Raskausviikko 39 (38+5) ja raskauskuvaukset

Niin kuin taisin jo kirjoitella aiemmin, ehdittiin vielä käydä ottamassa nämä aivan ihanat raskauskuvat viime viikolla. Se oli se päivä, kun olin ihan varma että yöllä lähdetään synnyttämään, ja jos nyt ei mennä kuvaamaan, on jo liian myöhäistä!

Kävin päivällä pyörimässä keskustassa ja löysin H&M:n ei-äitiysvaatepuolelta ihanan kukkamekon, jonka ajattelin menevän kivasti myös myöhemminkin ja sopivan tyyliini juuri eikä melkein. Normaalisti olen kokoa 34-36, mutta otin nyt koon 38 ja just ja just maha (ja tissit) mahtuivat mekkoon. Voi olla, että ensi kesänä mekko on liian iso, mutta se on vain niin kaunis että käytän sitä vaikka väkisin. Nappasin mukaan vielä sävyihin sopivan huulipunan ja suuntasin luottokukkakauppiaalleni Teija Silverille (Kukkakauppa Hopeahippu Pirkkalan S-marketin yhteydessä) seppeletarvikkeita hakemaan. Teija oli jälleen ihana ja antoi hyvät neuvot kukkaseppeleen taiturointiin, ja sain häneltä kukat ja muut tarvittavat näkyvyyttä vastaan. Jos jokin pitkäaikainen yhteistyökumppani minunlaisella kukkaintoilijalla pitää olla, niin floristi – tietty!

Vielä ennen auringonlaskua ajettiin Pirkkalaan viljapelloille kuvaamaan. Pellosta kuului kummallisia ääniä, ja joku supikoira siellä varmaan möyri, sillä olin tuntevinani lämpimän kuonon nilkoissani. Siinä kohtaa taisin todeta, että nyt on kuvat otettu ja loikkasin ojan yli takaisin tielle. Ennen kuvaamista oli juuri satanut, ja sateenkaari piirtyi taivaalle kuin tilauksesta. Seison siis sateenkaaren päässä vauvamahoineni, meidän pieni aarre. ♡






Kirjoitin Instagramiin näin:

"Mua jotenkin meinaa herkistää nää raskauskuvat. Näistä kyllä näkee, kuka on ollut kameran takana. Mun katseessa on jotain sellaista rauhaa ja luottavaisuutta, mitä en näe kun katson peiliin. Eikö sitä sanota että vanhempien välinen suhde on lapsen koti? Tervetuloa maailmaan baby, ainakin meillä on täällä tarjota lämmin, turvallinen ja rakkaudentäyteinen koti."

Kävin tänään viimeistä kertaa ennen laskettua aikaa neuvolassa, ja sieltä tultuani piti kyllä pyyhkiä muutamat kyyneleet, niin ihania kommentteja olin kuviin saanut. Neuvolassa oli kaikki hyvin; vauva on edelleen oikein päin (niin kuin on ollut jo viikkoja), hemoglobiini, sykkeet ja paino oli ok, sf-mitta kasvaa tasaisesti käyrällä. Vauvan syke kuului huoneessa kirkkaasti ja rytmikkäästi niin kuin kuuluukin. Kun juteltiin neuvolatädin kanssa tulevasta elämänmuutoksesta, huomasin innostuvani entistä enemmän lähestyvästä synnytyksestä ja vauva-arjesta. Ihan varmasti aikaisempi hyvä ja voimaannuttava (en tykkää tästä sanasta, mutta nyt ei sovi mikään muu tähän) kokemus synnytyksestä on jättänyt varman ja rauhallisen olon. 


Mikäs tässä odotellessa. Kaikki on valmiina vauvaa varten, työt on hyvällä mallilla, Lilja viihtyy päiväkodissa eikä näköpiirissä ole muuta suurta muutosta kuin uusi perheenjäsen. Voidaan ihan rauhassa keskittyä tähän hetkeen ja totutella uudenlaiseen perhe-elämään nelihenkisenä perheenä. Se on jo ihan nurkan takana.

En osaa nyt kirjoittaa mitään järkevää, mutta ehkä saitte kiinni mun ajatuksista.

Täällä jatketaan iloisen jännittyneissä ja odottavissa tunnelmissa.

- Essi

Mistä aavistan synnytyksen lähestyvän x 10


Koska elämme jännittäviä aikoja, ajattelin kirjoitella muistoksi raskaustuntemuksiani viime viikoilta ja päiviltä. Voin sitten myöhemmin palata tarkistamaan, pitikö merkit paikkansa. Nyt nimittäin tuntuu siltä, ettei tämä raskaus pääty ikinä, vaikka hyvin tiedän että todennäköisesti vauva on täällä alle kuukauden sisällä. Se vaan tuntuu ajatuksena niin älyttömän absurdilta, etten saa ajatuksesta ollenkaan kiinni! Vähän kuin yrittäisi ymmärtää avaruutta. Vähän kuin.

Ensimmäisessä raskaudessa en muista että olisin huomannut juurikaan mitään sen erikoisempia merkkejä lähestyvästä synnytyksestä. Kaikki puhuivat siitä miten viimeiset viikot kuluvat tuskallisen hitaasti ja odottavan aika on pitkä. Suoraan sanottuna en osaa samaistua tähän – vieläkään. Olen itseasiassa aika tyyni tämän loppuraskauden kanssa. Vauva syntyy kun on syntyäkseen, ja pikemminkin tuntuu että päivät, viikot ja kuukaudet (tai koko raskaus) on hujahtanut ohi sellaista vauhtia ettei pää ole pysynyt perässä. Toisaalta taas tuntuu siltä, että olen ollut ikuisuuden raskaana ja tulen aina olemaan, enkä osaa kuvitella elämää ilman raskautta. Ristiriitaista siis jälleen kerran, mutta sitä nyt tuntuu olevan koko äitiyshomma täynnä, ristiriitaisuutta siis.

Mutta sitten niihin oireisiin. Kirjoittelinkin jo edellisessä postauksessa raskaushimoista, jotka tuntuu olevan paljon vahvempia tässä toisessa raskaudessa, ja niin on myöskin näiden oireiden kanssa. Monet asiat varmasti selittyvät sillä, että kroppa alkaa jo olla aika äärirajoilla raskauden takia, mutta en voi olla välillä ajattelematta jostain tietystä jutusta, että onkohan tämä nyt merkki lähestyvästä synnytyksestä.

Ja juu, ilmiselvää on että synnytys on lähellä, koska kyllä tyhmempikin uuno tajuaa mut nähdessään että laskettu aika on ihan nurkan takana! Mutta jos nyt puhutaan niistä mystisistä oireista, joista voisi aavistella että kohta jotain tapahtuu. Ainakin tuolla eräässä fb-ryhmässä käy jo keskustelu kuumana erinäisistä oireista, koska niitä nyt on vaan kiva jakaa ja lukea. Pistänpä siis omatkin oireeni tähän spekulaatio-soppaan!

1. Järkyttävä turvotus. Mä olen sellainen, ettei mua raskaana ollessa turvota juurikaan sen enempää kuin normaalisti. Tottakai kesähelteillä turvotti, mutta niin mua turvottaa myös ihan ilmankin raskautta. En muista että ensimmäisessä raskaudessa olisi ollut vaikeuksia ottaa esimerkiksi kihlasormusta pois sormesta tai että nilkat olisi ollut jotenkin erityisen turvonneet. Mutta nyt! En saisi kihlasormusta pois nimettömästä vaikka ero tulisi ja käyttäisin apuna öljyä, saippuaa ja väkivaltaa. Sama nilkkojen kanssa, etenkin iltaisin ne näyttää ihan ihme munkkipossuilta. Ja ylipäätään koko kroppa on kamalan turvotuksen kourissa!

2. Normalisoitunut ruokahalu. Tai heh, maailman suurin huijaus sanoa normalisoitunut, koska suolatikut, porkkanat ja piparit (unohdin kokonaan piparit edellisestä postauksesta). Mutta siis määrällisesti normalisoitunut, olen tässä raskaudessa nimittäin syönyt jatkuvasti, ja paljon. Kilojakin on tullut muutama enemmän kuin viimeksi, mutta se on vain hyvä. Ne lähtee kyllä aikanaan, ja edellisellä kerralla tuntui että kuihduin vähän liikaa kesällä ja imetys alkoi takkuamaan. Nyt on vielä taapero menossa mukana, joten kaikki varastot tarvitaan :D Mutta siis niin, parin viime viikon aikana olen huomannut, että pärjään taas paljon pidemmällä ateriavälillä eikä tarvitse syödä niin isoja annoksia. Tässä tapahtui niin selkeä muutos ihan yks kaks, muuten en olisi varmaan huomannutkaan.

3. (iskä, älä lue!!!!)

