Miten ensimmäinen ja toinen raskaus on eronnut toisistaan?

Nyt kun raskauden puoliväli on saavutettu, voisin ehkä hieman vertailla ensimmäistä ja toista raskautta keskenään. Nyt myös uskaltaa eri tavalla kirjoitella raskausasiaa kun ultrassa on käyty ja saatiin kuulla että kaikki on pienellä hyvin.


Raskausoireet

Ensimmäisessä raskaudessa mulle tuli vahva tunne, että nyt jokin on muuttunut. Ajatus raskaudesta alkoi hiipiä mieleeni, ja muutamien päivien päästä olin täysin varma, että olen raskaana. Raskaustesti oli vain varmistus omalle ololle, tavallaan positiivinen tulos ei tullut enää yllätyksenä. Tässä toisessa raskaudessa en huomannut mitään erityistä muutosta olossa enkä ollut yhtään varma olenko raskaana vai en testiä tehdessäni. Tällä kertaa testin tulos oli mullekin yllätys!

Ensimmäisessä raskaudessa himoitsin ihan hirveästi avokadoja ja sitruunaa – imeskelin sitruunaviipaleita sellaisenaan ja ihmettelin että mitäs tää nyt on. Sitruuna-avokadovaihe oli vielä siinä vaiheessa kun en aavistanutkaan olevani raskaana. Myöhemmin muistelisin syöneeni kilokaupalla appelsiineja ja kesällä mansikoita, mutta muuten en muista himoinneeni mitään erityisesti, paitsi sushia. Loppuraskaudessa maakellarin tuoksu oli parasta maan päällä, ja mies katsoi mua aina kuin hullua kun ajettiin parkkihalliin ja nuuhkutin multaiselta tuoksuvaa ilmaa, aah! Tässä raskaudessa ei tullut mitään erityistä himoa ainakaan heti alussa, myöhemmin kyllä sushi on taas leijaillut mieleeni ja wasabi on erityisen hyvää. Yleisesti ottaen ruokahalu on valtava ja kaikki maistuu tasaisesti. Kahvi ei ole etonut kummassakaan raskaudessa, mutta puoli kupillistakin pistää hengästyttämään niin ettei enempää pystyisikään juomaan.

Rakenneultran jälkeen kun kävelin ensin kaupungilla ja siitä lähdin bussilla hakemaan tyttöä päiväkodista (onneksi elokuun alusta päiväkotipaikka vaihtuu kodin lähelle), jouduin kävelemään aikamoisen matkan. Lisäksi hyppäsin väärään bussiin päiväkodilta lähtiessä, kun kuvittelin bussin menevän keskustaan. Kyllähän se menikin, mutta kiertäen Hervannan ja Vuoreksen "kautta". Joten eikun bussista ulos ja ihmettelemään että missäs hiivatissa me ollaan. Vielä kaksi bussimatkaa, yksi hyvin jyrkkä ylämäki ja aika monta lisäaskelta myöhemmin päästiin kotiin, ja olin aivan loppu. Alaselkää särki (ja särkee edelleen) ja alavatsa tuntui siltä että kohta tulee harjoitussupistus. Makoilin sohvalla ja kun nousin ylös, tuntui siltä kuin olisin yhdeksännellä kuulla raskaana – ja siihen on tosiaan vielä muutama kuukausi kuitenkin. Selvästi siis aikaisemmin alkaa kroppa reistailla kuin ensimmäisessä raskaudessa. Eikä mikään ihmekään, onhan raskaus keholle kuitenkin fyysisesti kirjaimellisesti todella raskasta.


