Pintakuiva sekaiho & imetysakne

*Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.


Kuulutko niihin onnekkaisiin, joilla on aina kuulas, tasainen , normaali iho? Ole onnellinen jos kuulut! Mä en harmikseni kuulu, vaan mulla on pintakuiva sekaiho, joka kuivuu, kutisee, kiristää, hilseilee, punoittaa, rasvoittuu, näyttää samealta ja elottomalta – siis kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tekis mieli välillä sanoa iholle chill out! kun mikään ei ole hyvä ja jatkuvasti on joku tilanne päällä. Talvi on erityisen hankalaa aikaa, kun ilma on kuivaa ja kylmää, ja etenkin pakkanen saa ihon aivan sekaisin. Kesä ja aurinko yleensä auttavat vähän, mutta tänä kesänä iho on ilmeisesti imetyksen takia vain villiintynyt entisestään. Kamppailu ongelmaihon kanssa näin kolmenkympin korvilla alkaa jo vähän kyllästyttää. 





Imetys ja hormonimyllerrys


Ennen raskautta löysin jonkun tasapainon ihon kanssa, ja raskaana ollessa iho vasta hyvin voikin. Kuulin jatkuvasti miten hehkuvalta näytän, ja täytyy myöntää että omaankin silmään iho (ja hiukset) näytti oikein terveeltä ja hyvinvoivalta. Mutta voi elämä mihin kuntoon iho meni raskauden jälkeen! Aluksi pistin sen raskauden jälkeisen hormonimyllerryksen piikkiin, mutta kun oireilu vain jatkui, totesin että aha, imetysakne. Imetys on ihana asia, imetysakne ei. Iho on jatkuvasti leukapielissä ja kaulassa tulehtunut, kiristää ja kutittaa. Kun yksi näppylä lähtee, tulee viisi lisää. Argh!

Olen näiden (lähes) 28 vuoden aikana tullut siihen tulokseen, että jonkin verran ihon kuntoon vaikuttaa se, miten itseään ravitsee sisältä päin. Riittävä vedenjuonti, monipuolinen ruokavalio ja hyvät rasvat tekee iholle hyvää, unohtamatta säännöllistä liikuntaa, lepoa ja unta. Nyt en vain ole huomannut niin minkäänlaista eroa, söin sitten parsakaalia tai kakkupalan, liikuin tai en, juon vettä tai en. No juu, nukkuminen on ollut tähän asti aika epäsäännöllistä, mutta pari viime viikkoa olen saanut nukkuakin vähän paremmin. Olen asennoitunut nyt niin, ettei tähän kai auta muu kuin aika, eikä kyse nyt kuitenkaan ole mistään sen vakavammasta asiasta. En nyt aamusta iltaan ole tarkkailemassa ihoni kuntoa peilistä, mutta harmittaa ja ärsyttää se silti. 


Apu luonnonkosmetiikasta


Mua on aina hieman ihmetyttänyt kosmetiikka-mainokset, joissa joku julkkis pesee jo valmiiksi täydellisen kuulaan ihonsa tuotteella, joka on suunnattu ongelmaiselle sekaiholle. Kun olen itse kokeillut ko. tuotetta, ei ole tapahtunut yhtään mitään. Pitkään on tuntunut siltä, että kaikki sekaiholle tarkoitetut tuotteet on vain yhtä isoa huijausta, ja ettei tälle iholle vain ole mitään tehtävissä. Jossain vaiheessa luovutin ihan tyystin, ja totesin että ehkä iho rauhoittuu sitten iän myötä (täytin kesäkuussa 28, ei ole vieläkään rauhoittunut.)

Käänteentekevä hetki mun ihonhoidossa kuitenkin oli, kun tutustuin ensimmäistä kertaa luonnonkosmetiikkaan. Aloitin Nuxesta, jonka tuotteissa on kyllä käytetty luonnonmukaisia raaka-aineita, mutta joka ei ole luonnonkosmetiikkaa. Seuraavaksi siirryin Mádaran tuotteisiin, ja ihastuin. Ensimmäistä kertaa elämässäni  jostain yksittäisestä tuotteesta oli selvästi hyötyä! Kyseessä oli siis tämä Mádaran AHA-hedelmähappokuorinta. Aluksi säikähdin, kun iho punoitti aika paljon kuorinnan jälkeen, mutta punoituksen laskettua olin myyty. Iho oli todella paljon paremman näköinen; oikeasti puhtaampi, kirkkaampi ja kuulaampi. En tiedä onko mun iho sitten herkkä kaikille ns. tavallisen kosmetiikan lisäaineille vai mitä, mutta joka tapauksessa ainakin Mádara sopii mulle paremmin kuin yksikään muu merkki mitä olen aikaisemmin kokeillut.

Pian ostin kokeiluun myös tämän syväpuhdistavan mutanaamion, joka sekin oli todella hyvä tuote. Mutanaamio ei voittanut hedelmähappokuorintaa, mutta oikein hyvä oli sekin. Käytin näitä vuorotellen, ja tuntui että olin vihdoin löytänyt apua mun oikukkaalle iholle. Näistä innostuneena hankin vielä kosteuttavan SOS-seerumin, joka osoittautui etenkin kesällä ihan loistotuotteeksi. Talvella iho kaipaa jotain tuhdimpaa ja öljypitoisempaa. Olisiko mulla menossa nyt toiset vai kolmannet kuorintapurtilot, jotka olen käyttänyt lähes loppuun. Kuvista puuttuu nyt hedelmähappokuorinta, sillä se yllättäen loppui taas ensimmäisenä. Seuraavat on siis pistettävä tilaukseen mitä pikimmiten. Tai sitten heittäydyn villiksi ja kokeilen tätä hiilinaamiota. Seerumikin vetelee nyt viimeisiään, mutta syksyksi ajattelin kokeilla tosiaan jotain hieman tuhdimpaa tuotetta, ehkä tätä kirkastavaa kasvoöljyä. 

Tulipa nyt Mádaran ylistyspostaus, mutta kun nämä oikeasti toimii. ♡ Linkit ovat kaupallisia linkkejä, mutta olen itse kyllä ilomielin käyttänyt rahaa näihin tuotteisiin. Kerrankin ei ole tarvinnut pettyä kun taas on kokeillut jotain uutta tuotetta, joka ei sitten toimikaan. Jos sulla on siis myös samanlainen ongelmaiho kuin mulla, voin lämpimästi suositella Mádaraa. Olen avoin kokeilemaan myös muitakin merkkejä, saa siis ilmiantaa omat luottotuotteet. Instagramin puolella avauduinkin jo tästä, ja sielläkin kehuttiin mm. Mádaran CC-voidetta, aloe veraa vaikuttavana aineena, La Roche Posayta ja apteekin Aco-tuotteita. 

Onko siellä muita kohtalontovereita, joilla on ongelmaiho / kärsitkö imetysaknesta?







Kesä jonka kerran elää saan

Täällä on selvitty sunnuntaisesta säikähdyksestä ja palattu normaaliin arkeen. Kipeitä vielä ollaan molemmat, mistä johtuen pakkaaminen muuttoa varten on hmm, no hieman alkutekijöissään. Eli ei olla siis pakattu vielä ensimmäistäkään laatikkoa, apua! 