Tissit ovat heränneet eloon. Ne ovat alkaneet elää ihan omaa elämäänsä. Muistan taas miltä tuntuu kun maito nousee ja miten kropassa kipristelee. Ihan selvästi jotain tapahtuu ja boobsit valmistautuu tulevaan imetystaipaleeseen. Lisäksi tuntuu, että kuppikoko on nyt jo kasvanut niihin mittoihin, mitä se oli ensimmäisessä raskaudessa silloin Helga-vaiheen aikana. Helga-vaiheeksi kutsutaan sitä imetyksen alkuaikaa, kun kumartuessa eteenpäin, suihkussa, nauraessa, itkiessä, toisen itkun kuullessa vauvan itkusta puhumattakaan, oikeastaan melkein missä vain tilanteessa tisseistä vaan tulee maitoa halusit tai et. Termi on mieheni kehittämä. Hirvittää ajatella mihin sfääreihin tämä tissihomma kehittyy tällä kertaa, kun tilanne on jo nyt tämä! 




4. Vatsan toiminnan muuttuminen. Koko raskauden ajan mua on vaivannut hidastunut vatsan toiminta, ja ajoittain ihan ummetuskin. Viime raskaudessa mieheni keksi myös toisen osuvan termin, kakkakahvi. Eli siis kun ulisin vessassa jumissa, etenkin ihan viime päivinä ennen synnytystä, pyysin miestä keittämään kahvia, jos se vaikka auttaisi tukalaan tilanteeseen. Tällöin mieheni naurua pidätellen meni klo 22 illalla keittelemään kupposen kahvia, jos saisi vaikka tuon raskaana olevan naikkosensa pois pöntöltä. Tästä aiheesta kirjoittaminen on nyt ehkä yksi mun blogiuran hohdokkaimmista hetkistä, mutta varmasti monet raskaana olevat pystyy samaistumaan! No, tällä kertaa loppuraskaudessa ei ole paljoa tarvinnut kahveja keitellä. Ihan sanotaanko viimeisen viikon aikana kaikki vatsan väänteet katosivat kuin pieru saharaan (hehheh!) ja muistan taas miltä tuntuu kun vatsa toimii. Huomattavasti kevyempi ja mukavampi olla! Olen jostain lukenut, että näin saattaa käydä ennen synnytystä, joten who knows. Ehkä kakasta voi päätellä paljonkin?

5. Harjoitussupistukset. Ensimmäisessä raskaudessa näitä tuli jo ihan tosi varhain, jostain toisen kolmanneksen alusta. Tein silloin seisomatyötä, ja aina jos kävelin liian nopeasti tai olin puuhannut liikaa, kroppa ilmoitti että nyt täytyy hidastaa tahtia. Tämän raskauden vietin mukavasti toimistotyössä, eikä harjoitussupistuksista ollut tietoakaan, ei edes taaperoa nostellessa kotona. Eikä siivotessa tai missään muussakaan yhteydessä. Viime kerralla supisti jos aivastin, venyttelin, nauroin liian kovaa tai kun vähänkin vaihdoin asentoa nukkuessa. Niistä ei siis voinut päätellä tuon taivaallista lähestyvästä synnytyksestä. Tällä kertaa harjoitussupparit ovat loistaneet poissaolollaan, paitsi nyt. Ihan viime viikkoina niitä on alkanut tulla, eikä minkään tekemisen yhteydessä vaan nimenomaan levossa. Yleensä iltaisin kun nukutan Liljaa. Huomaan sen alkavan tihentyneestä sykkeestä ja hieman epämukavasta olosta, ja seuraavaksi maha menee ihan kivikovaksi. Kysyin näistä neuvolassa, ja ihan normaalia on, vaikka olisikin levossa. Kroppa vaan muistelee mites se homma nyt menikään ja valmistautuu lähestyvään synnytykseen.

6. Lisääntynyt energisyys. Monta viikkoa (tai melkein koko raskauden) olen ollut jotenkin todella, todella väsynyt. En sellainen pöhnäisen väsynyt (alkuraskautta lukuunottamatta, mutta kuuluu asiaan), minkä voisi laittaa alhaisen hemoglobiinin tai anemian piikkiin, vaan ihan rehellisesti kroppa on ollut kovilla yhdistelmästä raskaus + työt + taaperoarki. Ihan päivittäiset rutiinit ja normaalit aamupalan laittamiset, suihkussa käymiset ja muut on vaatineet älytöntä ponnistusta. Selkä on ollut ihan loppu, enkä ole pystynyt oikein mihinkään. Hemoglobiini on ollut koko raskauden yllättävän hyvä, viimeksi 120 tienoilla, mitä neuvolalääkärikin ihmetteli kovasti. En usko että väsymys johtuu siitä, vaan ehkä vaan työssäkäymisestä ja elämisestä yleensä. Äitiyslomailu on tietenkin auttanut akkujen lataamisessa, ja voi johtua siitäkin, mutta viimeiset pari päivää olen ollut jotenkin ihan poikkeuksellisen energinen ja jaksanut puuhailla sitä sun tätä. Selkäkipu on nyt pari päivää jotenkin mystisesti pysynyt poissa, eikä tukalasta olosta ole tietoakaan, jos ei turvotusta lasketa. Tuntuu kuin tietyt asiat alkaisivat jo nyt mennä siihen suuntaan, mitä ne normaalisti ovat, kun taas tietyt jutut muuttuu vastaamaan vauvan rytmiä (ks. seuraava kohta).





7. Muuttunut unirytmi. Maha painaa verisuonia jo aika tavalla, ja koko lantio, alaselkä ja jalat puutuu ja herään noin tunnin välein siihen että kylkeä täytyy kääntää. Pissalla ja juomassa pitää ravata myös melkein joka herätyksen yhteydessä, välillä myös nälkä iskee joskus amauyöstä ja on pakko syödä pari leipää. Mutta viimeisen viikon aikana olen huomannut sen, että "unisyklit" tuntuu menevät jotenkin näin: sikeää unta 00-04, sitten 1-2 tuntia hereillä, 05-09 nukun taas kuin tukki ja ehdottomasti viimeistään klo 9 herätys. Tähän asti ei ole ollut mitään tällaista rytmiä, vaan ihan kausittain on välillä ollut unettomuutta ja toisinaan olen nukkunut läpi yön lähes ilman herätyksiä. Muistelisin että Lilja nukkui vauvana yleensä 22-04, herätys ja pieni ruokatauko, jonka jälkeen nukuttiin 9-10 asti ja heräiltiin aina tosi myöhään. Ehkä tälläkin vauvalla on sama rytmi, ehkä?

8. Herkistynyt mieli. Koko raskauden ajan on itkettänyt normaalia herkemmin, olen vältellyt uutisia ja muutenkin olen ollut jotenkin suojelevampi itseäni kohtaan kuin normaalisti. En ole jaksanut stressata turhista pikkujutuista enkä ole ottanut stressiä sellaisistakaan asioista, joista ehkä normaalisti ottaisin. Esimerkiksi ystävien näkeminen ja yhteydenpito heihin – siis nöyrimmät anteeksipyyntöni ystävät, mutta koko raskauden ajan vaivannut väsymys vei voiton. En vaan kerta kaikkiaan ole jaksanut olla ihan sitä mitä ystävän pitäisi olla. Lupaan yrittää palata elävien kirjoihin taas sitten kun vauva on syntynyt, vaikka sekin tottakai tuo mukanaan taas omat haasteensa. 

Viime viikkoina olen huomannut, että mieli on herkistynyt entisestään, minkä luulin olevan mahdotonta. Ajattelin että pohja on jo saavutettu, mutta ei! Olen tihrustanut itkua mm. Täydellisiä naisia katsoessani, siis voi nyt hyvät hyssykät. Lisäksi olen itkenyt kun Lilja on lähtenyt päiväkotiin ja olen tajunnut että edessä on koko päivä yksinoloa kotona ilman Liljaa. Siis mitä, ihan päinvastainen reaktio pitäisi tulla siitä tiedosta että saa levätä, juoda kahvit kaikessa rauhassa ja puuhata mitä mieli tekee. Ja syödä pipareita ilman että taapero näkee ja haluaa itsekin. Mutta ei, sekään ei kelpaa vaan sitten herkistelen täällä pitkin päivää kun näen Liljan leluja lojumassa siellä täällä, tai pikku vaatteet kuivaustelineessä kuivumassa, tai kun kuulen korvissani miten Lilja sanoo, että pitää laittaa kulisaappaat jaakaan ja lähteä ulos keinumaan. Kumisaappaat on meillä nyt se juttu. Ne laitettiin yksi ilta jalkaan kylvynkin jälkeen, eli siis Lilja kekkaloi ilman vaippaa tai rihmankiertämää kumisaappaat jalassa olohuoneen matolla. Tästä on onneksi kuvamateriaalia tallessa! Mutta niin, ehkä kaikista suurin itkun aiheuttaja on, kun Lilja aamulla tulee vilkuttamaan mulle ja huikkaa "lakastan sua!" ennen kuin astuu ovesta ulos ja lähtee miehen kanssa päiväkotiin. Takuuvarma itkun paikka.