Keho & Jaksaminen

Toisessa raskaudessa itsestä huolehtiminen on jäänyt ihan olemattomaksi. Salitreenit 0 kpl! Satunnaisia kävelylenkkejä ollaan tehty koko perheen kesken, mutta en ole vielä kertaakaan käynyt yksikseni kävelyllä, salitreenistä puhumattakaan. Välillä oikein tunnen kropassani miten se kaipaa kipeästi liikuntaa & kehonhuoltoa, mutta se vain aina unohtuu ja jää. Niin ei saisi olla! Olisin kiinnostunut osallistumaan äitiysjoogaan, mutta luulen että minulle (ja meille) sopisi paremmin aikatauluista riippumaton vaihtoehto, esimerkiksi Yogaia tai joku muu sovellus, jonka kautta voisi joogata kotona silloin kun itselle parhaiten sopii. 

En tiedä kumpi johtuu kummasta, vai onko nämä kaksi ihan erillistä asiaa toisistaan, mutta tosiaan jaksaminen on ollut aika huonoa koko raskauden. Paino on noussut samaan tahtiin kuin ensimmäisessä raskaudessa, olisiko mulle tullut nyt + 3kg, ja raskauden puoliväli kolkuttelee jo ovella. Olen nukkunut enemmän ja paremmin kuin aikoihin (onneksi Lilja on pääsääntöisesti hyvä nukkumaan), syönyt tarpeeksi ja monipuolisesti, mutta silti vaan väsyttää. Ajatus lenkille lähtemisestä tai mistään fyysisesti kuormittavasta on usein aivan ylitsepääsemätön, enkä tiedä onko treenillä samanlainen piristävä vaikutus kun ei-raskaana ollessa. Tätä epäilystä puoltaa se, että aina jos väliin on sattunut päivä kun jaksan tehdä asioita, esim. siivota kotona noin tunnin, se kostautuu välittömästi seuraavana päivänä aivan järkyttävänä väsymyksenä ja uupumuksena. Olen oppinut siis siihen, että kahtena päivänä peräkkäin ei kannata suunnitella mitään raskasta, koska yhden päivän menemiset ja tekemiset tuntuu aina seuraavana päivänä.

Hemoglobiini oli oikein hyvissä lukemissa viimeksi kun se katsottiin, mutta olen alkanut epäillä onko kehon rautavarastot tyhjentyneet ensimmäisen raskauden ja imetyksen jäljiltä. En usko enää pätkääkään siihen, että hemoglobiini kertoisi yhtään mitään kehon tilasta ja jaksamisesta. Hemoglobiini voi olla täysin normaali rauta-arvon ollessa lähes nolla. Mitä sillä hyvällä hemoglobiiniarvolla tekee, jos rautaa ei kropassa ole nimeksikään? Tietysti yksi syy väsymykselle voi olla myös täysi kalenteri ja touhukas 1,5-vuotias, mutta toisaalta ensimmäisessä raskaudessa tein fyysistä seisomatyötä, kävelin työmatkat, luin kahteen eri pääsykokeeseen, minkä lisäksi elin muuta elämää täysin normaalisti. Vasta loppuraskaudessa alkoi väsymys painaa jo sen verran, etten enää jaksanut ihan kaikkea.


Mieli

Kun saimme tietää ensimmäisestä raskaudesta (tai ennen testin tekemistä jo, kun arvasin olevani raskaana) mieli kyllä myllersi ihan tunnista toiseen. Välillä olin aivan paniikissa ja mietin että mitä hittoa me ollaan menty tekemään, en mä pysty tähän. Välillä taas olin ihan super onnellinen. Tätä vuoristorataa kesti varmaan jonnekin toisen kolmanneksen puolelle asti, kunnes mieli vähän rauhoittui ja tottui ajatukseen. Tässä raskaudessa mieli on ollut yllättävän tyyni, ja uutinen toisesta vauvasta on ollut vain ja ainoastaan ihana. Paniikki on loistanut poissaolollaan, vaikka elämä meni vähän uusiksi, ja häätkin siirrettiin vuodella eteenpäin. Myös kaikki työ- ja opiskelusuunnitelmat sai uuden käänteen, ja taloutta on myös joutunut miettimään vähän uudesta näkökulmasta. Kaikesta huolimatta vauva on oikein tervetullut meidän perheeseen<3

