, miten meillä nukutaan sitten kun vauva tulee taloon.

Mitä tulee nukkumiseen, ihan ensimmäisistä viikoista en oikeasti muista juuri m i t ä ä n. Onneksi olen kirjoittanut edes jonkinlaista vauvapäiväkirjaa, muuten en muistaisi tuosta ajasta kuin yksittäisiä välähdyksiä. Eleltiin niin onnellisesti vauvakuplassa ja hormonit myllersi synnytyksen jäljiltä ettei valvottuja öitä edes noteerannut.


Perhepeti vai pinnasänky?


Ensimmäiset kuukaudet nukuttiin vauvan kanssa meidän sängyssä, ja mies oli evakossa sohvalla. Ei olisi tullut kuulonkaan, että oltaisiin nukuttu kaikki samassa sängyssä. Mies on sellainen häseltäjä unissaan ettei siitä olisi tullut mitään. Olen muutaman kerran herännyt mm. naama miehen olkapään alla ja ajatellut et no halloota vaan, miten ihmeessä joku pystyy nukkua niin sikeästi?! Mies ei olisi saanut nukuttua ollenkaan pelätessään että kierähtää vauvan päälle - ja mä olisin nukkunut koiranunta valvoen toisella silmällä vauvaa ja toisella miehen unta. 

Mä sen sijaan nukun aika rauhallisesti, ja saatan nukahtaa ja herätä samasta asennosta. Lisäksi hormonit auttoivat siihen, että havahduin saman tien kun vauva alkoi heräillä. Nukuttiin molemmat oikein hyvin näin, minä ja vauva. 


Siirtyminen pinnasänkyyn


Meillä pinnasänkyyn siirtäminen tapahtui olosuhteiden pakosta Liljan ollessa noin 2 kk. Ristiäiset oli tulossa, ja äitini tuli meille hyvissä ajoin ennen juhlapäivää auttamaan valmisteluissa. Koska äiti nukkui sohvalla, miehen oli pakko siirtyä omaan sänkyyn. Olin ajatellut ettei öistä tulisi mitään, eikä Lilja suostuisi nukkua yksin valtavassa pinnasängyssä.

Kuinkas sitten kävikään, laitettiin unipesä pinnasänkyyn ja syömisen jälkeen siirrettiin uninen vauva omaan sänkyynsä. Hallelujaa, sinne nukahti! Se olikin niin helppoa. Päiväunia Lilja ei suostunut nukkua pinniksessä, mutta ristiäisviikonlopusta eteenpäin nukkui kaikki yöt omassa sängyssä.

Ensimmäisestä kuukaudesta eteenpäin Lilja nukkui super hyvin, ja pitkät, keskeytyksettömät yöunet oli ihan taivaanlahja. Raskauden viimeinen kolmannes meni aika vähillä yöunilla, kun heräsin tunnin välein vessahätään, janoon tai siihen että vauvalla oli bileet mahassa.

vuodekatos pinnasänkyyn


Neljän kuukauden hulinat

Onneksi nautin hyvistä yöunista niin kauan kuin ne kestivät, sillä meillä kyllä huomasi ihan kristallinkirkkaasti että neljän kuukauden hulinat ovat nyt alkaneet.. :D Heräsin parhaimmillaan tunnin välein imettämään. Lilja ei myöskään meinannut nukahtaa uudestaan vaan jäi kääntyilemään pinnasänkyyn, tai pahimmassa tapauksessa rähjäämään väsyneenä herättäen kaikki, myös naapurit.. 

Hulinat kestivät aika tasan neljä viikkoa, kunnes tuli se ensimmäinen ihana yö kun nukuttiin pitkästä aikaa useampi tunti putkeen. Olisko ollut neljä tuntia. Olin niin onnellinen, että olisin voinut herätä vaikka silloin aamuneljältä ja jaksaa niillä unilla koko päivän.

nalleyopuku


Miten meillä nukutaan nyt?