9. Loputon jano. Jano on tietysti asiaankuuluva oire pitkin raskautta, mutta nyt pitää olla jatkuvasti kaksi isoa vesipulloa jääkaapissa täytettynä vedellä, sillä juon ihan järkyttäviä määriä. Voinee selittää kohdan 1, mutta en voi olla juomatta, tai kurkkua alkaa kuivaa ja tulee vain sellainen sietämätön jano. Ihan kuin olisin juossut 20 km lenkin juomatta pisaraakaan, vaikka edellisestä vesilasillisesta (lasillisista) olisi kulunut vajaa tunti. Totta puhuen nyt kun tarkemmin alan miettiä, samaa taisi olla juuri ennen Liljan syntymää? 

10. Selittämätön tunne. Siis vaan se tunne, että kohta tapahtuu. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmemmaksi tulen siitä että on ehkä viisasta pakata se sairaalakassi asap. Ja meiltä puuttuu lahja vauvalta Liljalle, se pitää hankkia! Aiotaan siis antaa "lahja vauvalta isosiskolle", jotta Lilja saisi heti kiinni siitä, mikä isosiskona olemisessa on hienoa. Eli siitä, miten paljon pikkusisarukset ja sisarukset ylipäätään antaa. Enkä puhu materiasta, mutta ehkä asia hahmottuu paremmin tuollaiselle vajaa 2-vuotiaalle jonkun pienen konkreettisen lahjan avulla. 

Sellaisia tuntemuksia täällä! Tänään on taas yksi niistä päivistä, kun "saan" olla rauhassa kotona. Huomenna on luvassa Liljan kotipäivä, ja meillä on aamupäivästä taas muskari. Lilja rakasti olla muskarissa (alkoi viime viikolla), mikä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta. Taas yksi herkistymisen aihe tälle raskaana olevalle hoopolle. 

-Essi

Omituisimmat raskaushimot top 5



Viikonloppua!

Hui mitä vauhtia vilahtelee viikot ohi – taas on jo viikonloppu? Viime aikoina olen järjestellyt kotia (uusi astiakaappi, jaksetaan miehen kanssa ihastella sitä edelleenkin joka päivä!), leiponut ja kokkaillut, katsonut Viaplaysta sarjaa monta jaksoa putkeen (jotain mitä en ole ehtinyt tehdä kuukausiin) ja elänyt yleisesti ottaen aika leppoisaa arkea. Meillä on käynyt paljon vieraita kahvittelemassa, eikä loppua näy. Ensi viikolla olisi tarkoitus käydä moikkaamassa yhtä uutta ystävää, jonka kanssa tutustuttiin Instagramin kautta. Heille on syntynyt vähän aikaa sitten pieni tyttövauva, ja luulen että Liljakin olisi aivan riemuissaan tästä visiitistä. Muutaman viime kuukauden Lilja on aina saanut sen luokan voi miten pieni vauva! -hepulin vauvan nähdessään, että oikein sydäntä lämmittää kun näkee välähdyksen tulevasta. Toki on eri asia kyläillä kuin se, että se pieni vauva pysyvästi hengailee meillä ja kun Liljan tajuntaan iskostuu, ettei vauva ole menossa minnekään. Mutta sen näkee sitten miten kaikki järjestyy, toivottavasti hyvin.

Tänään miehen oli tarkoitus olla tehokas ja puuhata vaikka mitä, mutta jo aamu kertoi miten päivä tulee menemään. Unohdettiin kellot ja menemiset ja suunnitelmat, kun uni tuntui maistuvan kummallekin tavallista pidempään, vaikka Lilja jo heräili pirteänä ennen kahdeksaa. Telkkarista tuli Muumit, ja hän katseli niitä sillä aikaa kun me torkuttiin vielä miehen kanssa lähekkäin – tai siis niin lähekkäin kun tämän plussapallon kanssa on mahdollista! Alkaa olla jo sellainen olo, että on vitsi puhua musta yhtenä ihmisenä. Korjaan siis aiempaa lausettani, minä, mies ja vauva nukuttiin aamulla hieman pidempään. Keiteltiin aamukahvit ja todettiin ettei ole kiire minnekään. Lilja nukahti parissa minuutissa päiväunille ja nukkui kuin tukki muutaman tunnin, jolloin saatiin rauhassa viettää olohuonetreffejä ja puuhailla omiamme. Iltapäivällä intouduttiin siivoamaan varastoa, ja saatiinkin kaikki siellä olleet tavarat käytyä läpi, hyvä me! Kävin kaupassa, koska mies lupasin tehdä kotitekoisia hampurilaisia. Syömisen jälkeen menin sohvalle pötköttelemään ja mies lähti Liljan kanssa vielä ulkoilemaan. Lilja kertoi heidän olleen retkellä, sillä päiväkodissa luontoretket ovat jokaviikkoinen tapahtuma, joista Lilja on aina aivan haltioissaan. Ihanaa että kohta voidaan retkeillä koko perhe, nyt toistaiseksi äiti ei ole aivan retkikunnossa. Uni maistui pikkutytölle varhain, ja me napsautettiin sauna päälle. Sauna kynttilänvalossa (kyllä!) ja pala eilistä juustokakkua. Täydellinen lauantai! Katsotaan vaan niin ensi yönä synnytys alkaa, kun olen niin rentoutunut ja jotenkin vaan niin onnellinen siitä miltä kaikki tuntuu nyt. Pieniä hetkiä elämästä.

Tänään jälleen kerran porkkanaa rouskutellessani tulin ajatelleeksi, että täytyypä kirjata ylös näitä omituisia raskaushimoja, koska kohta en enää muista mitä kaikkia niitä oli! Liljaa odottaessa muistan, että ihan alkuraskaudesta himoitsin sitruunoita ja avokadoja, ja loppuraskaudessa kaikki sokerinen, mm. berliininmunkit, maistuivat tavallista paremmin. Mutta sellaisia selkeitä raskaushimoja ei oikein tuntunut olevan muuten. Tässä toisessa raskaudessa kaikki tuntemukset ja raskauskrempat on tuntuneet vahvistuneen, ja nyt todellakin tiedän mitä raskaushimoilla tarkoitetaan!

Mun pahimmat raskaushimot top 5:

1. Raaka porkkana. Siis miten käsittämättömän, älyttömän, mielettömän yms. hyvää voi olla PORKKANA! Ja nimenomaan raaka porkkana, ei keitetty tai uunissa paistettu. Sellainen ihanan raikas porkkana, jota voi rouskutella. Se maku ja tuntemus ja joku siinä vaan on. On aivan pakko saada vähintään yksi porkkana päivässä, ja nyt tätä kirjoittaessakin herahtaa vesi kielelle ja pitää ehkä käydä hakemassa yksi jääkaapista. Mies varmaan kiittää, sillä hän kyllä tuossa yksi ilta mainitsi että onneksi toi joka iltainen rouskutus kohta loppuu. En voi kuvitella elämää ilman porkkanahimoa, ei se lopu!

Ps. Tällä himolla ei todellakaan ole mitään tekemistä terveellisyyden kanssa – se on vain puhdas sattuma että himotuksen kohde on terveellinen. En siis ole niitä ihmisiä, jotka sanoo "syön marjoja kun tekee mieli karkkia" ja väitä että se on sama asia. Jos tekee mieli karkkia, on syötävä karkkia. Kaikkine väri- ja lisäaineineen päivineen.


Siellä se syypää tähän porkkanahulluuteen edelleen majailee. Samana iltana, kuin kuva on otettu, olin ihan varma että synnytys käynnistyy. Olin ihan viittä vaille menossa jo pakkaamaan sairaalakassia, niinku for real. En ole edelleenkään pakannut sitä, vaikka ehkä pitäisi. Ja Liljalle myös, koska hän menee alakerran naapurille hoitoon sitten kun h-hetki koittaa.

Ps. Etsi kuvasta uninalle, jonka Lilja on varsin viekkaasti piilottanut tyynyjen väliin.

2. Suolatikut. Tässä raskaudessa olen myös tutustunut ilmiöön turvotus paljon lähemmin, eikä suolatikut varmastikaan auta asiaa. Mutta en siis vedä niitä pakettikaupalla, näissäkin on sama kuin porkkanoissa, ihan maun vuoksi on saatava rouskutella pari päivässä. Huom! Lidlin suolatikut on parhaimman makuisia.

3. Appelsiinimehu. Suuta kuivaa eikä päivä lähde käyntiin, jos en saa yhtä lasillista appelsiinimehua joka aamu. Se on vaan niiiiiiin hyvää! Parasta on Godmorgonin appelsiinimehu, mutta jostain kumman syystä sitä ei tunnu löytyvän muualta kuin Citymarketista, jossa me ei käydä niin usein kaupassa, nyyh :(

4. Maakellarin/parkkihallin/varaston tuoksu. Siis tää on aivan käsittämätön, ja oikeastaan sama oli ensimmäisessäkin raskaudessa. Meen aivan sekaisin jos tulee vastaan sellainen oikeanlainen maakellarin tuoksu jossakin, yleensä parkkihallissa. Mä en ymmärrä mikä tää homma on, mun ei siis todellakaan tee mieli a) syödä hiekkaa b) nuolla betoniseinää tai c) hörppiä bensaa, mutta tää maakellarin/kostean parkkihallin tuoksun nuuhkuttelu on mennyt ihan nextille levelille. Jos käydään kaupassa, jossa on parkkihalli, innostun salaa. En malta odottaa että päästään perille, jotta voin vetää keuhkot täyteen ihanan tuoksuista ilmaa. Aaaah, parasta. Efekti on täysin sama, kuin jos antaa kissanminttua kissalle. Meen aivan sekaisin!