Tänne muuttaessa aloitin pakkaamisen varmaan kolme viikkoa ennen, kun panikoin tulevaa muuttoa ja olin visusti päättänyt että selvitään siitä kunnialla. Alle nelikuinen vauva, muutto toiselle paikkakunnalle, mies töissä – missä ihmeen välissä saan pakattua kun pitäisi vauvaa hoitaa? Ja kas, se oli ehkä elämäni helpoin muutto. Mun ohje siis toimivaan muuttoon on hyvin yksinkertainen: valmistaudu ajoissa, pakkaa kaikki mitä voit/ehdit ennen muuttoa ja ole järjestelmällinen. Mulla oli ihan muuttoexcelkin :D Ensin kaverit ihmetteli että olenko seonnut, mutta muutossa pakkaamisen excelöinnin nerokkuus näyttäytyi kaikille. Yksinkertaisesti siis numeroin laatikot, kirjoitin taulukkoon mitä ne sisältää ja mihin huoneeseen ne menee. A on keittiö, B olohuone jne. ja sitten muutossa kantaa laatikot suoraan oikeaan huoneeseen. Vältyttiin laatikkomereltä ja monen viikon tuskailulta että missä mitäkin on. Sen kun tarkisti listasta jos jotain tavaraa tarvitsi akuutisti! Kamat oli purettu ja pahvilaatikot kasattu varastoon ihan parissa päivässä. Nyt kun tätä kirjoitan tähän, mussa alkaa herätä ehkä pienen pieni motivaatio aloittaa pakkaaminen. Ei nimittäin yhtään houkuttele sellainen hermot riekaleina-paniikki-itku-loppuunpalamismuutto, jossa mitään ei ole pakattu ennen muuttoa ja vielä yömyöhällä muistetaan että ainiin, varasto! Hrrrrrrr, ei ei ja ei.

Mutta niin, tänne on iskenyt pieni haikeus siitä että heinäkuu lähenee jo loppuaan. Yritän aina toukokuusta lähtien joka päivä keskittyä tavallista enemmän juuri siihen kuluvaan hetkeen, että varmasti muistaisin nauttia lämmöstä ja lempeästä kesätuulesta. Yleensä toukokuussa on vielä aika kylmä (ja kesäkuussakin), mutta tämä vuosi on ollut poikkeus. Nyt on ollut sellainen oikein vanhanajan kesä! Sellainen kesä, joka tuoksuu vastaleikatulta nurmikolta, mäntysuovalla pestyiltä räsymatoilta, ulkona kuivuvalta pyykiltä, auringolta iholla, mansikoilta, aurinkorasvalta, merivedeltä, metsältä, aamukasteelta. Sellainen kesä, kun syödään paljon jätskiä ja mansikoita, käydään uimassa, kävellään auringossa, ollaan ilman kiirettä, nukutaan parit päiväunet, kuljetaan aamusta iltaan kepeissä kesämekoissa, eikä edes illalla tarvitse laittaa pitkähihaista kun on niin kuuma. Kotityöt kasaantuu kun ei kesältä ehdi miettimään, mutta se ei haittaa, syksyllä on sit taas aikaa nauttia oman kodin rauhasta ja olla kodinhengetär. 


Ehkä tämä haikeus on myös osaksi sitä, että kohta joudun hyvästelemään tämän kodin ja ympäristön. Kun muutettiin tänne, mua ahdisti ja mietin että mitähän tästä tulee. Pihalla oli metrin parin verran lunta, ja lisää satoi hiljalleen yhtä soittoa monta viikkoa. Lumista maisemaa jatkui silmänkantamattomiin, eikä ketään näkynyt missään. Koko kylä tuntui vain uinuvan talviuntaan. 

Nyt kukkapenkissä notkuu hilpeästi ylikasvaneet ruusut, orvokit ja krysanteemit, jotka istutin sinne keväänkorvalla. Lähikaupassa käy iloinen kuhina, kun kesämökkiläiset käyvät siellä tyhjentämässä peruna-, kala- ja siiderihyllyt. Jopa kylän antikvariaattikin näyttää poikkeuksellisen tyhjältä kun mökkikansa on käynyt hamstraamassa vanhoja pannuja ja astioita. Satamakahvilakin on aina tupaten täynnä, enkä yhtään ihmettele – sieltä saa ihan älyttömän hyvät hampurilaiset. Naapurin mummon kanssa tulee juteltua muutaman kerran viikossa, kyläkaupan kassatädit tietävät meidän vauvan nimen, ja tuolla isommassakin kaupungissa tulee joku tuttu joka ikinen kerta vastaan. Järveä pitkin kantautuu iloista pölinää kun kyläläiset käyvät järvessä viilentymässä lähilaiturilla. Ulko-oven voi huoletta unohtaa lukita, ei täällä kukaan tunkeudu sisään, mitä nyt jokunen kissa saattaa käydä takapihalla nuuhkimassa. Muutaman kerran olen antanut kissalle pari palaa leikkelettä, ehkä se käy tarkistamassa josko kukkaruukun juureen olisi tälläkin kertaa eksynyt evästä arvon kissaherralle.

Tulee ikävä tätä rauhaa, kiireetöntä tunnelmaa, ja etenkin takapihalta avautuvaa näkymää järvenselälle. Haluaisin nähdä syksyn täällä, seurata kun puut vaihtavat väriään ja ilma muuttuu kirpeämmäksi. Käydä mustikassa ja sienessä, nähdä Neitvuoren auringonlaskun aikaan. Jos me joskus ostetaan mökki, niin ostetaan se ehdottomasti täältä! 

Täällä asuminen on ollut rikkaus, vaikka ensin ei siltä tuntunutkaan. Jos jotain täällä asuessani olen oppinut, niin sen, etten todellakaan tarvitse isoa kaupunkia elääkseni hyvää elämää. Takaisin luontoon! Niinkun Rousseau joskus totesi (vaikkei ehkä lausahduksellaan tarkoittanutkaan sitä, että kannattaa mielummin asua Anttolassa Helsingin sijaan.) Täällä asuessani olen saanut enemmän aikaan kuin koskaan aiemmin! Toki äitiyslomalla on osuutta asiaan, mutta sitä samaa äitiyslomaa mä Helsingissäkin ehdin elää muutamia kuukausia. Netflix-maratoneista ei ole ollut tietoakaan (lukuunottamatta keväistä Bachlelor-villiintymistä yhden ystäväni kanssa, kun katsottiin jaksot omista kodeistamme sekunnilleen samaan aikaan, kröhöm :D); sen sijaan olen ulkoillut, neulonut, virkannut, maalannut, valokuvannut, kirjoittanut blogia, haaveillut ja kirjoittanut unelmiani ylös, leiponut, kokeillut uusia reseptejä, lukenut. Ja mikä tärkeintä: ollut Liljan kanssa – seurannut kasvua ja kehitystä, leikkinyt, ihmetellyt yhdessä luontoa ja ihan kaikkea jääkaappimagneeteista pyykkipoikiin, nauranut, halaillut ja pussaillut. Ollut läsnä. On ollut ihan mahtavaa viettää suuri osa vauvavuodesta täällä luonnon keskellä, kaukana kaikesta hälinästä. Haluaisin osata säilyttää tämän mielenrauhan, jonka täällä olen saavuttanut, ja pitää kiinni siitä että myös kaupungissakin hakeutuisin enemmän luontoon.