Lilja täyttää sunnuntaina 7kk, ja yöt nukutaan ihan ok. Välillä herätään useammin, välillä vain muutaman kerran. Lilja on toistaiseksi siirtynyt olohuoneeseen nukkumaan, sillä miehen on saatava nukuttua aikaisten herätysten takia, ja muutenkin tuntuu että nukutaan kaikki paremmin kun ei nukuta samassa huoneessa. On vähän hassun näköistä, kun pinnasänky kököttää keskellä olohuonetta, mutta minkäs teet. Syksyllä onneksi muutetaan kolmioon, niin saa Liljakin viimein oman huoneen (ja mä pääsen sisustamaan<3.)

Toivon tottakai, että joskus vielä saan kokea sen ihmeen, kun en herää kertaakaan koko yönä! Viime aikoina uniin on varmasti vaikuttanut myös se, että päivällä on niin kuuma ettei päiväunista välillä tule oikein mitään. Illalla ollaan sit jo niin yliväsyneitä et joko tampataan villisti sylissä, möngitään lattialla ympyrää tai peruutellaan (:D) tai sit itketään hikisenä jalka pinnasängyn pinnan välissä. 

Mulla on kyllä sellainen tunne, ettei mene enää kauaa kun arvon neiti alkaa taas nukkua täysiä öitä. Katsotaan miten väärässä olen!



Vinkkejä tuleville vanhemmille

◦ Ole systemaattinen: kylpy, iltapala, yöpuvun vaihtaminen jne. aina suunnilleen samoihin aikoihin. Lapset pitävät rutiineista ja jatkuvuudesta, se luo turvallisuudentunnetta.

◦ Vähennä valaistusta, laita äänet pienemmälle ja rauhoita illat ylipäätään. Ainakin elän siinä uskossa, että vauvat oppii tajuamaan tästä että nyt on aika mennä nukkumaan.

◦ Tarkkaile niitä päiviä kun päiväohjelma on poikkeava, vaikuttaako ylimääräiset menemiset ja vierailut uniin? Lilja rakastaa kun meillä on vieraita / käydään jossakin, mutta ei sit oikein malttaisi nukkua tai on liian ylikierroksilla ettei saa unenpäästä kiinni. Tai sitten rakas lapseni on tullut äitiinsä, ja on semi-introvertti niin kuin minäkin. :D Olen sosiaalinen ja viihdyn ihmisten seurassa, mutta se uuvuttaa ja tarvitsen omaa aikaa "ladatakseni akut." Ehkä vauvoillakin on jo näitä temperamenttipiirteitä havaittavissa? Joka tapauksessa, yritän sopia kyläilyt niin, että ei olisi liikaa ohjelmaa tungettuna joka väliin.

◦ Vaikka vauva huutaisi kuin palosireeni, koita olla hermostumatta. Se tarttuu vauvaankin eikä ainakaan rauhoita tilannetta.

◦ Mitä paremmin ja säännöllisemmin vauva nukkuu päivällä, sitä paremmin vauva nukkuu myös yöllä.

◦ Älä sytytä valoa tai juttele vauvalle yösyötöillä. Meillä Lilja on ainakin aivan unenpöpperössä kun hän herää öisin syömään, ja muutamassa minuutissa tyyppi on taas tyytyväisenä tuhisemassa omassa sängyssään ja pääsen itsekin jatkamaan unia.

◦ Ainakin alkuun; nuku kun vauva nukkuu. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta päiväunet ovat elinehto etenkin hulinavaiheiden aikaan! 

◦ Jos vauva ei suostu nukahtamaan yksin, niin ainakin meillä auttoi se, kun laittoi mobilen soimaan ja odotti hetken ennen kuin käy nostamassa syliin. Useimmiten Lilja nukahti ihan itsekseen, joskus ei auttanut mobiletkaan. Nyt vähän vanhempana tuntuu että selän silittely (L nukkuu nykyään yleensä kyljellään) rauhoittaa kaikista parhaiten.