Tyytyväinen ilmeeni kun pääsen haistelemaan parkkihallia. 

5. Pyykinpesuaineen/huuhteluaineen tuoksu. Vaikka jotkut hajut tai hajusteet käy nenään inhottavasti, ja tuntuu että hajuaisti on paljon herkempi joillekin tuoksuille, niin tässä ei taas ole mitään rajaa. More is more. Yritän pitää järjen kädessä pyykkiä pestessäni, enkä lotraa pesuaineilla, koska ympäristöystävällisyys ja hajusteiden kemikaalikuorma jne. Normaalisti en käytä huuhteluainetta juuri muuhun kuin lakanapyykkiin, mutta nyt on pakko lorauttaa ihan vähän joka koneellisen sekaan. Odotan että kone pyörii ja pääsen laittamaan pyykit kuivumaan! Taloyhtiössä on kyllä hyvä kuivausrumpu, jota normaalisti käytän usein, mutta nyt haluan ehdottomasti kuivata pyykit kotona. Koska se tuoksu. Mmmm.

Siinä mun omituisimmat (sekopäisimmät..) raskaushimot! Olisi hauskaa kuulla, mitä raskaushimoja sulla on ollut? Olen kuullut kyllä oudommistakin, just sen tyylisiä että dippailee nakkeja kaakaoon ja ottaa kulauksen omenamehua sinapilla höystettynä. Ei ehkä just tollaista yhdistelmää, mutta ei kaukana kuitenkaan. Nyt saa paljastaa oudoimmat raskaushimotukset! :D

Porkkanaisin terveisin,

Essi

Translation: All you need is carrots.

Mitä lapsiperheessä kannattaa vakuuttaa + pari myyttiä vakuutusyhtiöistä


Maanantai-iltaa! 

Meillä on ollut tänään jotenkin erityisen kiva päivä. Ollaan Liljan kanssa käyty pienellä kävelyllä, leivottu porkkanakakku-kääretorttua ja tehty muita ihan tavallisia juttuja. Mutta ahh, olen tänään ajatellut että tätä tämä äitiyslomailu on parhaimmillaan. 

Lisäksi viikonloppuna meille muutti asumaan uusin torilöytö, vanha astiakaappi. Olen ihastellut sitä nyt siitä hetkestä lähtien kun se kannettiin sisälle, enkä saa siitä varmaan koskaan tarpeekseni. Järjestelin tänään onnessani kaappiin kaikki astiat, perintönä saadut pöytähopeat ja kukkamaljakot. Liljan ollessa päiväunilla sytytin kynttilät, kuuntelin musiikkia ja hörpin kaikessa rauhassa kupin kahvia. Ja tietysti samalla tuijottelin astiakaappia. Eilen haettiin myös vihdoin tuplarattaat, ja tänään käytiin niitä testailemassa koko perheen voimin. Oli ihanaa käydä ulkona käppäilemässä kun ilma oli raikasta sateen jälkeen. Sekä kaapista että rattaista myöhemmin, tänään on luvassa nimittäin hieman tavallisesta poikkeava postaus!

Sain tässä taannoin eräältä lukijalta toiveen kirjoittaa postauksen lapsiperheen vakuutuksista kun mainitsin olevani vakuutusyhtiössä töissä. Mitä kannattaa vakuuttaa? Mitä vakuutuksia otettaessa tulee ottaa huomioon? Ovatko vakuutusyhtiöt pelkkää huijausta ja yksi iso rahantekokone? Okei, toi viimeisin oli mun omasta päästä, mutta ajattelin myös hieman tuoda tähän aiheeseen vakuutusyhtiön näkökulmaa, sillä usein äänessä ovat kärjistetysti sanottuna vain pettyneet, hämmentyneet tai tietämättömät asiakkaat/ihmiset.

Disclaimerina tähän alkuun haluan vielä sanoa, että en ole mikään vakuutusalan asiantuntija, ja osaamiseni rajoittuu vain yhteen vakuutuslajiin. Olen töissä (tai nyt äitiyslomalla tietenkin) siellä korvauspuolella, ja työ on haastavaa, monipuolista ja pääosin kivaa. Kokemusta minulla on kuitenkin vasta alle vuosi, ja tämä on vain minun näkemykseni aiheesta – enkä tietenkään voi puhua kuin yleisellä tasolla vakuutuksiin ja vakuuttamiseen liittyvistä seikoista.



Mitä lapsiperheen kannattaa vakuuttaa?


Ilmiselvää on tietenkin henkilövakuutukset. Mielestäni jokaisella tulisi olla edes jonkinlainen tapaturmavakuutus. Vaikka julkinen terveydenhuolto on aina palvellut ainakin itseäni todella hyvin, on hyvä olla vakuutus siltä varalta jos jotain sattuu ja tarvitset hoitoa heti. Tapaturmavakuutus takaa nopean hoitoon pääsyn, ja koska ainakin itsestä tuntuu että vahinko sattuu aina illalla tai viikonloppuna "huonoon aikaan", on kätevää kun voi mennä myös yksityiselle.

Henkilövakuutuksia on tapaturmavakuutuksen lisäksi monia muitakin, mutta mun mielestä erityisesti lapsiperheissä korostuu henkivakuutuksen tärkeys. Oletko tullut ajatelleeksi, mitä perheellesi käy jos kuolet huomenna? Tiedän, sitä vaihtoehtoa ei kovin mielellään ajattelisi, mutta minusta on oltava realisti mikäli haluaa olla vastuuntuntoinen vanhempi. On nimittäin äärimmäisen vastuutonta ajatella, ettei itselle voisi koskaan sattua mitään. Aina voi tapahtua mitä vaan, eikä se ole todellakaan aina itsestä kiinni. Joku urpo tuolla liikenteessä saattaa ajaa kännissä, aineissa tai muuten vain saada päähänsä kuningasidean ja ajaa järkyttävää ylinopeutta kaiteeseen ja pyörähtää siitä ohituskaistalle niin, ettet ehdi mitenkään reagoimaan. No joo, ei siitä sen enempää, mutta joka tapauksessa koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Ja sitä varten kannattaa varautua, edes jonkinlaisella henkivakuutuksella, jos pariskunnalla on lapsia ja/tai yhteistä lainaa. Olisi ihan hirveä ajatus, jos jommalle kummalle vanhemmalle kävisi jotakin ja kaiken surun ja muun selvittämisen lisäksi pitäisi vielä muuttaa yhteisestä kodista pois, kun jäljelle jäänyt vanhempi ei selviytyisi taloudellisesti asuntolainasta ja muista lapsiperheen menoista.

Mulla ja mun miehellä ei vielä ole yhteistä asuntolainaa, mutta sekin on lähivuosina suunnitelmissa. Joka tapauksessa meillä on henkivakuutukset siltä varalta että jotain käy, ettei toinen jää ihan tyhjän päälle taloudellisesti. Laiha lohtu, mutta kyllä ne kymmenet tuhannet siellä pankkitilillä silti enemmän auttaa kuin ei mitään.

Ihan noin muutenkin, oli lapsia tai ei, suosittelen ottamaan edes tapaturmavakuutukseen lisäksi jonkun äkillisen kuoleman turvan. Se helpottaa huomattavasti asioiden järjestämistä, kun on jotain millä kattaa hautajais- ja muita kuolinpesään liittyviä kuluja.

Vauva- ja lapsivakuutus. Otettiin ennen Liljan syntymää vauvavakuutus, joka kattaa myös raskauden aikaisia mahdollisia kuluja (esim. poliklinikkamaksuja yms.). Erona lapsivakuutukseen vauvavakuutus siis tosiaan turvaa myös äidin kuluja, mutta se on voimassa heti vauvan syntymästä alkaen. Lapsivakuutuksen voi ottaa vasta, kun vauva on 7 vrk ikäinen, eikä se korvaa vauvan vakavaa sairautta tai synnynnäistä vammaa, toisin kuin vauvavakuutus. 