Mutta kaikesta haikailusta huolimatta, odotan myös tulevaa innolla! Onhan kaupunkielämässä puolensa. Ensinnäkin, me muutetaan samaan taloon jossa asuu mun pikkuserkku perheineen. Heillä on myös pieni tyttö, joten Lilja saa uuden leikkikaverin (ja mä äitiseuraa.) Toisekseen, on kivaa aloittaa opiskelu ja tehdä jotakin vain itselleen. Kolmanneksi, Tampere on ihana! Sieltä on myös lyhyt matka perheen ja kavereiden luokse, voi lähteä vaikka päiväksikin vain käymään pikaisesti. 

Onneksi kesää on vielä jäljellä, hyvässä lykyssä vielä syyskuussakin saadaan nauttia lämpimistä syyspäivistä. Elokuussa aion laittaa uutta kotia, sisustaa pienen tytön pientä huonetta, nauttia vielä viimeisistä äitiyslomapäivistä, viettää aikaa perheen kanssa, tutustua Liljan kanssa tulevaan päiväkotiin, käydä isovanhempien mökillä mustikassa ja Turussa moikkaamassa ihania ystäviä, ja valmistautua tulevan syksyn koitoksiin. Ainakin nyt tuntuu siltä, että syksy saa tulla.


Kesä jonka kerran elää saan
Mielestä ei haihdu milloinkaan
Tuo lämmön unelmiin
Ja päiviin syksyisiin


Muistan kesän - Kai Hyttinen

- Essi




Epäonnen viikko

Tällä viikolla asiat eivät ole menneet ihan putkeen. Raatamista, päivystyksessä juoksemista, kuumeilua – eilen viikko huipentui siihen että soitettiin 112:een. Jos nyt riittäisi jo meininkiä?

 Alkuviikosta huhkittiin talolla aamusta iltaan kolme päivää, jotta saataisiin kaikki valmiiksi ennen ensimmäistä näyttöä varten. Päivät olivat rankkoja, mutta motivaatiota riitti kun tiedettiin, että kohta tämäkin projekti on vihdoin ohi. Saatiin kuin saatiinkin kaikki valmiiksi, ja ensinäyttöön jopa eksyikin yksi potentiaalinen asiakas kovasta helteestä huolimatta, hurraa!

Kolmannen päivän iltana löydettiin itsemme kuitenkin istumasta jälleen kerran päivystyksessä, kun Liljan silmä/korvatulehdus oli uusinut. Alkoi jo usko loppua odottaessa kun sisään tuli vaan lisää potilaita ja yritin viihdyttää 2,5 h sylissä kiemurtelevaa kahdeksankuista. Tuhahtelin ja ihmettelin miksi korvatulehduksen takia pitää mennä alle vuoden ikäisen vauvan kanssa päivystykseen tunneiksi odottelemaan, miten ei koko kaupungissa saa tavallista lääkäriaikaa varattua? Kirosin koko systeemin alimpaan helvettiin ja mutisin itsekseni että mitä järkeä tässä on. Ymmärrän että päivystyksessä hoidetaan potilaat kiireellisyysjärjestyksessä, ja ymmärrän myös sen että aika moni muu vaiva menee ehdottomasti korvatulehduksen edelle. Mutta oikeasti, miksi edes alunperinkään ohjeistetaan menemään päivystykseen jos kyseessä ei ole akuutti vaiva?

No, lopulta päästiin lääkärin vastaanotolle ja saatiin uusi, tällä kertaa hieman pidempi antibioottikuuri. Kotiin koukattiin ihan rehellisesti kaupan ja Alkon kautta, koska oltiin totisesti ansaittu kuohuvaa monen kuukauden uurastuksen päättymisen kunniaksi! Illalla nukahdin nopeasti, mutta yöllä kävin edelleen ihan ylikierroksilla ja heräilin mihin milloinkin.


Seuraavana aamuna katettiin skumppa-aamiainen takapihalle ja kilisteltiin kaikelle ja nautittiin just siitä hetkestä. Se päivä oltiin vaan; nukuttiin, syötiin ja leikittiin. Torstaina mun sisko tuli kylään. Grillattiin, juteltiin ja käytiin yöuinnilla. Parasta! Perjantaina sisko jo jatkoi matkaa kaverinsa mökille, me suunnattiin taas mieheni tädin syntymäpäiväjuhliin. Juhlissa huomasin olevani aika uupunut, mutta pistin sen vain rankan viikon piikkiin. Iltaa kohden alkoi kurkussa tuntua kaktus, ja eiköhän se kuume alkanut nousta oikein kunnolla yötä vasten.

Se on muuten hirveän hauskaa olla tälläisillä helteillä kovassa kuumeessa. En oikein meinannut saada nukuttua, ja välillä heräsin siihen että oli aivan älyttömän kuuma, välillä siihen että tärisin siitä huolimatta että nukun kahden peiton alla. Kuumehoureissani kävin kuumassa suihkussa keskellä yötä, ihan vain koska oli niin kylmä! Eilen illalla olo alkoi vähitellen mennä hieman parempaan suuntaan, ja jaksoin jopa syödäkin jotain ja leikkiä vähän Liljan kanssa. Mies kunniaan kun hoiti Liljaa sen ajan kun vapisin sängynpohjalla!

Liljalla on nyt sellainen vaihe, että aivan kaikki, siis kaikki, menee suuhun. Ihan pikkuruisetkin pisteet tuo mittarimato löytää lattialta. Lisäksi ovet ovat kiinnostavia, niitä pitää availla ja sulkea. Jos ovi on lukossa, tulee hirveä huuto kun ei pääse katsomaan mitä oven takana on.

Kello oli melkein yhdeksän illalla, kun Lilja oli möngertänyt taas jälleen kerran kylpyhuoneeseen ihmettelemään vesipisaroita suihkun lattialla. Mies oli saunassa, ja Lilja hyvin päättäväisesti kerta toisensa jälkeen ryömi olohuoneesta kylpyhuoneen ovelle, ihmetteli oven toimintaperiaatetta avaamalla ja sulkemalla oven pari kertaa, kunnes ryömi hoitamaan vauvanhommiaan kylpyhuoneeseen. Kuulin vaan kun mies sanoi Liljalle "mitä sä syöt!" Kiisin huterasta olotilastani huolimatta salamana paikalle ja katsoin oliko lattialle eksynyt jotain ylimääräistä. Ollaan imuroitu ahkerasti ja lähes neuroottisesti poimittu lattioilta kaikki pikkukivistä pölyhahtuviin sen jälkeen kun Lilja oppi ryömimään. 

Tarkistin Liljan suun ja totesin, että hän oli varmaankin löytänyt vain sen ainoan pölyhuitulan, joka pyykkikorin takaa oli löytynyt. Nostin Liljan syliini, ja kannoin mukanani olkkarin lattialle. Kerettiin hetki olla siinä yhdessä, kun Lilja alkoi kakoa, yskiä ja sitten oksentaa. Mukana tuli myös vähän verta. Hätäännyin hirveästi ja kannoin itkevän vauvan takaisin kylpyhuoneeseen, jossa oksentaminen ja kakominen jatkui, ja tajuttiin että Lilja oli luultavasti rapsuttanut ja syönyt saunan ovenkarmista varissutta maalia (missä ajassa, miten ihmeessä se kerkesi?!) Menin aivan totaalisesti paniikkiin, kun kakominen ei millään loppunut, ja soitettiin heti hätänumeroon. Apu tuli nopeasti paikalle, ja ambulanssin kaartaessa pihaan tilanne oli jo hieman rauhoittunut, mitä nyt kaikki kolme oltiin säikähtäneitä ja me vanhemmat ihan shokissa. Oma kuumeinen olo tuntui aika mitättömältä sillä hetkellä.