Ensimmäisessä raskaudessa kaikki oli uutta ja vierasta, joten sitä pelkäsi aivan kaikkea mahdollista. Aika alkuvaiheessa tein jo sen päätöksen, etten lue keskustelupalstoja, pidän kaiken informaatiotulvan niin minimissä kuin suinkin pystyn ja yritän olla stressaamatta. En halunnut missään nimessä hankkia/lainata doppleria kotiin, en halunnut käydä ylimääräisissä ultrissa enkä mitenkään muutenkaan seurata raskautta yhtään sen enempää kuin oli tarpeen. Ja siis älkää ymmärtäkö väärin, mun mielestä jokainen saa tehdä miten tykkää ja miten parhaaksi kokee, mutta itseni tuntien jos en olisi vetänyt tätä linjausta, olisin tullut hulluksi sen stressaamisen ja huolen kanssa! Ei se aina helppoa ollut, mutta sain nauttia ihanasta raskaudesta ja kaikki meni oikein hyvin. Ihan turhaan olisin murehtinut, kun ei ollut mitään aihetta murehtia. Tottakai eri asia olisi ollut jos olisi ilmaantunut jotain epämääräisiä oireita tai neuvolassa olisi tullut ilmi jotakin poikkeavaa, silloinhan oltaiisin otettu asiasta selvää ja kohdattu todellisuus. Mutta se olisi ollut sen ajan murhe, eikä kahteen kertaan murehtiminen olisi auttanut yhtään mitään.

Tässä toisessa raskaudessa on ollut vaikeampaa olla murehtimatta. Raskausoireiden vähäisyys on aiheuttanut huolta – onko kaikki hyvin, onko siellä ketään, mitä jos vauvalla on joku hätänä. Jotenkin kun on jo äiti, ja on saanut kokea yhden hyvin menneen raskauden ja synnytyksen, kun tietää miltä se tuntuu synnytyksen jälkeen saada oma vastasyntynyt vauva syliin – sitä osaa pelätä ihan eri tavalla asioita. Ensimmäisessä raskaudessa sitä pelkäsi tasaisesti kaikkea, mutta tässä toisessa taas pelkää vain niitä olennaisimpia asioita, ja niitä sitten pelkääkin kahta kauheammin. Kun tietää mitä voi menettää. Ensimmäisessä raskaudessa ei oikein osannut kuvitella sitä miltä tuntuu olla äiti, ja miten suurta se rakkaus omaa lasta kohtaan on. Nyt kun sen tietää, on ihan raastavan vaikeaa välillä olla ajattelematta sitä, mitä jos kaikki ei menekään hyvin. Välillä tulee sellaisia hetkiä, että mitä ihmettä me mietittiin kun kerrottiin raskaudesta ennen rakenneultraa?! Välillä ajattelen että mitä jos Lilja istuu syliini vähän liian riehakkaasti ja osuu mahaan jotenkin huonosti, enkä edes huomaa että vauvalla ei ole kaikki hyvin. Seuraavassa hetkessä näen jo seuraavaan jouluun ja siihen hetkeen, kun ollaan kaikki kotona – vauva pienessä korissaan kuusen vieressä, Lilja siinä vieressä ihailemassa pikkusisarustaan ja me vanhemmat katse täynnä rakkautta tuijottamassa tuota näkyä. Yritän pitää mielessä jälkimmäisen, mutta se on välillä tosi vaikeaa.

Miten sulla on eronnut raskaudet toisistaan? Saa jakaa kokemuksia! :)


Rakenneultra takana – meille tulee...