Kohta Lilja on 2-vuotias, ja ollaan tarvittu vauvavakuutusta tasan kerran. Oltiin Helsingissä ja Liljalle iski korvatulehdus, ja päästiin alle kahdessa tunnissa lääkäriin ja saatiin antibiootit. Todettiin tässä uudelle vauvalle vakuutusta otettaessa, että nyt viimeistään kannattaa vaihtaa Liljan vakuutus lapsivakuutukseen. Samalla vakuutus halpeni ehkä 50%. Tälle toiselle lapselle otettiin tosiaan myös syntyvän lapsen vakuutus, tällä kertaa Fenniasta. En ole Fennialla töissä eikä tämä ole mainos, mutta Fennialla ei ole sitä rajoitusta, että vakuutus pitäisi ottaa vähintään 3kk ennen laskettua aikaa. Äidin tulee toki antaa terveysselvitys, ja ehtona on myös että on osallistunut kaikkiin raskauden aikana tarjottuihin seulontoihin.


Kotivakuutus nyt on ihan itsestäänselvyys oli lapsia tai ei. Vähän aikaa sitten tosin kuulin tarinan tyypistä, jolla on omistusasunto ja asuntolainaa, mutta ei kotivakuutusta. Syytä tälle en tiedä, jokin periaatteellinen kai. Työkaverini oli sitten hieman valistanut asiasta, joten toivottavasti tämä tyyppi tuli järkiinsä! Kotivakuutushan ei nimensä mukaisesti kata vain kirjaimellisesti kotia, vaan siihen sisältyy myös oikeusturva- ja vastuuvakuutus. 

Kotivakuutusta (ja kaikkia muitakin vakuutuksia...) ottaessa kannattaa selvittää mitä se kattaa. Esimerkiksi kotivakuutus ei useimmiten korvaa eläimen aiheuttamia vahinkoja. Eikä myöskään eläintä itseään, vaan esimerkiksi koiralle pitää ottaa oma vakuutus. Ja kyllä, tämä ei kaikille ole itsestäänselvyys.



Ajoneuvovakuutukset. Kun ostat auton, liikennevakuutus on lakisääteinen vakuutus, joka on pakko ottaa. Liikennevakuutus korvaa siis esimerkiksi liikennevahingossa kaikki henkilövahingot ja toiselle autolle aiheutuneet vahingot, mutta ei omalle. Suosittelen siis ottamaan omaan autoon kaskovakuutuksen, joka kattaa oman auton vahingot liikennevahingossa, mutta myös oman toilailun, esimerkiksi jos vaikka peruutat autosi parkkihallissa tolppaa päin. 

Lapsiperheissä auto on usein suhteellisen elintärkeä kapistus, ja vakuutusta ottaessa kannattaa etenkin lapsiperheen näkökulmasta katsottuna miettiä sitä, miten arki hoituu jos sattuu vaikka peurakolari. Tuletteko toimeen ilman autoa korjauksen ajan? Jos asut alueella, josta ei ihan hetkessä pääse julkisilla kauppaan, töihin ja päiväkotiin, suosittelen ottamaan kaskovakuutuksen, joka kattaa sijaisauton vuokrakulut. Moni ei ole tullut ollenkaan ajatelleeksi miten hankalaa säätöä arki on ilman autoa jos vahinko sattuu. 

Myös kolarointivakuutus olisi ihan hyvä kuulua kaskoon, sillä ikinä ei tiedä mitä ne omat lapsukaiset keksiikään (sen oman töppäilyn lisäksi). On aika arkipäivää, että sillä aikaa kun isi puuhailee pihalla ja kääntää hetkeksi selän, on perheen 4-vuotias saanut idean että olispa kiva koristella isin auto! Ja tadaa: koko auto on täynnä kauniita kivellä "piirrettyjä" kiehkuroita. Tai jos lapsi vaikka avaa auton oven hieman liian rivakasti parkkipaikalla ja samalla naarmuttaa sekä viereisen että oman auton oven. Omavastuu on todella pieni hinta verrattuna siihen miten paljon auton maalaukset maksaa.


Ja sitten vielä muutama ajatus vakuutusyhtiöissä työskentelystä...


Me vakuutusalalla työskentelevät emme tahallaan

- jätä korvaamatta jotakin, koska ei nyt vain huvita
- tee hylkäävää päätöstä
- tulkitse vakuutusehtoja tai lakia asiakkaan vahingoksi
- kiusaa asiakkaita
- pitkitä vakuutusasian käsittelyä

Joskus valitettavasti asian hoitaminen vaatii pidempää käsittelyaikaa. Etenkin jos tapahtuneeseen liittyy kolmansia osapuolia. 

Joskus asiakas huutaa ja kiroilee puhelimessa, ja silloin on turha odottaa hyvää palvelua takaisin. Palvelua saa, mutta henkilökohtaisuuksiin menemistä, eikä oikeastaan kiroilua, tarvitse kenenkään kuunnella. Miten voikin olla, että yhdet ajoneuvovakuutuksen bonukset saa sellaisen raivon joissain ihmisissä aikaan? Tai jokin muu pikkujuttu. Myöskään viikonlopun jälkeen maanantai aamuisin tai joulupyhien jälkeen on lapsellisen epärealistista odottaa saavansa vakuutusasiansa hoidettua minuutissa heti aamukahdeksalta. 

Kolme minuuttia ei ole pitkä jonotusaika puhelimessa.

Mitä tulee tuohon korvattavuuteen: en voi korvata jotakin jos siitä ei ole riittävästi näyttöä tai jos se kielletään suoraan ehdoissa tai on vastoin lakia.

Vakuutusehdot ovat ne, jotka sinä itse hyväksyt ottaessasi vakuutuksen. Monet ei lue niitä pikkupränttejä vakuutuskirjoissa, enkä minäkään niin tee, mutta kyllä ne suurimmat linjat pitäisi olla tiedossa. Jos siis jotain asiaa ei korvata ehtojen mukaan, se ei ole tuulesta temmattu päätös, vaan olet itse ottanut sellaisen vakuutuksen, joka ei tätä asiaa korvaa. Vakuutukset ovat (liikennevakuutusta lukuunottamatta) vapaaehtoisia, ja päätät itse mitä elämässäsi vakuutat. Jos esimerkiksi otat kaskovakuutuksen, joka ei korvaa sijaisautoa, se ei korvaa sijaisautoa. 


Ehdot toimii myös toiseen suuntaan; kyllä ehdottomasti on jokin asia korvattava jos ehdoissa niin sanotaan. Vaikka kuinka asiakas olisi ärsyttävä suutaan soittava idiootti, sillä ole mitään tekemistä korvattavuuden kanssa. Meidän työtä seurataan ja virheisiin puututaan. Jos olen tehnyt virheen työssäni, se pitää korjata. En tietenkään voi puhua kaikkien vakuutusyhtiöiden ja kaikkien vakuutusalalla työskentelevien puolesta, mutta mun työn pääpointti on tehdä oikein, ei tehdä mitä mieli tekee. Tai rahastaa, kenelle, miksi? Mitä mä siitä hyötyisin? Korvauspäätökseen voi hakea muutosta, ja olisi viimeistään siinä kohtaa ihan hiton noloa jos olisin jättänyt korvaamatta jotakin siksi kun halusin vain näpäyttää asiakasta. Saattaisi tulla ko. lautakunnasta/oikeusasteesta mistä lie aika mielenkiintoista palautetta, joka menisi tietysti ensin esimiehen esimiehelle ja siitä omalle esimiehelle ja siinäpäs oliskin herkullinen tilanne. Joten siis ei, en voi kuvitella että kukaan vakuutusyhtiössä korvauspuolella työskentelevä tekee työtään hövelisti oman mielensä mukaan.  

Yksi kuluneimpia lausahduksia on "vaihdan vakuutusyhtiötä!" kun asiakas kiukuttelee kuin lapsi kun asiat eivät mene hänen toivomallaan tavalla. Kuule, vaihda vaan, vakuutuksia onkin hyvä kilpailuttaa välillä. Kaiken lisäksi aika moni juttu ei ole vakuutusyhtiön vaan lain käsissä, joten erittäin suurella todennäköisyydellä siellä uudessa paremmassa vakuutusyhtiössä sama asia korvattaisiin samalla tavalla.

Jos syyksi korvaamattomuuteen luullaan, ettei kehenkään luoteta koska kaikki on huijareita, niin väärin menee. Huijareita tulee vastaan tasaisin väliajoin, mutta heidät kyllä tunnistaa. En minä ainakaan suhtaudu asiakkaisiin lähtökohtaisesti sillä ajatuksella että he huijaavat. Siihenkin tarvitaan riittävästi näyttöä.

Kukaan ei varmaankaan toivo että vahinko koskaan realisoituisi. Ja tällöin olet maksanut "turhaan" vuosia vakuutuksista. Mutta entä kun se oma talo palaa? Mitäs sitten teet? Tässä kohtaa ehkä tuleekin ymmärtäneeksi sen, että kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri kuin sinulla. Vaikka sinulle ei olisikaan koskaan mitään kovin isoa vahinkoa tapahtunut, niitä sattuu ihan joka päivä joillekin muille. Et vain näe tai tiedä sitä, etkä voi kuvitellakaan miten hirveitä juttuja välillä tulee vastaan. Kyllä siinä on omat silmät avautuneet miksi niitä vakuutuksia ihan tosissaan kannattaa ottaa. Mä ihan mielelläni maksan vuosia vakuutuksia käyttämättä niitä, kun tiedän että jos se huono tuuri osuu omalle kohdalle, on sitä varten jokin turva.