◦ Joskus nukahtaminen käy helpommin jos isä nukuttaa vauvan. En tiedä mikä logiikka tässä on, onko se se että äiti tuoksuu maidolle ja vauva hermostuu siitä vai mikä, mutta jotain taikaa tässä on. Kiva huomata, että oot ties kuinka pitkään nukuttanut vauvaa eikä tule mitään, ja sit mies ottaa ohjat käsiin ja menee minuutti niin vauva on untenmailla. Jes, voittajafiilis!

Kaikilla on tietysti omat rutiinit, tavat ja tottumukset, vauvat ja perheet ovat erilaisia - mikä toimii meillä ei välttämättä toimi muilla. Tärkeintä on että tekee miten parhaaksi näkee ja että kaikki saavat nukuttua (edes johonkin aikaan päivästä.) Kirjasin omat vinkit kuitenkin ylös, jos näistä vaikka olisi jollekin apua.

Muut äidit huom! Saa jakaa myös omia vinkkejä, olisin erittäin mielissäni jos jotenkin taikaiskusta meillä alettaisi nyt nukkua niitä kuuluisia kokonaisia öitä. :D 

Miten teillä nukutaan?

Hääsuunnitelmia

Täällä on nyt virallisesti pyörähtänyt häiden suunnittelut käyntiin! Niin kutkuttavaa, jännittävää ja ihanaa. Tähän mennessä ollaan oltu hämmästyttävän yksimielisiä kaikesta, ja tosi rennolla asenteella ollaan ryhdytty häitä järjestämään. Ei haluta stressata eikä suunnitella liikaa.

Mun mielestä on tärkeää, että molemmat osallistuu ideointiin, ettei käy niin että häät on vain toisen (kröhöm eli yleensä naisen) visio häistä. Musta onkin tosi kiva, että mies oli ihan mukana suunnittelussa, eikä kertaakaan pyöritellyt silmiä mun yli-innokkuudelle. Olen malttamattomana odottanut kaikkea häähömpötystä, enkä voisi olla onnellisempi kun saan kokonaisen vuoden fiilistellä tulevia häitä.


Pidettiin sunnuntaina ensimmäinen hääpalaveri, jossa:

päätettiin alustavasti paljonko vieraita kutsutaan

hahmoteltiin hääbudjetti

sovittiin mihin panostetaan, missä pihistetään

puhuttiin kaasoista ja bestmaneista

mietittiin juhlapaikkaa

katseltiin mulle vihkisormusta (timantteja!)

eilen löydettiin sivusto, jonka kautta aika varmasti tilataan meidän kutsu- ja kiitoskortit

Vihkikirkon valinta jäi nyt siihen vaiheeseen, että sitä mietitään vielä muutama päivä, vaikka loppujen lopuksi silläkään ei ole niin suurta merkitystä missä meidät vihitään. Tärkeintä on kuitenkin se, että saadaan jakaa ikimuistoinen päivä läheisten kanssa.

Häihin on siis aika tarkalleen 12 kuukautta, mutta tuntuu että ei tässä vauva-arjen, muuttamisten, opiskeluiden aloittamisten ja muun elämän ohella ainakaan liikaa aikaa ole käsissä! Ihan hyvä siis aloittaa järjestäminen ajoissa.

Häiden teema ei ole vielä ihan täysin hahmottunut, mutta sitä kuvaavia sanoja ovat juhannushäät, maalaisromantiikka, luonnollisuus, kukat, boho (= meidän yhteisen hääkansion sisältö Pinterestissä.) Jokin näiden yhdistelmä!

Vielä on paljon tehtävää, mutta tästä se alkaa. Ajattelin että olisi kiva kirjoitella hääjuttuja myös tänne blogiin, ensisijaisesti muistoksi meille, mutta myös inspiraatioksi muille häitään suunnitteleville. Kaikenlainen kollektiivinen häähaihattelu ja unelmointi on myös erittäin tervetullutta! Juuri nyt mun ajatukset on ainakin yhtä pitsiä, huntua, kukkaa ja kimallusta. Me ihan oikeasti mennään naimisiin!!