Eilen oli ihan super jännittävä päivä. Jännitin ja pelkäsin rakenneultraa jostain syystä ihan älyttömästi tässä toisessa raskaudessa, ensimmäisellä kerralla en osannut samalla tavalla pelätä mitään. Nyt olin useamman päivän ahdistunut ajatuksesta ja mielessä kävi useamman kerran, että kohta varaan yksityiselle ultra-ajan, etten kestä enää tätä odotusta. Toissa iltana kurkkua kuristi ja mahassa kipristeli ajatus huomisesta. Nukuin aika huonosti, ja väsymykselläkin oli varmaan osuutta asiaan raskaushormonien lisäksi, kun kaikki meinasi itkettää ja surettaa.

Aamulla olo oli jo paljon helpompi, kun tiesin ettei enää yhtäkään päivää tarvitse odottaa eikä yhtäkään yötä pyöriä sängyssä miettimässä mitä jos kaikki ei olekaan hyvin. Toistan vielä, etten todella tiedä mistä tällaisen jännitysnäytelmän nyt tähän väliin kekkasin!

Ja ihan turhaan pelkäsin; kaikki oli niin kuin pitääkin. Solakka tapaus on hänkin niin kuin sisarensakin, ja pitkät koivet näytti hänelläkin olevan. Hirveästi vauva siellä hyöri ja pyöri, availi suutaan ja imeskeli sormiaan. Kaikki mitattiin kahteen kertaan ja ultraaminen tuntui kestävän ikuisuuden. Oli ihan mielettömän suuri helpotus kun hoitaja/kätilö kertoi kaiken olevan hyvin.

raskausviikko21

Lopuksi kysyimme varovasti mitä mieltä hän on, onko siellä tyttö vai poika... 

raskausviikko21

...Meille tulee toinen TYTTÖ! ♡


Kysyin mieheltä vähän typerästi ennen ultraa, että haittaako jos se ei olekaan poika. Mies katsoi mua kummastuneena ja vastasi ettei tietenkään haittaa jos se on tyttö. Jostain olin saanut päähäni, että kaikki miehet haluavat varmasti pojan. Kauheaa yleistämistä – mies ja tyttöhän on aivan lyömätön parivaljakko. Tyttölupauksen kuultuamme mies vaan totesi, että se on nyt sitten barbeja ja nukkeja tiedossa! No niin taitaa olla, ja autoja tietenkin (Lilja rakastaa autoja, ja uusin sanayhdistelmä on ISO AUTOO, joka pitää sanoa mahtipontisesti matalalla äänellä.)

Ultran jälkeen mies lähti töihin ja minä lähdin metsästämään kesävaatteita. Kävin tietysti ensin rauhassa kahvilla ja soittelin samalla äidille uutiset. Lähdin sovituskoitokseen sillä ajatuksella, että kunhan nyt joku näyttäisi hyvältä päällä. Samalla tekstasin kaverille että "oon sovittamassa vaatteita, voin vaan sanoa että ennen häitä on jonkin verran työsarkaa." Sanotaanko näin, että kun ensimmäisen ja toisen raskauden välissä oli vain se vähän päälle vuosi, ei kroppa ihan ole pysynyt menossa mukana. Mutta se on sitten sen ajan murhe. Lopulta kuitenkin löysin useammankin kivan vaatekappaleen, joilla uskoisin pärjääväni matkan ja ainakin osan kesästä, jihuu!

Olin luvannut itselleni että ultran jälkeen uskallan ostaa ensimmäisen vaatteen uudelle tulokkaalle. Tottakai meillä on kaikki Liljan vaatteet vielä säästössä, mutta kyllä vauva jotakin omaakin tarvitsee. Kävelin siis heti ensimmäiseksi tietenkin Newbie Storeen ja ostin vauvalle ensimmäisen pienen pienen bodyn, pehmolelun ja suloisen myssyn. 

Nyt voi hetkeksi ainakin hengähtää, kun vauvalla on kaikki hyvin, huh. Varmaan äitiä lohduttaakseen pieni on myös alkanut potkia eilisen jälkeen niin ettei enää jää arvailun varaan onko siellä ketään. Voi äidin muru.