Noin, nyt olen avautunut! Pahoittelut jos esitin asiani kärkkäästi ja provosoivasti, mutta jossainhan sitä pitää päästä purkamaan mieltä, ja mikäs sen parempi paikka kuin oma blogi. Nyt äitiysloman juuri alettua on myös hyvä tyhjentää pää työasioista ja löytää sellainen sopiva zen-olotila. 

Ensi kerralla palaan taas ruotuun ja kirjoitan uudesta kaapista (ei ehkä sitä lapsiperhe/lifestyle -blogin ydintä, mutta olen siitä niin haltioissani) ja uusista tuplarattaista!

-Essi




Kuuluuko babyshowerit järjestää toisen lapsen kohdalla?

Äitiysloman ensimmäisenä viikonloppuna minulle järjestettiin babyshowerit - tai suomalaisittain vauvakutsut. Paras ystäväni, joka järjesti juhlat myös viime kerralla, kysyi minulta että "mites ne babyshowerit?" En ollut itsekään tullut ajatelleeksi asiaa sen tarkemmin, mutta vastasin kuitenkin että olisihan se kiva tavata ystäviä ja kahvitella äitiysloman alun kunniaksi!

Mun mielestä siis babyshowerit voi järjestää vaikka kymmenennen lapsen kohdalla jos niin haluaa, koska eihän niiden tarkoitus ole keräillä tavaraa ja lahjoja tulevalle vauvalle, vaan lähinnä orientoitua ystävien kesken siihen että uusi vauva syntyy! Mukavaa nähdä, vaihtaa kuulumisia ja syödä jotakin hyvää. Ja tietysti vähän puhua vauvasta ja fiiliksistä mitä sillä hetkellä mielessä pyörii tulevaan liittyen.

Viime kerralla juhlien ajankohta oli minulle täysi yllätys, ja kaikki mieheni mukaan lukien sai mua höynäytettyä oikein kunnolla. Tällä kertaa tiedossa oli aika, mutta kaikki muu oli yllätystä. Sovittiin että lähdetään miehen ja tytön kanssa ulkoilemaan siksi aikaa kun vieraat laittavat paikat kuntoon. Käytiin köpöttelemässä lähipellolla ja keinumassa pihalla, ja kun tultiin kotiin olikin tupa täynnä ystäviä, herkkuja ja iloista puheensorinaa. 


 * Koristeet juhliin saatu yhteistyössä Decora House kanssa.




Tällä kertaa juhliin osallistui myös Lilja, joka oli aivan haltioissaan ihmisistä, kekseistä, ilmapalloista ja rapisevista lahjapaketeista. Lilja myös kippisteli meidän kanssa alkuun, me muut Lehtikuohulla ja Lilja vedellä. Vähän eri konsepti siis tällä kertaa, ja juhlissa oli kivan rento tunnelma. Ei jaksettu mitään leikkejä tai muuta sen kummempaa ohjelmaa noudattaa – ihan vain istuttiin, juteltiin, naurettiin ja tietenkin syötiin. 

Kiitos jälleen kerran kaverit, oli aivan superkivat juhlat ♡ Ja vaikka en mitään sen erityisempää odottanut, oli vauva saanut taas vaikka mitä ihanaa! Parempaa aloitusta äitiyslomalle en olisi voinut toivoa, ja jäihän tästä taas lämmin muisto sitten niihin päiviin kun taaperolle iskee uhmakohtaus ja vauva huutaa nälkäänsä ja mies kitisee. No ei vaiskaan, mun mies on harvinaisen vähän kitisevää sorttia! :D









Olen saanut viime aikoina paljon ihania viestejä Instagramin puolella, kiitos tuhannesti niistä! On mukavaa huomata että koette blogini paikkana joka inspiroi ja josta saa vertaistukea – tällainen palaute on sitä parasta antia mitä blogilla on minulle tarjota – sen lisäksi siis että pääsen höpöttelemään jonnekin kaikkia näitä ajatuksia äitiydestä ja muutenkin kohta kolmekymppisen sielunelämästä. 

Ihan huippuja postausideoita on myös esitetty, ja lähiviikkoina aion kirjoittaa ainakin näistä (ellei bebe synny ennen aikojaan): 

- äitiyden, opiskelun ja osa-aikaisen työn yhdistäminen
- vakuutukset lapsiperheissä (ja ehkä hieman paljastuksia vakuutusyhtiön näkökulmasta!)
- imetys & sen lopettaminen
- lääkkeetön vs. lääkkeellinen kivunlievitys (ajatuksiani jo kerran synnyttäneenä)
- miten onnistui raskaaksi tulo esikoisen jälkeen, etenkin kun imetin vielä

Myös kaikki yleinen raskaushöpinä tuntuu kovasti kiinnostavan, joten niistäkin lupaan kirjoitella mitä pikimmiten! Ja toki jos mieleesi juolahtaa jokin polttava aihe josta toivoisit postausta niin laita viestiä tulemaan! Kiva huomata että hiljaiselosta riippumatta täällä käy edelleen uskollisia lukijoita tasaisin väliajoin katsomassa onko mitään uutta tullut. Tuntuu niin hyvältä kun nyt on taas aikaa blogillekin pitkästä aikaa ja motivaatio on huipussaan, jospa tämä pohtaustahti tästä hieman elpyisi.


Päivittelen aktiivisesti mun ja taaperon äitiyslomatunnelmia Instagramissani Ikkunalaudalla – tervetuloa seurailemaan sinnekin.

-Essi 




Raskausviikko 36 ja äitiysloman alku

Ai että, nyt se alkoi – äitiysloma siis. Oikeastaan se alkoi jo viikko sitten torstaina, mutta niin kuin kaikki muutokset, tämäkin on vaatinut aikaa. Kulunut viikko on mennyt hujauksessa, mitä osasinkin odottaa. Olen hoitanut rästissä olleita akuutteja asioita, saanut virkkaus-tilaustöitä tehtyä puolet nopeammin kuin normaalisti (ja ennätysmäärän postiin!), siivonnut kotoa sotkut jos ei nyt ihan keväältä asti, mutta ainakin kesän jäljiltä. Ja mikä parasta: olen puuhannut kaikkea ihanaa Liljan kanssa. Meidän päivät on olleet täynnä lämpöä, halauksia, höpötystä, päiväunia, leikkejä, naurua ja syvällisiä keskusteluja – on jännää tietää mitä alle 2-vuotiaan päässä liikkuu. Ja siellähän liikkuu vaikka mitä, älkööt koskaan aliarvioiko pienten lasten kykyä ymmärtää ja oivaltaa asioita, on nimittäin huikeaa miten noinkin pieni osaa muodostaa yhteyksiä asioiden välillä ja muistaa kaikenlaista. Itse ainakin saan itseni jatkuvasti kiinni siitä, että pidän lastani "tyhmempänä" kuin hän oikeasti on. 

Päiviin on tottakai mahtunut myös kiukkua, väsymystä, uupumusta, turhautumista ja uhmaikää aloittelevan taaperon lattialle heittäytymis-en tule-en tee -kohtauksia. Edelleen seuraan näitä spektaakkeleita hymynkare huulillani, yrittäen piilottaa huvittumistani siinä kuitenkaan onnistumatta. Varmasti uhmaiän korostuessa hymy hyytyy vielä useamman kerran ja tiedossa on hampaiden kiristelyä ja mielen malttamista.  Mutta toistaiseksi ainoa vaikeus on olla nauramatta kun tuollainen pieni tättähäärä kierii lattialla tukka pörrössä. Tästä hän on saanut uuden lempinimen: Tiuhti tai Viuhti, ihan kumpi tilanteeseen sopii paremmin.

Palatakseni tuohon jälkikasvun älykkyyden tason aliarviointiin, Lilja on viimeisen viikon aikana yllättänyt mut nokkeluudellaan niin monta kertaa, että hyvä kun en hyppele ilosta ja taputa käsiäni innoissani yhteen. No, hyppely ei tällä hetkellä tule tämän mahan kanssa kuulonkaan, mutta ihan todella olen ollut taaperostani mielettömän ylpeä. Hän ensinnäkin osaa laittaa kengät itse jalkaan. Välillä kengät menee tietysti hieman "väälin päin" (niin kuin Lilja asian ilmaisisi), mutta useimmiten ihan just niin kuin pitääkin. Lilja osaa laittaa hatun ja takin omaan laatikkoonsa, samaten hän osaa tuoda kengät jakkaralla puuskuttavalleen äidilleen, hyvä kun ei pue niitä saman tien mulle jalkaan. Lilja osaa viedä pyykit pyykkikoriin ja auttaa pyykkien ripustamisessa ojentamalla mulle puhtaat vaatteet koneesta. Samoin astioiden kanssa, mä seistä tönötän astiakaapin edessä kun tämä pikkuapurini ojentelee astianpesukoneesta astiat yksi kerrallaan ja sanoo jokaisen astian kohdalla "kiikos!". Ei tarvitse kyykistellä eikä kykkiä, kun kotoa löytyy tällainen kätevä pieni tehopakkaus. Lilja siivoaa lelut koriin kun pyydän, osaa tuoda eri tavaroita, mm. kaukosäätimen silloin kun hän ilmoittaa haluavansa katsoa Ryhmä Hau:ta, Kaapua (Eli Kaapo, just se lastenohjelma jonka tunnari jää soimaan päähän tuntikausiksi) tai Muumeja. Hän osaa pestä kädet itse, tosin veden ja saippuan järjestys on hieman väärä, kun yleensä pesun päätteeksi hän ottaa saippuaa.