Ensihoitajat tutkivat vauvan ja arvioivat tilanteen olevan ihan ok, mutta päätettiin silti varmuuden vuoksi lähteä vielä päivystykseen ottamaan kuva keuhkoista. Parin viikon sisällä jo kolmatta kertaa oltiin taas kolkuttelemassa päivystyksen ovia, tällä kertaa päästiin onneksi heti tutkimuksiin. Lilja alkoi olla jo oma itsensä, jutteli vauvanjuttujaan ja leikki odotushuoneen leluilla. 

Reipas pikkupotilas. Nuken kanssa oli kiva leikkiä, kuin peiliin katsoisi?

Mä olin ihan sydän syrjällään enkä saanut järkytykseltäni edes kerrottua hoitajalle mitä oli tapahtunut, aloin vain itkeä. Ajattelin että ei taas jotain, kun istuttiin siellä odotushuoneessa. Edellisestä kunnon shokista on liian vähän aikaa, ja huomasin ajattelevani, että jotain mussa on vielä rikki. Ei varmaankaan lopullisesti, mutta vielä toistaiseksi. Pelkään jatkuvasti, että jotain kamalaa tapahtuu, ja välillä on vaikea uskaltaa olla onnellinen ja uskoa siihen että kaikki järjestyy. Ettei elämä ole kuin jotain sairasta vaihtokauppaa, jossa aina omasta onnesta joutuu maksamaan kovan hinnan. 

Keuhkot olivat ok, ja päästiin lähtemään kotiin. Mitä Lilja oli syönytkin, oli luultavasti mennyt ruokatorven puolelle ja mahaan. Lääkäri lohdutti keuhkokuvan nähtyään, että on minimaalisen pieni todennäköisyys että keuhkoissa olisi mitään, ja että voidaan nyt huokaista helpotuksesta. Me molemmat oltiin ihan vauhkona ja valmiina valvomaan koko yö tarkkailemassa että hengittääkö vauva. Lääkäri vakuutti että ei tarvitse ja sai rauhoitettua meidät. Kotiin päästyämme pieni potilas oli ihan loppu ja nukahti ennätysnopeasti heti iltapalan jälkeen. 

Tuli nyt kirjoitettua aika henkilökohtainen teksti, mutta oli pakko päästä johonkin purkamaan ajatuksia. Täälläkin olen usein kertonut siitä, miten ihanaa vauva-arki on ollut – no, tässä nähdään ettei se aina sitä ole. Tämä on se vanhemmuuden varjopuoli, tämä jatkuva huolehtiminen. Sitä menee aivan sekaisin huolesta kun jotain sattuu omalle vauvalle. Eipä nyt ihan ensimmäisenä tullut mieleen tarkistaa, variseeko ovenkarmista maalia. Tästä eteenpäin ollaan entistä tarkempia ja osataan varautua tälläiseenkin. 

Erityiskiitos muuten ensihoitajille, teette aivan mielettömän tärkeää työtä. Yksi meillä käyneistä ensihoitajista totesi Liljalle "Vau! Kahdeksan kuukautta ikää ja näin vauhdikas aloitus!" Vaikkei ihan hirveästi siinä tilanteessa naurattanut, niin kiitos kuitenkin piristyksestä ja (äidin) rauhoittelusta. Kiitos.

Jospa nyt riittäisi hetkeksi tuolla päivystyksessä ravaaminen. Sellainen tasaisen tylsä arki olisi myös nyt vaihteeksi ihan tervetullutta tänne meidän talouteen. 

Olkaahan varovaisia siellä pienten kanssa ♡



Häiden to do -lista

Hääjuttuja pitkästä aikaa! Täällä on ollut kova tohina päällä omakotitalon tyhjennyksen (tästä lisää myöhemmin), tulevan muuton ja no hmm, kesän kanssa. Mikä helle! Koko ajan on hiki. Tekis mieli tunkea pää pakastimeen, tai muuttaa asumaan kylpyhuoneeseen ja seistä kylmän suihkun alla päivät läpeensä. Liljaa tarkkailen jatkuvasti ja imetän tiheästi, ettei iske nestehukka pienelle. Tänään just luin taas uutisotsikon, kun joku idiootti täällä Mikkelissä oli jättänyt alle vuoden ikäisen vauvansa kuumaan autoon nukkumaan. Joku sivullinen oli käynyt pelastamassa hysteerisenä itkeneen, hiestä märän vauvan kuumasta autosta. Onneksi ei käynyt pahemmin, mutta kyllä puistatti lukea, kuinka vauvan isä oli tapahtuneeseen suhtautunut: virnistellyt ja ollut kuin mitään sen kamalampaa ei olisi tapahtunut (tai ollut vähällä tapahtua.) Miten se ei ole vieläkään kaikille itsestäänselvä asia, ettei vauvaa tai koiraa saa jättää helteellä autoon? Kun ulkona on +30, autossa on +50. 

Mutta ränttääminen sikseen, nyt häähumua!



Viimeisimmät hääkuulumiset: 


- Olen kosinut kaasojani, kaikki kolme vastasivat kyllä. En tiedä miten tätä kysymistä jännitin, olin aika varma että kaikki suostuvat, mutta jotenkin sitä muuttuu ajatukset ihan hullunkurisiksi kun häistä puhutaan. Alan ymmärtää, miten niitä bridezilloja syntyy :D Vakaasti olen päättänyt, ettei musta tule sellaista, mutta mistäs sitä ikinä tietää. Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos käyttäydyn typerästi tai olen hankala! Kosintaa varten olisi ollut ihan hauskaa askarrella enemmänkin, mutta yksinkertaisuus on enemmän mun juttu, niin tälläkin kertaa. Siispä ostin kaikille kaasoille pienet skumppapullot ja kirjoitin kortit. Viime hetkellä sain idean, että virkkaan kaikille mukaan vielä kestovanulaput. Tuli muuten kivat, taidan virkata niitä kasan itsellenikin.

- Kirkko on varattu. En ajatellut ensin edes kertoa tästä, kun harmitti niin vietävästi, mutta me unohdettiin koko varaus! Soitin kärppänä jo kesäkuun 1. päivä tasan klo 8.00 Turun seurakuntaan, vain kysyäkseni varataanko kirkot päivälleen vai kuukauden tarkkuudella tasan vuotta ennen. No, ne varataan päivälleen vuotta ennen, ja laitoin puhelimen kalenteriin saman tien noin miljoona hälytystä että varaa kirkko. Päivä tuli, meillä oli asunnon irtisanominen, siivousta talolla ja kiinteistönvälittäjän tapaaminen. Vasta illalla sängyssä maatessani reporankana rankan päivän jälkeen hätkähdin, juoksin olohuoneeseen ja henkäisin "mmmhe unohdettiin varata kirkko!" Meinasin alkaa itkeä, mutta mies lohdutti että kaikki kyllä järjestyy. Heti seuraavana päivänä soitin aamulla taas tasan klo 8 ja sain varattua ajan. Vain yksi aikaisempi aika oli mennyt ennen meitä, ja se vähän kirpaisi, mutta toistaiseksi tällä mennään. Saas nähdä, kuitenkin muutetaan vielä mieltämme ja siirretäänkin koko häät Tampereelle... 