Helppo mansikkakakku


Ennen kuin kerron erittäin salaisen reseptini superhelppoon mansikkakakkuun, aion jutella säästä. Taitaa nämä säät olla nimittäin tän hetken kuumin puheenaihe, luulisin. Tuntuu kuin talven ja kesän välissä olisi ollut kahden päivän kevät. Kyllä se sopii! Ei sitä koskaan tiedä milloin palataan taas niihin perinteisiin Suomen kesäsäihin. Nyt otetaan ilo irti auringosta!

Tänään meillä oli perhekerhon kesäjuhla, jossa ehkä olin hieman tippa linssissä kun tajusin että nämä on viimeisiä hetkiä näiden ihmisten kanssa täällä. 

Olen saanut muutaman äitikaverin täällä, ja jo se tekee olosta paljon kotoisamman uudessa paikassa. Kunnes taas pitää muuttaa, mutta ei mietitä sitä vielä. 


Huomenna meillä on sovittuna yhden äidin kanssa kakkukahvit, jos siis meidän mansikkakakusta jää mitään jäljelle. Mies on nimittäin sellainen mansikkakakkuhiiri :D

Muutama tunti sitten täällä oli kesäjuhlien kunniaksi myös ensimmäinen ukkosmyrsky! Ensin alkoi tuulla oikein kunnolla, ötökät pörräsivät sinne tänne ja linnut lensivät matalalla. Sitten taivas pimeni ja alkoi tuulla humisten, amppelit orvokkeineen vain natisivat liitoksissaan. Muutama sadepisara ropisi hiuksiin kun seisoin paljain varpain kesämekossani pihalla ja innosta kihisten odotin milloin kuuluu ensimmäinen jyrähdys. 


Rakastan ukkosta, ja lähestulkoon liikutun joka kerta, kun se kuulostaa ja näyttää niin hienolta. Oonko mä ainoa outo ukkosnainen? :D Komea ukkonen siitä seurasikin, piha tulvi sadevettä (ei olisi tarvinnut kastella kukkia aamulla) ja ilma oli sähköinen. Kesäpäivä parhaimmillaan! Nyt ulkona paistaa taas aurinko niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.


Kesällä ruuanlaiton pitää olla helppoa, nopeaa ja yksinkertaista. Tuoreita raaka-aineita, paljon vihanneksia ja marjoja ja ehkä ripaus kermavaahtoa silloin tällöin. Tänään toivotettiin kesä tervetulleeksi kattamalla pöytä pihalle <3

Essin helppo mansikkakakku


pohja

4 kananmunaa (huoneenlämpöistä!)
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

korppujauhoja
voita

(Jos haluat säästää aikaa tai päästä vieläkin helpommalla, valmispohjakin sopii oikein mainiosti!)

täyte & kuorrutus

1,5-2 dl maitoa
mansikka-vadelmarahka
banaani
2 prk kuohukermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta
tuoreita mansikoita


Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. 

Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Vaahto on valmista kun siihen jää hetkeksi kuvio. 


Sekoita keskenään jauhot ja siivilöi ne vaahtoon varovasti puuhaarukalla käännellen. 


Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka. 


Kaada taikina vuokaan, kopauta pöydänreunaa vasten ja paista uunissa noin 30 min.

Pohja on valmis, kun se irtoaa reunoista ja kun puutikkuun ei jää taikinaa kiinni. Kumoa pohja pian paistamisen jälkeen leikkuulaudalle ja anna jäähtyä.

Leikkaa pohja kahteen osaan (tai kolmeen jos olet taitava!) ja kostuta kakkupohja maidolla (tai mehulla). Väliin levitin täytteeksi mansikka-vadelmarahkan ja pilkoin banaaniviipaleita päälle.