Taaperon ensimmäinen ulkomaanmatka

Ihanaa keskiviikkoa – ja toukokuun alkua!

Meinasin kirjoittaa sunnuntaita, kun tuntuu että pääsiäisen ja vapun jäljiltä on päivät ihan sekaisin. Nyt on ollut juhlaa ja herkuttelua kerrakseen, huh. Meidän vappu meni aika samalla kaavalla kuin pääsiäinenkin; syödessä, nukkuessa, ulkoillessa ja perheen kanssa yhteistä aikaa viettäen. Eilen vappupäivänä lähdettiin katsomaan teekkareiden kastajaisia keskustaan, ja sen jälkeen suunnattiin Tallipihalle lasten vapputapahtumaan. Tapahtumassa oli kaikkea hauskaa tekemistä lapsille, mm. poniratsastusta, hevosajelua, kasvomaalausta, pomppulinna ja esityksiä. Meidän 1,5-vuotiaan lemppari oli ehdottomasti pomppulinna, jossa hän seisoi paikallaan monttu auki ensimmäiset viisi minuuttia ja ajateltiin jo että haluaako hän pois, mutta sitten jutun juju valkeni Liljalle ja hän nauroi niin makeasti hyppiessään että meinasi kyynel tulla meillä vanhemmilla silmään. Lopputuloksena oli siis se, ettei häntä meinannut millään saada enää pois, hih. Lisäksi syötiin tietysti vappumunkit ja juotiin kahvit Tallipihan pihakahvilassa. Jossain kohtaa alkoi ripotella vettä ja tyttökin vaikutti sen verran väsyneeltä että oli parempi alkaa tehdä lähtöä. Lilja nukahtikin ehkä noin minuutissa kun autoon päästiin, ja nukkui muutaman tunnin päiväunet. Loppupäivä meni hyvin rennoissa merkeissä kotosalla.

Nyt kuitenkin pitäisi pistää vipinää kinttuihin, sillä sunnuntaina meillä koittaa lähtö lentokentälle! Varattiin kesälomalle matka Kreikkaan, tarkemmin sanottuna Kreetalle Haniaan. Päätettiin heti alkuun että matkan tulee olla mahdollisimman helppo, sujuva ja rentouttava. Juuri nyt mikään omatoimimatka ei sovi meidän tilanteeseen, joten päädyttiin aika nopeasti selailemaan pakettimatkoja Aurinkomatkojen verkkosivuille. Kimmeltävä turkoosi meri, valkoiset hiekkarannat, vehreys ja kuvien välityksellä tänne (silloin matkaa varatessa) kirpsakkaan pakkasaamuun tuntuva auringon lämpö houkutteli. Sääennusteet ensi viikolle lupaavat Haniaan +20-25, eli juuri sopivasti taaperolle ja raskaana olevalle puuskuttajalle. Ei varmaan tule yllätyksenä, ettei kerrankin haittaa lukea uutisista lähestyvästä takatalvesta ja pakkasista.


 Vappupäivän brunssi – ensi viikolta odotan hotelliaamiaisia!

En ole pakannut vielä yhtään, mutta lähes kaikki tarpeelliset ollaan kyllä hankittu. Lukuunottamatta matkarattaita, joita jännityksellä odotetaan saapuvaksi joko tänään tai huomenna – ne on tilattu kyllä hyvissä ajoin mutta se on aina arpapeliä milloin toimitus saapuu. Rennolla asenteella kuitenkin mennään, ja jos rattaat eivät ehdi ennen matkaa, ostetaan jotkut vararattaat vaikka Prismasta ja pistetään ne sitten kiertoon matkan jälkeen. Liljalle tilasin tuossa jokin aika sitten kasan kesävaatteita matkaa ja tulevaa kesää varten, ja nyt on hellehattua, sandaaleita ja mekkoja kerrakseen. Ainoastaan pieni kysymysmerkki on, mitä itse ajattelin laittaa päälle tämän jostain ilmestyneen pallomahan kanssa. Raskauden puoliväli tuli täyteen viime viikolla, ja nyt ei kyllä enää jää arvailun varaan olenko vain syönyt vähän enemmän viime aikoina vai olenko raskaana. Huomenna siis tiedossa vielä vähän vaateshoppailua itselleni, mutta muuten kaikki alkaa olla hankittuna.