Arki on siis rullannut taaperon kanssa paremmin kuin odotin, ja olen päässyt helpommalla kuin mihin olin varautunut. Mikä onkin toisaalta pelastus, kiitos pienen lapsityöläiseni, sillä juuri nyt alkaisi tämä raskaana oleminen jo riittää. Tiedän, ettei saisi valittaa, mutta valitanpa kuitenkin. Mulla on niin ikävä sitä, että pystyy elämään normaalia elämää, eli siis viemään roskia, imuroimaan, käymään leikkipuistossa lapsen kanssa (ilman ihan älytöntä ponnistusta), kävelemään törmäilemättä mahalla joka paikkaan (en hahmota kropan ulottuvuuksia enää ollenkaan), ja syömään ilman että päivän ruokalista näkyy paidalta. Maha on kätevä pieni mukana kulkeva matkapöytä, joka ajoittain heiluu kovastikin puolelta toiselle pöydille epätavanomaisesti, mutta pian toivoisin jo pääseväni siitä eroon. Tai eri eroon, mutta mahan sisällä asusteleva tyyppi olisi enemmän kuin tervetullut jo maailmaan. Täällä odotellaan kovin, ja olisi jo pinnasänky, hoitopöytä ja muut valmiina odottamassa. Rattaita ei ole vieläkään, mutta ehkä ensi viikolla saamme päätettyä kiistan Bugaboon ja Mountain Buggyjen välillä. Olemme uskaltaneet jättää rattaiden valinnan näin viime tinkaan, sillä meiltä ajaa lähimpään Verkkokauppaan noin viidessä minuutissa, jonne voi tarvittaessa tilata Mountain Buggyjen tuplat. Vielä jostain syystä roikun kuitenkin Torissa siinä toivossa, että vastaan tulisi sopuhintaiset käytetyt Bugaboot. Onneksi kummatkin rattaat saa hyvin myytyä eteenpäin sitten kun sen aika koittaa!


Lilja halaa vauvaa.


virkattuvaunulelu
Viime viikon tilaustöitä, söpö helistin ja vaunulelu -setti.


Mitäs muuta? Äitiyslomalle jääminen on vaatinut henkisesti yllättävän paljon totuttelua, ehkä siksi että tiedän mitä on tulossa – ja toisaalta en tiedä ollenkaan. Esikoisen kanssa kotona oleminen oli suurimmaksi osaksi ihanaa, eikä tylsää tullut. Erona tähän toiseen äitiyslomaan on se, että tällä kertaa ei tarvitse muuttaa kahta kertaa vuoden sisään (huh) ja sopeutua kaikkeen uuteen samalla tavalla, kun on jo kerran äiti. Mutta uusi tilanne ja uudet haasteet – en siltikään tiedä minkälaista on arki kahden lapsen kanssa. Ei nyt pelota, mutta jännittää miten kaikki sujuu, miten Lilja suhtautuu vauvaan ja minkälainen tyyppi sieltä ylipäätään on tulossa. 

Lisäksi tuntuu hassulta, kun monella on äitiysloma/vanhempainvapaa loppunut ja arki alkanut. Monella on ollut edessä koulut, työt ja päiväkodin aloitukset. Meilläkin alkoi arki uudessa päiväkodissa, mutta päiväkotipäivät vähenivät puolella kesään verrattuna. Toisilla tahti kiihtyy kun meillä se vain hidastuu, ja se on tietysti hyvä asia. Ihan toimettomaksi en ole silti jäänyt, vaan olen luonnostellut kasan blogipostauksia ja niin kuin jo mainitsinkin, tehnyt "töitä" eli virkkaushommia. Niin kuin saattaa huomata, en osaa edelleenkään puhua töistä vaikka työksi se kai lasketaan kun palkkaa vastaan jotakin tekee. Joka tapauksessa, mukavalta näyttää tuleva äitiysloma ja sen myötä koittava uusi, erilainen arki.

Mukavaa alkanutta viikkoa,

Essi

INSTAGRAM -ARVONTA

Ajattelin tulla tänne bloginkin puolelle vinkkaamaan, että nyt jos koskaan kannattaa ottaa mun Instatili seurantaan, sillä siellä on käynnissä huikea arvonta!

Arvon yhdelle onnekkaalle kolmen norsun vaunulelun & virkatun tuttinauhan ♡ Arvonta päättyy ensi sunnuntaina 18.8.2019 klo 21:00, osallistuminen ja osallistumisohjeet Instagramissa.

Arvontaan pääset TÄSTÄ 


virkattututtinauha

virkattututtinauha



virkattututtinauha

Vaunulelu on kiva idea baby shower- tai ristiäislahjaksi – tai sitten ihan omaa vauvaa vaunulenkeille ilahduttamaan. Teen lelut toiveiden mukaan tilaustyönä, langat ja helmet saat valita itse. Tuttinauhoja teen virkattuna ja helmillä, päähän voit valita kumisen renkaan tai virkatun lenkin, riippuen siitä tuleeko nauha minkälaiseen tuttiin kiinni.

Kolmen norsun vaunulelu 40 €
Yhden norsun vaunulelu 15 €
Kolmen norsun + yhden norsun lelu pakettina 50 €
Tuttinauha 8 €

Hintoihin lisätään postikulut.

Vaunulelujen ja tuttinauhojen lisäksi teen myös kestovanulappuja, joita voit tilata 10 kpl erissä (20 € / pkt).

Tilaukset sähköpostiin ikkunalaudalla@outlook.com tai Instagramissa yksityisviestillä ♡




Miksi vaihdoimme päiväkotia viime hetkellä

Heippa pitkästä aikaa!

Viime aikoina blogi on päivittynyt hyvin laiskaan tahtiin, tai en sanoisi laiskaan, sillä laiskottelusta ei voi mun kalenterin kohdalla puhua! Pikemminkin kiireisen elämäntilanteen sanelemana on blogi jäänyt harmillisen vähälle huomiolle. Jos meno jatkuisi tällaisena tästä tulevaisuuteen, olisi tehtävä joitain muutoksia. Töitä vähemmän, tilaustyöt lopetettava tai blogin jäätävä tauolle. Mutta päivätöissä viimeinen työpäivä häämöttää jo, sillä ensi viikon perjantai on äitiysloman ensimmäinen päivä! Se tarkoittaa siis sitä, että aikaa vapautuu ihan hurjasti kaikkeen muuhun, mm. bloggaamiseen, ja sekös mua ilostuttaa. En ole halunnut lopettaa blogia, sillä tämä on mulle edelleen sellainen harrastus ja oma juttu, joka jaksaa motivoida ja inspiroida. 

Mutta höpinät sikseen, tänään ajattelin tulla kertomaan mitä meille oikein kuuluu.




Töistä päiväkodin kautta kotiin kahdessa tunnissa


En muista olenko täällä avautunut meidän keväisestä päiväkoti-koti-työt-säädöstä. Mies suurimmaksi osaksi vei ja haki Liljan päiväkotiin, sillä mies kulki autolla ja minä bussilla ja kävellen. Päiväkoti oli meidän kotoa puolen tunnin bussimatkan päässä, yliopistolta käveli sinne vartissa. Päiväkotipaikkaa piti hakea 4kk ennen aloitusta, mutta emme tuolloin vielä tienneet mistä saadaan vuokrattua asunto. Tästä syystä päiväkoti oli ennemminkin yliopistoa kuin kotia lähellä. 

Niinä päivinä kun pääsin aiemmin töistä tai koulusta lähtemään, olisi tuntunut tosi kurjalta lähteä vain yksinään kotiin ja antaa Liljan odotella päiväkodissa että mies pääsee hakemaan. En halunnut että Lilja joutuu yhtään pidempiä päiviä siellä olemaan, joten mielelläni uhrasin vapaa-ajastani kevään aikana ihan älyttömästi tunteja siihen että hain bussilla kulkien tytön päiväkodista. Keväällä paukkupakkasilla/loskasäällä meni parhaimmillaan yhteenä melkein kolme tuntia että pääsin tuon muutaman kilometrin matkan työpaikalta päiväkotia lähimmälle bussipysäkille, siitä kävellen päiväkodille ja samaa reittiä takaisin ja bussilla kotiin. Ratikkatyömaan takia auki revitty Tampereen keskusta ei nopeuttanut matkantekoa tietenkään yhtään, vaan puuroutti liikenteen ihan kunnolla ruuhka-aikaan. Tai oikeastaan mihin vain aikaan.