Ota esim. teehauduttimeen valmiiksi noin 1 rkl vaniljakreemijauhetta. Vaniljakreemijauhe jämäköittää kermavaahdon ja tekee siitä helposti pursotettavaa. Vatkaa kermavaahtoa ensin pienemmällä teholla ja kasvata tehoa sitä mukaa kun kerma vaahtoutuu. Siivilöi vaniljakreemi vaahtoon vähitellen, ettei se tee vaahdosta kokkareista. Pursottamista ajatellen vaahto kannattaa vatkata niin kiinteäksi, ettei se liiku kulhonpohjasta mihinkään kun kääntelet kulhoa ylösalaisin. 

Ota kukkamaljakko avuksi ja laita pursotuspussi siihen, niin kermavaahto on helpompi kaataa pussiin. Kaada osa vaahdosta pursottimeen ja laita jääkaappiin odottamaan, ettei vaahto kerkeä lämmetä ja lässähtää. Sillä aikaa levitä loput kermavaahdosta kakun väliin ja päälle. Koristele kakku mansikoilla ja pursotetulla kermavaahdolla. Valmis! 

Näin jälkikäteen suosittelisin lisäämään väliin vielä mansikkahilloa tai kostuttamaan pohjaa enemmän. Mikään ei ole pahempaa kuin kuiva täytekakku! Ehkä se maustuu sopivasti huomisia mansikkakakku-kahvitreffejä varten.



 
mansikkakakku

Kippis kesälle!

Ensimmäinen äitienpäiväni

Eilen sain viettää mitä ihaninta ensimmäistä äitienpäivää äitinä! Tunsin oloni koko päivän hyvin erityiseksi, vaikka olenhan äiti ihan joka päivä. 

Sain perinteisesti aamupalan sänkyyn, mutta mies ilmoitti ettei kannata syödä isoa aamupalaa, koska kohta lähdetään jonnekin. Laitoin kukkamekon päälle, kiharsin hiukset, sipaisin huulipunaa, otin hellehatun mukaan ja sitten menoksi! 

A oli varannut pöydän äitienpäivälounaalle tästä meidän lähteltä Ollinmäen viinitilalta. Olin tosi otettu, vaikka osasinkin tietenkin odottaa että mennään jonnekin syömään. Oli myös jotenkin liikuttavaa, että meidän pöydässä oli valmiina pehmustettu syöttötuoli Liljaa varten. Lounaan jälkeen lähdettiin käymään Tertin kartanon puutarhassa ja otettiin ilo irti helteisestä kesäpäivästä. Otettiin samalla muutama kuva musta ja Liljasta, ihka ensimmäisen äitienpäivän kunniaksi.



Kotona katettiin takapihalle kahvit ja mutakakkupalat jäätelöllä ja mansikoilla. Vaikka kello oli jo lähemmäs kuusi, aurinko porotti vieläkin niskaan ja ulkona oli ihan kunnon kesähelle. 
Kukaan ei varmaan ole huomannut ja tämä tulee kaikille varmasti täysin yllätyksenä, mutta olen aivan haltioissani omasta pihasta! Totesin eilen, etten millään haluaisi muuttaa enää kerrostaloon asumaan. 

Illalla soittelin omalle äidilleni ja puhuttiin pitkään. Sen jälkeen istutin edesmenneelle anopilleni keltaisen ruusun kukkapenkkiin, ja toivotin hänellekin hyvää äitienpäivää, missä ikinä hän onkin. Luulen kyllä että hän aika tarkkaan seurailee meidän tekemisiä ja oli eilenkin meidän mukana.


En oikein osaa edes sanoa mitään järkevää siitä, mitä äitiys mulle merkitsee, muuta kuin että se on hienointa mitä tiedän. Äitiys tuli mulle aika luonnostaan, ja kuulen usein että äitiys sopii mulle. En aina jaksa olla sellainen pullantuoksuinen äiti, eikä pidäkään jaksaa, mutta joskus intoudun olemaan sitäkin. 