Vähän tietysti jännittää miten tyttö viihtyy lentokoneessa ja miten hän reagoi nousuihin ja laskuihin. Mietityttää myös miten saadaan tuollainen joka paikassa touhuava tättähäärä pysymään sen reilut kolme tuntia paikoillaan. Täytyy varmaan varata kirjoja ja muuta ihmeteltävää jotta selviydytään kunnialla lentomatkoista. Syömisestä en ajatellut myöskään järjestää sen suurempaa stressikohtausta, katson että liha on kypsää ja muutenkin ruoka tuoretta. Hotelli vaikuttaa aivan ihanalta, se on käytännössä rannalla ja kaiken keskellä. Asiakkaiden arvosteluissa paikkaa oli myös kehuttu perheystävälliseksi, mikä on ehdottomasti plussaa. Matkalta odotamme vain rentoa olemista, aurinkoa, rantavedessä polskuttelua ja hyvää ruokaa. 

Olisiko teillä jakaa vinkkejä pienten lasten kanssa matkustamiseen? :)


Ensimmäiset raskauskuulumiset

Ihan alkuun suuret kiitokset kaikista viesteistä ja onnitteluista, joita lähetitte täällä ja Instagramin puolella vauvauutisen jälkeen – niitä tuli ihan hurja määrä! Olette ihania <3

Niin suuri helpotus kun pääsin vihdoin kertomaan uutiset täälläkin, salailu on ollut välillä aikamoista taiteilua ja on pitänyt miettiä, ettei mene lipsauttamaan jotakin sivu suun! Etenkin kun taas on saanut kokea, mitä raskaus tekee ajatuksenjuoksulle. Täällä on välillä avaimet jääkaapissa ja lompakko vessanpöntössä (no ei nyt sentään), joten saa olla tarkkana kun raskausaivoilla soheltaa menemään. Leipoessani pääsiäisen kunniaksi juustokakkua, huomasin vasta täytettä tehdessäni että ei hiiskatti (nämä kirosanojen vastikkeet ovat kehittyneet 1,5-vuotiaan papukaijan kanssa huippuunsa), unohdin ostaa liivatetta. Eikä kaapissa ollut yhtään, tietenkään. No, ajattelin että maku ratkaisee, ja kaadoin täytteen vuokaan ja lykkäsin kakun pakkaseen jähmettymään. Niinhän siinä siltikin kävi, että reunoja irrottaessa täyte vähän lässähti, mutta pysyi silti joten kuten kasassa. Kakku kuitenkin maistui ja siitä katosikin varmaan puolet ensimmäisen illan aikana – tyttö sai maistaa lusikallisen ja loput mulle ja miehelle. Jonkinlainen kurinpalautus syömisen puolella voisi olla paikallaan nyt pääsiäisen jälkeen..

Mutta vähän on tosiaan ollut hiljaista somen puolella viime aikoina, kun on tehnyt mieli jakaa niitä todellisia kuulumisia ja ajatuksia, mutta ei ole voinut. Periaatteessa oltaisiin voitu jo aikaisemminkin kertoa vauvasta, mutta niin kuin ensimmäisessäkin raskaudessa, haluttiin odottaa tälläkin kertaa niin kauan kuin tuntuu hyvältä kertoa. Viimeksi taisi olla jo rv 20 menossa kun vasta kerrottiin. Toisaalta tuskinpa kukaan nyt on kirjaa pitänyt mun somettamisesta ja bloggaamisesta, mutta itsestä on tuntunut vähän yksitoikkoiselta. 