- Ollaan käyty katsomassa mulle vihkisormusta. Timantteja! En käytä hirveästi koruja, kihlasormustani ja joskus siroja korvakoruja. Siksi vähän yllätyin itsekin siitä miten hullaannuin dimangeista! Olin ajatellut klassista ja yksinkertaista lookkia; yksi vähän isompi timantti keskellä, ei mitään ylimääräistä. Sormuksia soviteltuani huomasin kuitenkin tykästyneeni eniten halo-istutukseen, vieläpä neliönmalliseen. Siis että keskellä on isompi timantti, jota ympäröi useampi pieni kivi. Hintalappu tuplaantui kertaheitolla – on kallista haluta säihkettä nimettömäänsä. No, sormusta olisi tarkoitus jaksaa katsella pidempäänkin, joten se on sen arvoista. Eikä muuten kuulunut mieheltäkään mitään noottia, myhäili vaan vieressä. 



Kuva Pinterest -kansiostani

- Olen katsellut morsiuspukuja, ja ainakin luulen tietäväni minkälaisen haluaisin. Sen näkee vasta sitten kun sovittaa, mielihän voi muuttua paljonkin. Mekon löytäminen ainakin käsittääkseni taitaa olla henkimaailman juttuja, sen vain maagisesti tietää kun se oikea osuu kohdalle. Olen ainakin tällä hetkellä ihastunut mekkoihin, joissa on lyhyet hihat, vähän pitsiä ja runsas, mutta hempeä helma. Toisaalta pitkät hihatkin näyttävät kauniilta, mutta koska meille tulee kesähäät, hihat ei ehkä ole se käytännöllisin valinta. Töölössä Museokadulla sijaitsevan hääpukuliike Vienon Instagram-tililtä olen ihastellut Innocentia -merkkisiä hääpukuja, ihan superkauniita!

- Ollaan otettu yhteyttä n. tuhanteen hääpaikkaan. No ei sentään, mutta siltä tuntuu. Joko on aina hääpaikka varattu sinä päivänä kun meillä on varaus kirkosta, tai sitten kirkko on varattu kun hääpaikka olisi vapaana. Muutama vaihtoehto on jo, pitää vielä hieman vertailla näitä.


To do -lista:


- Kirkon varaus, esteettömyystodistus ja papin kanssa puhuminen. Kirkonvaraus done! Esteettömyystodistus on voimassa 4 kk, joten liian aikaisin sitä ei kannata pyytää ettei käy hupsusti. Papin kanssa käydään vihkikeskustelu lähempänä hääpäivää. Miten ihanaa on muuten sanoa hääpäivä? Milloin musta kuoriutui tälläinen häähömpöttäjä? Häät, avioliitto, aviomies, vaimo – kaikki kuulostaa vain hyvältä.

- Laadi hääbudjetti. Jotain alustavaa ollaan jo sovittu, mutta budjetti varmaan tarkentuu kun saadaan vähän osviittaa siitä, mitä juhlapaikka ja ruoka tulee maksamaan.

- Vieraslista. Tästäkin on alustava versio tehty, mutta haluan sen tarkkaan mietityn valmiiksi! Vieraiden määrä kuitenkin vaikuttaa myös siihen, minkälainen juhlapaikan pitää olla. Luulisin, että vieraita tulee noin 100.

- Kaasot & bestmanit. Kaasot on jo pyydetty, mutta mies vielä hohhailee bestmanien kanssa.

- Hääpaikan metsästäminen ja varaaminen! Tämä aiheuttaa jo pientä ahdistusta, ks. yllä. Haluaisimme pitää hääjuhlan maaseutumaisemissa tai veden äärellä, navetan vintillä tai muussa rennossa tilassa. Olisi ihanaa, jos paikkaa saisi koristella itse ja tuoda omat juomat (ei nyt ihan välttämätöntä mutta suositeltavaa.) Karkeassa budjetissa lukee hääpaikan kohdalla: kohtuullinen. Eli jos ei nyt ihan törkeän hintainen ole, niin maksetaan mielellään tunnelmasta. Kuten sanoin, ollaan laitettu jo monta yhteydenottoa paikoista menemään, mutta vielä ei ole natsannut.

Hääauto ja kuljetukset. Luultavasti hääpaikka ei ole kovin kaukana kirkosta, joten luulen ettei erillistä kuljetusta tarvitse järjestää. Hääautosta vastaa mies! 

- Pitopalvelu ja kakku. Pitopalvelu riippuu tietysti siitä, tuleeko ruoka hääpaikalta vai jostain ulkopuolelta.

- Musiikki. Bändi vai Spotify? Saattaa olla, että yksi miehen ystävä bändeineen voisi soittaa häissä, mutta tämä on vielä ihan auki. Häälistan kokoaminen Spotifyyn on jo aloitettu!

- Valokuvaaja. Tärkeä, tärkeä, tärkeä! Valokuvaajasta me ei tingitä, budjetti on aika vapaa. Kuvien pitää olla kauniita, hyvin aseteltuja ja meidän näköisiä – niistä pitää välittyä häiden tunnelma. Kuvaaja ei voi olla kukaan häävieraista, koska halutaan että kaikki läheiset saavat nauttia juhlasta omin silmin, ei kameran takaa. 

Hääohjelma. Suuri arvoitus vielä meille kummallekin. Pidetään hauskaa?




- Morsiuspuku ja sulhasen puku. Puhuttiin mun ystävien kanssa, että lähdettäisiin Tallinnaan morsiuspuvun metsästykseen. Käytäisi muutamassa paikassa sovittamassa, ja sitten voisikin suunnata johonkin syömään ja viettämään laatuaikaa. Ah, siitä tulee kiva päivä! Jos oikeaa pukua ei löydy, en aio stressata, se tulee vastaan sitten myöhemmin.

- Kukkaistytön mekko. Kukahan mahtaa olla meidän pieni kukkaistyttö? <3

Kampaus ja meikki. Ollapa mies, olisi niin helppoa! Tiedän suunnilleen miten haluaisin hiukset. Meikki ehdottomasti luonnollinen, kun en muutenkaan käytä kovin vahvaa meikkiä. Kauhukuvissani mulla on aivan liian tumma meikki ja lakalla kuorrutetut ylikiharat hiukset. Pöh, en tiedä mistä tälläinen pelko on tullut, pitää vaan löytää kampaaja jolla on sama maku kuin mulla. :)

- Hääsviitin varaus. Tämä sitten myöhemmin, kun juhlapaikka on selvillä.

- Häämatka. Ei tiedetä vielä lähdetäänkö ns. perinteisesti heti häiden jälkeen häämatkalle vaiko vasta myöhemmin. Lilja on häiden aikaan vasta 1,5-vuotias, ja koska 1,5 vuorokauden häämatka ei kuulosta kovin hyvältä, Lilja tulee mukaan. Miten me edes osattaisi olla Liljasta erossa kokonainen viikko, hirveä ajatus! :D

- Koristelut, kukat, opastekyltit. On aika selvillä jo mitä tyyliä haetaan, mutta värimaailmaa pohditaan vielä. Yksinkertaista ja luonnollista mutta juhlavaa.  Opastekylteistä puhuttiin viimeksi tänään, että olisi hauskaa kirjoittaa kyltteihin turun ja savon murteella jotakin. 

- Kutsukortit! Melkein unohdin. Löysin aivan ihanan vistaprintin, jonka kautta saa tilattua just meidän näköiset kutsut. Save the date -kortteja ei lähetetä, mielummin kutsut vain hyvissä ajoin.