Joskus tunnen riittämättömyyttä, niin kuin varmasti kaikki muutkin äidit. Joskus hermostun kun vauva huutaa, ja heti tunnen siitäkin huonoa omaatuntoa. Yksi ystäväni sanoi, että lapselle riittää se, että häntä rakastetaan ja että hänestä huolehditaan. 

Jossain, en muista missä, sanottiin myös hyvin, että lapsen koti on vanhempien välinen suhde. Yritän muistuttaa itselleni joka päivä, että olen meidän lapselle paras äiti mitä voi olla, ja että olen sitä silloinkin kun ei tunnu siltä. Saan myös kiittää jotain korkeampia voimia ihanasta miehestäni, joka muistaa kertoa mulle tasaisin väliajoin kuinka hyvä äiti olen.



Tänään olen vastustanut kiusausta lojua koko päivän takapihalla ja olen tehnyt rästissä olleita kotitöitä. Nyt aherruksen jälkeen taidan ansaitusti suunnata aurinkoon ja ottaa välipalaksi kippoon mansikoita, appelsiinia ja viinirypäleitä. Toivottavasti en houkuttele eväilläni ampiaisia..

Hyvää äitienpäivää kaikille ihanille äideille vielä näin jälkikäteen, ja aurinkoista ja kivaa viikkoa kaikille <3

Mutta ne tytöt olivat kertoneet surullisiakin juttuja

Tässä katselin elämäni ensimmäistä kertaa Vain elämää -viihdeohjelmaa, tietenkin Terhin päivää. Terhi Kokkonen on lumoava, siitä ei pääse mihinkään. Ultra Bra soi meillä kotona kun olin pieni, kiitos isäni, ja se värittää omalla tavallaan mun lapsuutta.

 Aina musiikkia kuunnellessani muistan, missä olen sitä tiettyä biisiä kuunnellut, mitä elämässä on silloin tapahtunut ja mitä olen tuntenut. Ultra Bra on ehkä lopulta rakkainta ja tärkeintä musiikkia mulle, vaikka musiikin suurkuluttajana on vaikea valita monesta tärkeästä se tärkein. Ultra Bra vaan kerta toisensa jälkeen kietoo mut sisäänsä tavalla, mitä ei mikään muu musiikki saa aikaan. 

On yleinen vitsi, että Vain elämää -ohjelmassa itketään, ja nyt on pakko myöntää nolona et kyllä muakin vähän itketti kun palasi musiikin mukana sinne jonnekin menneisyyteen.

Muutama kesä sitten vietimme hyvän ystäväni kanssa kesäiltaa Turussa normaalin kaavan mukaan. Olin keväällä päässyt vihdoin irti elämääni hallinneesta painajaismaisesta suhteesta, ja vapaus tuntui niin huumaavan hyvältä ettei tosikaan. Ah, vapaus. Meillä oli kylmää valkkaria, aurinkoa, kitaransoittoa ja laulamista. 


Narsismi puhuttaa

Heippa!

Tässä hetken pohdiskelin, että pitäiskö suosiolla muuttaa blogin nimeksi "Essin kootut viikonloput", kun taas meillä on ollut vaan niin kiva viikonloppu! 

Elämä on noudattanut viime viikkoina hämmästyttävän samaa kaavaa: perus vauva-arkea ja asioiden hoitamista ma-ti, lisäksi keskiviikkoisin käydään perhekerhossa, torstaisin mulla on baletti, perjantaisin on muskari ja lauantaisin vauvauinti. 

Perjantaisin meille tulee lähes aina vieraita, ja siivotaan paniikissa puoli tuntia ennen vieraiden saapumista (tämä viikonloppu oli harvinainen poikkeus ja sain tehtyä viikkosiivouksen ihan rauhassa), lauantaisin tehdään seuraavan viikon ruokaostokset, kokkaillaan ja yleensä leivon jotakin hyvää. Sunnuntaisin otetaan rennosti, nukutaan pitkään, juodaan aamukahvia niin kauan että kahvi kylmenee kupissa, jolloin keitetään uusi pannullinen kahvia ja näin saamme aamukahvin juotua noin klo 14 mennessä. Sunnuntaisin pestään pyykit ja valmistaudutaan seuraavaan viikkoon.