Emme halunneet kuitenkaan kesken vuoden hakea Liljalle uutta paikkaa lähempää kotoa, koska haluttiin minimoida kaikki ylimääräiset "turhat" muutokset muutenkin niin hektisessä arjessa kaikkine aikatauluineen. Näin jälkikäteen ajateltuna en tiedä oliko tämäkään ratkaisu loppujen lopuksi yhtään sen parempi, kun Lilja joutui olemaan päiväkodissa pitkiä päiviä ja sen lisäksi vielä kököttämään kahdessa eri bussissa ennen kuin päästiin kotiin. Sekä minä että Lilja kiristeltiin hampaita harva se päivä, Lilja rimpuili rattaissa ja heitteli turhautuneena kaiken bussin lattialle, josta minä naama punaisena noukin milloin tuttia ja milloin maissinaksua takaisin armaalle jälkikasvulleni. Kotiin tultiin aina ihan rättiväsyneenä ja ärsyyntyneenä. Vaikka olisin päässyt neljältä töistä, oltiin parhaimmillaan lähes kuudelta joka kerta kotona. En hakenut Liljaa joka päivä, mutta aika monesti viikon aikana kuitenkin.

Raskauden edetessä alkoi usko, toivo ja voimat totaalisesti loppua. Olin niin kypsä tilanteeseen että aloin eräs kaunis päivä itkeä keskellä katua kun en jaksanut enää. Hyvä esimerkki mun periksiantamattomuudesta – jaksan välillä asioita ns. liian pitkään. Pitäisi osata luovuttaa aikaisemmin. Mutta kun ajattelin että lapsen eteen mitä vaan. Mutta opin sen että panostaminen itseensä ja hyvinvointiinsa on ehkä parasta mitä lapselleen voi tehdä, siitä lähtee kaikki. Väsynyt ja kiukkuinen äiti ei todellakaan ole hyväksi lapselle kun vihdoin päästään pitkän päivän jälkeen kotiin.

Bussien kanssa tuskailu loppui tuohon hermoromahduspäivään, jolloin mun mielestä jäljellä oli vaihtoehdot a) irtisanoudun töistä b) ostan auton. Lopulta oli vielä vaihtoehto c) mies korjaa prätkän ja minä pääsen autolla joka päivä töihin. Tuona samana päivänä prätkä tuli kuntoon ja seuraavana päivänä oltiin Liljan kanssa 16.30 kotona syömässä päivällistä, niin kuin normaalit ihmiset. Olin päässyt neljältä töistä ja puolessa tunnissa olin hakenut tytön, ajanut kotiin ja ehtinyt vielä lämmittää meille ruoankin. Olin niin helpottunut ja onnellinen että itketti!




Uusi päiväkoti kodin läheltä


Emme kuitenkaan ihan tampioita olleet tämän päiväkotisäädön kanssa, sillä haimme tottakai päiväkodin vaihtoa keväällä kun haut alkoivat. Meidän kotoa viiden minuutin kävelymatkan päässä on kivanoloinen päiväkoti, jonka laitoimme ensimmäiseksi hakuvaihtoehdoksi. Alle viikko hakemuksen lähettämisestä päiväkodista soitettiin ja ilmoitettiin että Lilja saa sieltä paikan, ja siirto olisi kesälomapäivystyksen jälkeen 5. elokuuta.

Kävimme Liljan kanssa tutustumassa päiväkotiin kesäkuun alussa, ja intoa tihkuen kävelimme aamupäivästä tutustumaan. Fiilistelin koko viiden minuutin kävelymatkan sitä miten lähellä tuleva päiväkoti onkaan! 

"Tästä me sitten kolme kertaa viikossa mennään ja vauvan kanssa haetaan isosisko päikystä!"

Kun pääsimme päiväkodin pihaan, järkytyin. Rakennuksen edessä on kiva iso piha, joka on kuitenkin tarkoitettu vain isommille lapsille. Päiväkodin piha oli pieni aidattu asfalttialue rakennuksen sisäpihalla, jolla oli yksi vauvakeinu, aidattu puu ja hiekkalaatikko. That's it! Okei, ei se mitään. Lilja käy täällä vain kolme kertaa viikossa, kyllä tää tästä paranee. Mentiin tutustumaan, ja päiväkodin työntekijä kertoi hieman hermostuneena, että heillä on samassa ryhmässä 38 lasta ja 6 aikuista. Matikka ei ole koskaan ollut mun vahva puoli, mutta kyllä munkin matikalla laskin että toihan on aivan liian vähän. Liljan edellinen päiväkoti oli aivan ihana pihoineen ja hoitajineen, joita oli sen kolme 12 lasta kohden. 38 lasta ja 6 aikuista ei mun mielestä riitä, kun ryhmässä on pieniä lapsia, osa alle vuoden ikäisiä vauvoja. Päiväkoti oli koulun yhteydessä, ja koko talossa oli aikamoinen hälinä. Siis onhan päiväkodissa hälinää, mutta mun mielestä siellä oli vaan ihan liikaa meininkiä noin pienille. 

Kotimatkalla soitin miehelle ja ystävälle paniikkipuhelun ja yritin jotenkin järkeistää näkemääni ja kuulemaani. Tultiin miehen kanssa siihen tulokseen, että katsotaan miten sujuu, eihän lapsi sitä karua pihaa välttämättä katso samalla tavalla kuin aikuinen. Tai huomaa lapsilaumaa ja hoitajavajausta. Huoh. Vielä samalla viikolla soitin epätoivoisen puhelun läheiseen yksityiseen päiväkotiin ja kyselin, olisiko heillä jotenkin ihmeenkaupalla vapaana vielä paikkaa yhdelle pienelle alle 2-vuotiaalle, sellainen Liljan mentävä pienen pieni paikka edes. Mutta ei tietenkään, kaikki paikat oli kesäkuuhun mennessä jo tietysti jaettu. Jätin asian sikseen ja päätin kieltäytyä ajattelemasta asiaa sen enempää ennen elokuun alkua.

Kuvat viime viikonlopun luontoretkeltä kun käytiin isovanhempien mökillä maalla.


Päiväkoti vaihtui lennossa


Viime viikolla sain kuitenkin jonkun päähänpiston, ja töissä ollessani naputtelin sähköpostin tuohon yksityiseen päiväkotiin. Ajattelin että jos kuitenkin jotain muutoksia on kesän aikana tapahtunut, eihän sitä koskaan tiedä. Lähetin sähköpostin maanantaina tai tiistaina, ja keskiviikkona päiväkodin johtaja soitti ja sanoi, että heillä olisi juuri pienten ryhmästä paikka vapaana, 15 päivää kuukaudessa. Joku perhe oli muuttanut kesän aikana ja paikka vapautunut. Olin ihan äimänkäkenä ja sopersin, että voitaisiinko tulla tutustumaan. Soitin miehelle, joka sanoi että ehdottomasti sinne jos vaan onnistuu. Seuraavana päivänä kävin tutustumassa päiväkotiin, ja se oli aivan ihana. Järven rannalla, iso piha (ei asfaltilla päällystetty) ja enemmän kuin yksi keinu. 12 lasta ja 3 aikuista, jokaiselle ryhmälle omat ruokailu- ja leikkihuoneet. Päiväkodin painotus on luonto ja kierrätys. Ihan täydellistä!

Perjantaina hoidettiin paperihommat ja sovittiin, että ensi maanantaina 5.8. tuodaan Lilja sittenkin sinne. Alle viikossa siis vaihtuikin päiväkoti toiseen, ja pääsin siitä epämääräisestä ahdistuksesta eroon joka vaivasi kun mietin tulevaa syksyä.

Tänään kun hain Liljan päiväkodista, hän tepasteli iloisena pihalla keltaisessa sadetakissaan. Päiväkotitäti kertoi, että he olivat käyneet tänään luontoretkellä ja nähneet siellä sorsia, syöneet villivadelmia ja puhaltaneet puhalluskukkia. Lilja oli nukkunut kahden tunnin päiväunet, syönyt hyvin ja ollut tyytyväinen ja hyväntuulinen koko päivän. Lähdin neljältä töistä ja 16.20 oltiin Liljan kanssa kotona eteisessä riisumassa.

Päiväkodin aloituksesta ja siitä miksi Lilja jatkaa päiväkodissa mun jäädessä äitiyslomalle kerron sitten joku toinen kerta, sillä muuten tästä tulisi aivan megapitkä postaus, jota ei kukaan jaksaisi lukea! 

Yhtenä vinkkinä vaan sanon päiväkotiasioita miettiville vanhemmille: tee elämästä mahdollisimman helppoa, äläkä väkisin yritä jaksaa tilanteessa jossa ei ole mitään järkeä.

Mutta nyt muihin puuhiin, kuulemisiin!