+ Tuhat muuta muistettavaa asiaa, mutta lisäilen niitä listalle sitä mukaa kun mieleen tulee. Ideoinnin olen luonnollisesti aloittanut niistä tärkeimmistä, eli pienistä yksityiskohdista..

Helteistä kesäviikkoa kaikille! ♡


Mitä pakkasin sairaalakassiin

Täältä voit käydä lukemassa mitä meidän perheessä hankittiin vauvalle ennen vauvan syntymää ja syntymän jälkeen. Niin kuin postauksessa mainitsin, ajattelin nyt tehdä listan siitä mitä pakkasin sairaalakassiin. Mikä oli oikeasti tärkeää ja hyödyllistä, mikä unohtui kassin pohjalle? Tämä ei meille nyt ole ajankohtainen aihe, mutta sain toiveen kirjoittaa tästä, joten antaa palaa!

Muistan sen kutkuttavan tunteen, kun viikkasin pieniä vaatteita kassiin ja mietin, että kohta ne vaatteet puetaan meidän ihanalle pienelle vauvalle. Silloin hätkähdin ja ensimmäistä kertaa oikeasti sisäistin, että meille tulee kohta vauva. Jopa panikoin hieman, kun laskettuun aikaan oli enää kaksi viikkoa ja tajusin, että vauva voi syntyä minä päivänä tahansa! Olin malttamattomana ajatellut koko ajan, että tietenkään vauva ei synny ennen laskettua aikaa. Vaikka tiesin että vain noin 5 % vauvoista syntyvät laskettuna päivänä! Joka tapauksessa, kassi kannattaa pakata hyvissä ajoin valmiiksi, sillä ikinä ei tiedä, milloin synnytys alkaa. 

Toiveeni oli, että synnytys alkaisi itsestään, eikä synnytystä tarvitsisi käynnistää. Toiveeni kävi toteen, ja muistan sen aamun kuin eilisen, kun jännittyneinä pakattiin viimeiset tavarat sairaalakassiin ja lähdettiin kahdestaan Naistenklinikalle – kotiin palatessa meitä oli kolme. <3

Toivottavasti saan vielä kokea uudestaan raskauden, sen ihanan odotuksen, pienet potkut ja jännityksen, kun malttamattomana odotetaan milloin päästään tapaamaan uusi perheenjäsen. Millainen tyyppi sieltä tulee, periikö hän äidin vai isän silmät? Ensimmäisellä kerralla saa myös jännittää sitä, osaanko hoitaa vauvaa, entä jos teen jotain väärin, millainen vanhempi olen? Viimeisintä saakin miettiä ihan jokainen päivä, tästä hetkestä pitkälle tulevaisuuteen, eikä sitä ikinä voi täydellinen vanhempi ollakaan. :)



Nämä pakkasin mukaan...

neuvolakortti
lompakko, henkkarit
synnytystoivelista
turvaistuin vauvalle
lukemista
puhelin
puhelimen laturi

Vaatteet:

omat vaatteet sairaalassa oleilua varten
kotiutumisvaatteet vauvalle
kotiutumisvaatteet itselle
vaihtovaatteet miehelle
imetysliivit
villasukat

Hygieniatarvikkeet:


hajuton suihkusaippua
kasvojenpuhdistusaine
hammasharja + tahna
vartalorasva
kasvorasva
deodorantti
ponnari
hiusharja
kuukautissiteitä
nännivoide (Lansinoh)
liivinsuojat
rintakumit

Ruoka & Juoma

suklaata, hedelmiä, lakua
proteiinijuomaa
imetystee


Muutamia huomioita


Imetysliivit on yksi tärkeimmistä! Ota huomioon imetysliivejä hankkiessa, että kun maito nousee, kuppikoko voi kasvaa paljonkin. Osta siis pari kokoa isommat liivit mitä normaalisti käytät. Ostin ensin yhden kuppikoon isommat liivit, mutta ystäväni vinkkasi, että kannattaa ottaa ainakin pari kokoa isommat. Kävin vaihtamassa, ja onneksi kävin, koska yhden koon isommat ei olisi riittänyt.

Äitiyspakkauksessa tuli muistaakseni kestokäyttöiset liivinsuojat, mutta mun mielestä ne tuntui aika karheilta ja epämukavilta kun rinnat aristi maidon noustessa. Itse tykkäsin eniten Lansinohin liivinsuojista.

Vauvan kotiutumisvaatteiksi kannattaa varata ne kaikista pienimmät, meillä 52 oli liian iso koko. Pakkaa sään mukaan, ja aina yksi vaatekerros enemmän mitä itselle pukisit. Ota vauvalle myös ohuet puuvillalapaset, sillä vauvat helposti raapivat itseään kun kynsiä ei saa leikata ensimmäiseen kahteen viikkoon.

Sairaalasta saa shampoota yms., mutta mun mielestä oli kiva kun oli omat shampoot ja hoitoaineet mukana. Suihku synnytyksen jälkeen oli paras suihku ikinä!

Kameraa ei raahattu erikseen mukaan, vaan otettiin kaikki kuvat puhelimella. Mun mielestä synnytys on niin hieno kokemus, etten siinä lomassa olisi jaksanut (tai pystynyt/halunnut että mies kuvaa) keskittyä järkkärillä kuvaamiseen, vaan halusin ihan omin silmin elää jokaisen hetken.

Weledan imetystee oli ihan huippu! Maistui aika mausteiselta (lievästi sanottuna), mutta teen jälkeen tuntui että jotain tapahtuu, eli jotain taikaa tuossa teessä kyllä on. Mulla nousi maito kunnolla vasta kun päästiin oman kodin rauhaan, mutta kotonakin huomasin ihan selvän eron maidontuotannossa kun join teetä. Siltikin uskon, että maidonnousuun parhaiten auttaa yksinkertaisesti rentoutuminen.

Suosittelen asentamaan turvaistuimen telakan autoon hyvissä ajoin ennen synnytystä. Me myös kuivaharjoiteltiin ja kuljettiin rattaiden ja turvakaukalon kanssa kotoa autolle ja takaisin. Laitettiin iso vesipullo turvakaukaloon ja naurettiin meidän vesipullovauvalle. Ohikulkijat hieman hymähtelivät meidän touhuille, mutta eipä tarvinnut säätää kaukaloiden ja rattaiden kanssa enää kotiutumispäivänä.


Mikä oli turhaa:


Synnytystoiveita kirjottelin ylös paperille, mutta olin niin tolkuissani synnytyssaliin mentäessä että kerroin ihan omin sanoin mitä toivon synnytykseltä. Lisäksi synnytys etenee omalla painollaan, eikä synnytystä mielestäni kannata liikaa yrittää suunnitella etukäteen. Ei ainakaan siinä mielessä, jos ahdistuu kun kaikki ei sitten menekään omien toiveiden mukaan.

Pakkasin sairaalakassiin jonkun pokkarin, mutta se jäi lukematta kun kaikki aika meni vauvaa tuoksutellessa ja ihastellessa.

Omat vaatteet jäi kyllä ihan täysin käyttämättä. Kun pääset synnytyssaliin, saat sairaalasta sellaisen erittäin trendikkään löysän kaavun, jossa on edessä napit. Itse ainakin tykkäsin oleilla vaan tuo sairaalakaapu päälläni, se oli niin mukava ja helppo.

Rintakumi jäi käyttämättä kokonaan. En muistanut niiden olemassaoloa, eikä vaan tullut mieleen kokeilla / ei ollut tarvetta. Eipä se iso investointi ollut, lahjoitin ne jälkeen päin yhdelle mun raskaanaolevalle kaverille.