Tämä viikonloppu oli taas jälleen kerran aivan ihana, kun saatiin kylään mun hyvä ystävä Helsingistä. Käytiin vaunulenkillä ja vauvauinnissa, grillailtiin kesäistä ruokaa ja tehtiin kotitekoista pizzaa, saunottiin, käytiin torikahveilla, juotiin valkkaria ja naurettiin Solsidanille. Niin ja pulputettiin parin kuukauden kuulumisia ihan taukoamatta, tietenkin. 




Eilen heti herättyäni tungin nokkani ulos ja tunnustelin lämpötilaa. Jep, säätiedotukset pitivät paikkansa: +20! Juotiin aamukahvit ulkona ja paistateltiin auringossa. Aika nopeasti todettiin että pitää käydä lisäämässä aurinkorasvaa ettei klyyvari pääse tyystin kärähtämään. Illalla huomasin, että topista oli jäänyt rusketusrajat ja iho tuoksui auringolta. Sieltä se kesä tulee!



Kevyistä aiheista taas vähän raskaampiin; on nimittäin sanottava, että suuri kiitos vielä kaikista kommenteista ja yksityisviesteistä narsisti-postaukseen liittyen. Olen todella kiitollinen siitä, minkälaisen vastaanoton aiheesta kirjoittaminen sai. Siitä ei arvatenkaan ollut helppoa kirjoittaa, menneeseen palaaminen tuntui aika raskaalta ja muistin paljon asioita jotka olin viiden vuoden aikana unohtanut. Tuntuu myös todella erikoiselta, minkälainen kontrasti mun nykyisellä elämällä on siihen entiseen. Olinko tuo todellakin minä? Kuin kirjoittaisi jostain ihan toisesta ihmisestä ja elämästä. 

Jos totta puhutaan, ajattelin suhteen jälkeen etten ikinä kerro kenellekään mitä olin kokenut, koin suhteesta niin suurta epäonnistumista ja häpeää.  Seuraavaksi ajattelin, etten ikimaailmassa kirjoita aiheesta halaistua sanaa, en ainakaan julkiseen blogiin, kunnes ystäväni kehoituksesta uskalsinkin julkaista kokonaisen postauksen. Eilen sekosin lopullisesti ja vielä erikseen mainostin blogiani Instagramissa. Miten vapauttavaa! Kaikki parisuhdeväkivallan uhrit barrikadeille! 

Sen sijaan, että pelon ja häpeän sanelemana vaikenisin, aion tästä lähtien puhua jos siltä tuntuu. Nyt saa tästäkin asiasta vaikeneminen riittää jo.  On aivan älytöntä, että väkivallan uhrit ovat niitä, jotka tuntevat häpeää kokemastaan. Ne, jotka ovat väkivaltaisia sietäisivät kiemurrella häpeästä. 

 Joskus vuosia sitten mielessäni kävi ajatus, että haluaisin vielä joskus auttaa niitä, jotka ovat käyneet läpi samoja asioita, ja etenkin niitä, jotka tälläkin hetkellä rämpivät alistettuina siellä loputtomassa suossa, ilman toivoa huomisesta. 

Mä haluaisin olla se, joka toisi toivoa ja pienen valonpilkahduksen sinne lohduttomaan pimeyteen. Ehkä asiasta kirjoittaminen on askel oikeaan suuntaan. Ainakin tiedän, miltä siellä oleminen tuntuu ja miten vaikeaa sieltä on päästä pois. Tiedän myös sen, miten todellista siinä tilanteessa koettu pelko on, eikä sitä voi mitenkään vähätellä. En kysyisi sitä turhauttavan yleistä kysymystä miksi et vain lähtenyt, miksi jäit sinne, koska ymmärrän miksi. Jos siis joku apua tarvitseva tänne sattuisi kuin ihmeen kaupalla eksymään, saa laittaa viestiä! Silloin aikaisemmin en kokenut olevani vielä valmis auttamaan, mutta nyt olisin.