Miten toinen raskaus on tähän mennessä sujunut?



No, ihan eri tavalla kuin ensimmäinen. Suurin ero on se, ettei pahoinvointia ole ollut juurikaan, mikä on ollut erittäin tervetullutta. Sen sijaan tilalle tuli aivan j ä r k y t t ä v ä väsymys, sellainen väsymys joka saa rojahtamaan sohvalle heti työpäivän jälkeen ja nukahtelemaan pitkin iltaa. Sellainen väsymys joka ei mene nukkumalla tai lepäämällä ohi, vaan tuntuu kuin jatkuvasti olisi vähän kipeä tai tulossa kipeäksi ja veto on aivan totaalisesti poissa. Töissä jaksoin käydä, etenkin nyt kun teen istumatyötä, mutta aika paljon koulujuttuja tuli skipattua kevään aikana ihan suosiolla. Raskaus menee kyllä prioriteeteissa opiskelun edelle, vaikka opiskelu ja itsensä kehittäminen mulle tärkeä osa-alue elämässä onkin. Raskaus on kuitenkin niin ohikiitävä hetki, ja mulla on vielä koko loppuelämä oppia uutta ja valmistua vaikka tuplamaisteriksi jos oikein innostun (todennäköisesti en). Välillä oli päiviä, kun itkin väsymystä jo aamupäivällä, kun en jaksanut leikkiä Liljan kanssa tai hoitaa kotia normaalilla tavalla. Teki mieli vain lykätä ranskalaiset ja kalapuikot uuniin ja katsoa koko päivä Muumeja. Onneksi niinkin pieni, kuin 1-vuotias, aistii jos vanhempia väsyttää. On tuo meidän Lilja vain fiksu tapaus. Kun makasin sohvalla, hän tapitti minua suurilla silmillään ja alkoi lauleskella omia laulujaan, eikä saanut yhtäkään kiukkukohtausta jos en jaksanut ihan joka kerta lukea hänelle kirjaa, kun hän auliisti tuli tökkimään ameeba-äitiään kirjalla päähän.

Väsymys on hieman helpottanut ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, mutta kyllä kieltämättä edelleenkin on aika vähissä sellaiset energiset päivät, jolloin jaksan normaaliin tapaan puuhata. Useimmiten alkaa väsyttää jo 3-4 tuntia heräämisestä, ja on melkein pakko nukkua päiväunet jossain välissä. Töissä ollessa väsymystä ei samalla tavalla huomaa, kai sitä jotenkin tahdonvoimalla jaksaa. Mutta kotona Liljan kanssa ollessa nukutaan kyllä molemmat aina samaan aikaan parin tunnin päikkärit. Hyvä puoli on se, että sen jälkeen taas jaksaa, mutta huono puoli se, että omaa aikaa jää tosi vähän, kun itsekin nukkuu silloin kun lapsi nukkuu, ja illalla minä olen meistä se, jota alkaa usein ensimmäisenä väsyttää. Normaalisti olen luontaisesti taipuvainen valvomaan, mutta nyt on tullut mentyä välillä puoli yhdeksältäkin sänkyyn.


Niin kuin edellisessä postauksessa mainitsin, ruokahalu on alusta asti ollut ihan valtava. Ihmettelin kun tammikuun mittaan heräilin jo poikkeuksellisen aikaisin ihan itsekseni, nälkään. Siis viideltä aamulla heräsin siihen tunteeseen, kuin olisin syönyt viimeksi kaksi viikkoa sitten, vaikka iltapalasta oli ehkä 6 tuntia. Hipsin keittiöön tekemään aamuyön aamupalan numero 1, ja numero 2 oli sitten 7-8 aikaan aamulla ennen kouluun tai töihin lähtöä. What about second breakfast? Toisella aamupalalla paistoin itselleni pekoni-tomaattimunakkaan, keittelin ison lautasellisen puuroa tai vetelin kolme leipää ihan helposti. Ei soinut kellot vielä tässäkään vaiheessa, ei.