Siinä oli mun lista! Toisaalta, kaiken voi hakea jälkikäteen kotoa, ja synnyttämään voi lähteä myös ilman omaa kasvorasvaa... :D Mutta mielestäni omat tavarat teki olosta vähän kotoisamman sairaalaympäristössä. Muut äidit, mitä te pakkasitte mukaan sairaalaan? Mikä oli ihan must? :)




Epäonnistunut unikoulu

Neljän kuukauden hulinoiden aikoihin Liljan unirytmi muuttui kertaheitolla "yhdellä herätyksellä aamuun asti" -rytmistä "herätään tunnin välein" -rytmiin. Välillä on nukuttu vähän pidempiä pätkiä, mutta nykyään herätään useimmiten vähintään viidesti joka ikinen yö. Päiväunia nukutaan edelleen ainakin kahdet, useimmiten kolmetkin, ja nukkumaanmeno sujuu useimmiten ilman sen suurempaa vääntöä. Sen kuin laskee sänkyynsä kyljelleen imetyksen jälkeen, laittaa nallen kainaloon ja silittää päätä niin baby on jo sikeässä unessa. Yösyötöissäkään ei sinänsä ole ongelmaa, ne hoituu ihan muutamassa minuutissa ja päästään kaikki jatkamaan unia, mutta kyllähän se heräily verottaa. Muisti pätkii, pinna on lyhyt silloin kun sitä tarvittaisiin ja aamuisin on todella pahoja käynnistymisvaikeuksia. Ei tulisi mieleenkään esim. lähteä treenaamaan heti aamusta, vaikka joskus sitäkin tykkäsin harrastaa. 



Lempeä unikoulu


Olin lukenut unikoulusta paljon hyviä kokemuksia artikkeleista ja muiden blogeista. Luin, että joillain jo kahden yön mittainen unikoulu oli auttanut ja vauva oli oppinut kuin taikaiskusta nukkumaan läpi yön. Tai heräämiset olivat ainakin vähentyneet huomattavasti. Ihan näin optimistinen en unikoulun suhteen ollut, mutta ajattelin että jos unipätkät pitenisivät tai edes yksi herääminen jäisi pois. Ollaan yritetty jonkin sortin tassutus-unikoulua. Ainoa vain, että pepun ja selän taputtelu on ollut ihan yhtä tyhjän kanssa, kun Lilja hyörii ja pyörii sängyssään eikä tajua kuusta eikä maasta (eikä pepustaan) mitään, huutaa vaan. Myöskään uninallet tai -rätit ei tuo unta, nallekin on usein marttyyrinä heittäytynyt pinnasängyn nurkkaan naama patjaan päin. Ainoa tapa, jolla meidän lyylin saa rauhoittumaan takaisin unille, on The Tissi.

Tähän asti ollaan pyöritelty ajatusta siitä, että nukkumisen suhteen pitäisi tehdä jotain muutoksia, koska syksy ja opiskelujen+ päiväkodin aloitus lähestyy enkä kertakaikkiaan jaksa opiskella jos herään öisin tunnin-parin välein. Äitiyslomalla homma on ihan eri, kun ei tarvitse lähteä minnekään vaan voi koomassa juoda pannukaupalla kahvia ja nukkua itsekin silloin kun vauva on päiväunilla. 

Nyt Lilja on yli 8 kk, ja herätykset on vakiintuneet aika lailla siihen että herätään kahden tunnin välein. Meidän kaikkien hyvinvoinnin takia ajateltiin, että varovasti kokeillaan lempeää unikoulua. Kaunis ajatus, mutta pieleen meni. Tarkoitus oli, että

 imetän ja laitan Liljan nukkumaan ✔
vietetään miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa sohvalla 
mennään nukkumaan 
kun Lilja herää ensimmäisen kerran, mies nousee ja nukuttaa L:n uudelleen (ilman huudatusta).


Kuinkas sitten kävikään


Tähänhän se sitten tyssäsi. Jaksettiin kuunnella huutoa neljä tuntia. Herran jestas, ei. Me jaksettiin kuunnella sitä hädin tuskin tuntiakaan, ehkä maksimissaan 45 minuuttia, ja siitä 40 minuuttia Lilja oli A:n sylissä, joka yritti kaikin keinoin lohduttaa itkevää vauvaa. Lopputulos: sekä vauva että äiti itkee. Se on ihan karmeeta kuultavaa kun oma (tai jonkun toisen vauva) itkee sellaista lohdutonta itkua. Me "luovutettiin", otin Liljan syliin ja imetin. Tavallisen viiden minuutin sijaan rauhoittelin itkusta nikottelevaa vauvaa ainakin puoli tuntia. A sanoi, että Liljan itku kuulosti siltä kuin äiti olisi hylännyt sen. Se oli muuten viimeinen kerta kun me kokeillaan keskenään minkäänlaista unikoulua! Ja tässä Liljaa ei jätetty yksin huutamaan, vaan hän huusi isän sylissä. En tiedä oliko huudon syynä se, että korvatulehdus oli jo päällä, vai eroahdistus, vai opitut uudet taidot, vai läheisyyden kaipuu, vai oikea nälkä, vai vain se että Lilja on tottunut syömään öisin parin tunnin välein. Oli syy mikä tahansa, ainakaan tässä muodossa me ei voida yösyöttöjä vähentää/lopettaa. 

Yksi ajatus oli myös, että ostetaan korviketta (en saa pumpattua koko yön maitoja millään) ja isä hoitaa näin yösyötöt, edes yhden yön että saan nukkua kunnolla. Ongelma on vain se, että kerran keväällä ennen balettituntia kokeilin antaa Liljalle kaapissa varalla ollutta korviketta. Muutaman hörpyn jälkeen L:n suupieliin tuli punaista ihottumaa, ja vedin tästä sen johtopäätöksen, että Lilja on allerginen maidolle. Asiahan ei välttämättä ole näin, koska muista korvikemerkeistä ei ole tullut mitään oiretta. Jostain syystä ajattelin asian putkiaivoillani niin, että nyt hänellä on maitoallergia ja korvike on poissuljettu vaihtoehto. Voitaisiin varovasti kokeilla vielä jotain toista merkkiä, ja jos siitäkin tulee reaktio, pitää mahdollinen allergia tutkia kunnolla. Joka tapauksessa, vähän epäilyttää tämäkin vaihtoehto, eikä se sinällään ole mikään ratkaisu yöheräilyn vähentämiseen.



Aika unikonsultille


Nyt on vaan sitten odotettava että a) Lilja lopettaa jossain vaiheessa itse yösyömisen b) meillä menee järki ja otetaan yhteyttä unikonsulttiin. Olen juuri nyt kallistumassa tohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon, koska täytyy myöntää että pientä kisaväsymystä on ilmassa monen kuukauden univelan kartuttamisen jälkeen. Yksi epäonnistunut unikouluyritys, monta vielä edessä? Rakastan lastani yli kaiken, hän on maailman suloisin ja ihanin tapaus, mutta voi elämänkevät mä kaipaisin nyt hyviä yöunia!! 