Blogin sähköpostiosoite on ikkunalaudalla@outlook.com

Toukokuu

Tervetuloa toukokuu! 

Niin ihanaa, että kesä on jo lähellä. Kesä ja erityisesti kesäkuu on yksi lempivuodenajoistani; linnut laulaa, koivuissa keväästä asti kurkkineet hiirenkorvat puhkeavat, ulkona tuoksuu kukkaniitty ja tuore nurmikko, puut metsän huminoivat, kesätuuli puhaltaa lempeästi - luonto on kauneimmillaan. Kesäkuussa mulla on myöskin syntymäpäivä, joka toisinaan osuu samalle päivälle juhannusaaton kanssa. Tänä vuonna kesäkuu on aivan erityisen ihana, sillä meillä on tiedossa hääkirkon varaaminen.


Häät alkavat muutenkin nyt pyöriä enemmän mielessä, vaikka niihin on aika vielä (enää) vuosi. Häistä ollaan puhuttu jonkin verran, mutta mitään konkreettista ei häiden eteen olla vielä tehty, jos ei ajankohdan ja paikan päättämistä lasketa. On ollut tuossa toi pieni rakas pötkylä viemässä tehokkaasti kaiken ylimääräisen ajan, pus. Ja ai niin, häämarssi päätettiin sinä päivänä kun mentiin kihloihin, ollaan me siis jotain saatu jo aikaiseksi! 

Tärkeintä meille on kuitenkin se, ettei tule kiire eikä stressi, ja voidaan miettiä kaikkea ihan rauhassa. Taidankin tässä jonain päivänä hakea kotiin kasan häälehtiä ja alkaa pikkuhiljaa fiilistelemään kaikkea häihin liittyvää. Apua, me oikeasti mennään naimisiin!

Tänään mulla on ollut aivan järjetön ikävä kaikkia mun ystäviä. Puhuttiin kaksi tuntia Facetimessa yhden rakkaan ystävän kanssa, joka muutti pari vuotta sitten Yhdysvaltoihin. Vaikka meillä on välimatkaa päälle 7000 kilometriä, sai mun ystävä ihan vaan puhelimenkin välityksellä annettua taas niin paljon hyvää mieltä ja energiaa, että pärjään niillä varmaan jouluun asti. Ikävää helpotti reissusuunnitelmat jenkkeihin ja puheet siitä että nähdään viimeistään jouluna. Iltapäivästä soittelin vielä yhden toisen rakkaan ystävän kanssa, jonka saan tänne meille kylään jo perjantaina, en malta odottaa. Ihana viikonloppu siis tulossa!

Vaikka noin yleisesti ajattelen, että vähemmän on enemmän, niin kuorrutukseen se ei päde. Enemmän on enemmän!

Vappu meni juuri niin kuin etukäteen kuvittelinkin: paaaljon hyvää ruokaa, lasi kuohuvaa ja hyvää seuraa. Tänään nukuttiin pitkään, sillä Lilja päätti että nyt on taas aika tehdä vauvahommia ja heräsi yöllä puolentoista tunnin välein syömään. Se voi kyllä mennä ihan tiheän imun piikkiinkin, sillä ylihuomenna meidän pieni murunen täyttää jo p u o l i vuotta! Puolen vuoden kunniaksi Lilja sai nyt ikioman syöttötuolin, jossa hän on ylpeänä istunut, ihan itse. Hieman katkonaisista yöunista huolimatta oli oikein kiva vappupäivä; ei tehty mitään ihmeellistä, sitä tavallista arkea vain.

Miten teidän vappu meni?