Meille on aivan sama nukkuuko Lilja meidän huoneessa vai omassa huoneessa, nukkukoot meidän huoneessa vaikka siihen asti kun menee kouluun – kunhan vain nukkuisi. Toisaalta olisi helpompaa, että Lilja nukkuisi omassa huoneessa, koska nyt ihan vain asennon vaihtaminenkin tapahtuu hengitystä pidättäen, kun varon etten vain herättäisi vauvaa. Olisi ihanaa mennä nukkumaan ilman stressiä, ja jopa lukea ennen nukahtamista. Nyt kukun iltaisin oman ajan perässä olohuoneessa, ja nukkumaanmeno venähtää väkisinkin, kun en millään jaksaisi mennä nukkumaan = herättämään vauvaa. Toiveena siis olisi, että joskus tässä lähitulevaisuudessa yösyötöt ja siten heräämiset loppuisivat kokonaan tai vähentyisivät radikaalisti. 1-2 heräämistä ei haittaisi ollenkaan. En myöskään haluaisi itkettää vauvaa ja aiheuttaa jotain varhaislapsuuden kiintymyssuhde-traumaa, jota L joutuisi sitten aikuisena kaivella alitajunnastaan terapiassa.

On siis sanomattakin selvää, että se yksikin hyvin nukuttu yö tekisi nyt terää. Onko siellä muita uniongelmien kanssa painivia vanhempia? Kaipaisin todellakin nyt rohkaisua unikoulun aloittamiseen (ammatilaisen avulla) ja myös kaikki unikoulukokemukset otetaan ilolla vastaan!






Lilja 8 kk

Heipsan!

Täällä on taas viikon aikana keretty touhuta vaikka mitä. Viikonloppuna tehtiin reissu Helsinkiin, kun käytiin yksissä rippijuhlissa. Lilja puettiin ihanaan rimpsumekkoon ja rusettiin, ja oli taas niin suloinen että meinasi viedä kaiken huomion itse juhlan sankarilta. Yöksi mentiin mun ystävän luokse, ja ilta venähtikin hieman pitkäksi kun miehen ja vauvan jo nukkuessa me jäätiin tavalliseen tapaan vielä höpöttämään tuntikausiksi. Taisin kömpiä sänkyyn vasta kahdelta, ja seuraavana päivänä vähän väsytti. Eilen ja tänään ollaan oltu menossa koko päivä; joko kaupungilla tai omalla pihalla, kun ollaan puuhattu kaikkea sellaista johon ei ole koko vuonna ollut muuten aikaa. Viime viikolla täällä myös sateli muutamana päivänä, jolloin oli ihan parasta linnoittautua sohvannurkkaan kahvikupin ja kutimen kanssa. Nyt on työn alla taas pari juttua, katsotaan mitä niistä tulee!


Lilja täytti viime viikolla 8 kuukautta, ja huhheijaa mikä meno täällä onkaan ollut. Pistorasioihin oli pakko ostaa suojukset, kun tyyppi möngersi iloisen kikatuksen saattelemana nanosekunnissa etenkin tohon eteiseen sorkkimaan kiinnostavia reikiä. Liljan lempparipistorasiat ilmeisestikin. Liljan mielestä kivaa – vanhempien mielestä ei. Vielä ei konttaaminen onnistu, mutta mihinkäs sitä tarvitsee kun ryömimälläkin pääsee mittarimatona hurjaa vauhtia huoneesta toiseen. Tasan kerran Lilja on noussut itse tukea vasten seisomaan, mutta se taisi olla vahinko. Ei ainakaan sen koommin olla tuommoista temppua nähty, ja ihan hyvä niin – ehtii äidin pääkin pysyä kehityksessä perässä!

Jos ennen on ollut vaikeuksia löytää motivaatiota imuroida, niin ei muuten ole enää. Mikä onni! Nyt nimittäin lattialla mönkivä vauva pitää siitä huolen ettei täällä jää imuroinnit välistä. En ymmärrä miten toi löytääkin lattialta kaikki pienempääkin pienemmät muruset ja haituvat. Lilja ihmettelee ihan kaikkea, ensin etusormella tökkien ja sitten maistellen. Ihan kaikki minkä käsiinsä saa menee suuhun! Ja ei, omat lelut ei ole yhtään niin kiinnostavia kuin esim. äidin puhelin, kaukosäädin, laturijohto, laukun hihna... Kaukosäätimestä ollaan otettu paristot pois, kun olisi ihan kiva katsoa joskus samaa kanavaa pidempään kuin sen puoli minuuttia :D Ei olekaan tullut hetkeen telkkarin edessä istuttua, mutta nyt, kiitos Liljan, katsoin tässä yksi päivä Huvila & Huussi. Ohjelman innoittamana pyyhälsin oitis takapihalle kitkemään rikkaruohoja ja hoitamaan kukkapenkkiä. 

Yksi vähän kurjempi juttu sattui myös viime viikolla, kun 8 kk -päivän kunniaksi Liljalle tuli silmätulehdus. Tulehdus ei vielä sunnuntainakaan ollut parantunut, ja päätettiin mennä Helsingissä ollessamme uudestaan lääkäriin. Silmätulehduksen lisäksi Liljalla oli myös korvatulehdus, joten onneksi mentiin. Täytyy kyllä sanoa, että aika teräsvauva meillä kun jaksoi leikkiä ja mennä viipottaa vaikka oli molemmissa silmissä ja korvissa tulehdus. Kiitos muuten OP:n vauvavakuutuksen, lääkärireissusta piti maksaa vain omavastuu.

Syömisasioista sen verran, että juuri kun pääsin sanomasta ettei Lilja suostu syömään lusikalla, ihme tapahtui. Oltiin toissaviikonloppuna kylässä kaveripariskunnalla, kun kokeilin antaa mangososetta purkista. Ihan kuin asiassa ei olisi mitään ihmeellistä koskaan ollutkaan, Lilja söi tyytyväisenä puoli purkkia yhteen menoon. Hah! Ajattelin tehdä seuraavaksi kokeiluun vauvan kanapötköjä, jos ne maistuisivat neidille.


Ja ainiin. Liljahan aloitti "höpötyksen" eli tauottoman jokeltelun jo joskus tosi varhain, olisko ollut päälle kuukauden ikäisenä (keltä lie perinyt). Yksi kaunis aamu vaan heräsin siihen, kun toinen siinä hymyili mun vieressä ja kertoili vauvakuulumisiaan. Samana aamuna ensimmäinen hymy ja vauvahöpinät, johan on! Tässä välissä on tullut kausia, kun toistellaan jotain samaa äännettä tai sanaa, mutta nyt viime aikoina on ollut aika hiljaista. On varmaan pitänyt keskittyä liikkumiseen niin kovin, ettei ole ehtinyt runoilemaan. No, nyt on taas kunnon papatus palannut meidän residenssiin. Liljalla on p a l j o n asiaa, mutta nyt tuntuu että on uusi ääni kellossa. Selvästikin hän yrittää sanoa jotain tiettyä asiaa, mutta harmittaa kun ei vielä osaa puhua. Uusia äänteitä on tullut myös mukaan. Jännittävää seurata, milloin tulee ensimmäiset ihan tietoiset sanat. Onhan sitä äitää hoettu jo tovin, mutta en tiedä liittyykö se niinkään muhun, kun äitä sanotaan myös esim. silloin kun lattialta löytyy aarre: pikkukivi. 

Sellaista tänne! Nyt ajattelin tehdä vielä muutaman rästissä olleen kotihomman, keittää iltakahvit (meidän suvun paha tapa) ja ehkä kenties heittäydyn villiksi ja ehdotan iltauintia tolle rakkaalle urholleni. Kesäistä viikkoa kaikille!