Välillä on ollut päiviä, kun en ole edes muistanut koko raskautta, ja olen ollut jopa vähän huolissani, että onko siellä mahassa edes ketään kun ei mitään merkittäviä oireita ole väsymyksen lisäksi. Mutta kyllä se oli uskottava, kun nt-ultrassa ensi kertaa näimme villisti huiskivan piskuisen vauvamme. Siellä hän tomerasti yritti väistellä ultralaitetta, häntä tuntui häiritsevän kun sillä tavalla joku alkoi tökkiä hänen elintilaansa. Lilja oli kyllä hauska tapaus, hän kun nukkui sikeästi joka ikinen kerta kun kävimme ultrassa tai kun neuvolassa kuunneltiin sykkeitä. Liljaa sai oikein herätellä ja ravistella, että kätilö saisi kuvattua kaikki rakenteet. Hyvät unenlahjat on kyllä jatkuneet kohdun ulkopuolellakin, mistä olen tietysti kiitollinen.

Uusimpana ja ei-niin-kivana oireena on ilmaantunut närästys. Voi johtua siitä, että sain tytöltä ennen pääsiäistä flunssan, joka on oireillut ihmeellisesti ensin kaktuksena kurkussa, sitten ei hetkeen mitään, sitten palaten takaisin aivastuksina ja velttona olona. Muutama päivä sitten ääni alkoi lähteä töissä, mikä oli kovin kiva juttu, kun teen kuitenkin noin puolet töistäni puhelimessa. Viime yönä heräilin yskimään muutaman tunnin välein, ja olo on ollut kieltämättä sen mukainen. Närästys voi siis johtua myös flunssasta ja siitä, että kurkku on ärtynyt. Sama juttu käy nimittäin joka kerta kun olen flunssassa, olin raskaana tai en. Toivon ainakin että närästys ei nyt ihan vielä tule joka päiväiseksi riesaksi!

Sinä päivänä...


Se taisi olla mies, joka ensimmäisen kerran ajatteli ääneen, että mahdanko olla raskaana. En pitänyt raskautta mitenkään todennäköisenä, sillä syksy oli elämänmuutoksineen ollut niin raskas, etten muista milloin viimeksi olisin ollut niin väsynyt. Ajattelin, ettei sellaisella stressin määrällä, mikä mun kropassa mylläsi, olisi mitenkään mahdollista tulla raskaaksi. Mies kävi jopa ostamassa mulle raskaustestin, jonka jätti odottamaan ruokapöydälle. Testi tuijotti päivä päivältä kuumottavammin, ja häiritsi jokaista aamukahvihetkeäni. Eräs kaunis päivä tammikuun lopussa, miehelle mitään asiasta mainitsematta, menin tekemään testin. Katsahdin testiin, jaaha, yksi viiva. Pesin kädet ja harjasin hiukset ja vaikka mitä, kun testin tekemiseen liittyvä jännitys oli jo kadonnut. Olin ottamassa testiä heittääkseni sen roskiin, kun katsoin epäuskoisena kahta vahvaa viivaa testin ruudussa

Mitä helv ihmettä, voiko testi pitää paikkansa? Oliko se nyt siis kaksi viivaa = raskaana, yksi viiva = no bebe. Miten tää nyt voi unohtua alle kahdessa vuodessa.

Kaivelin ohjeet vielä kertaalleen pakkauksen sisältä ja luin huolellisesti pienen präntin. Kyllä se nyt niin vaan oli, kaksi viivaa tarkoittaa että joku pieni sinne on nyt muuttanut asumaan.

Kävelin keittiöön, nappasin Liljan syliin. Hymyilytti kovasti. Mies tuli keittiöön höpöttäen jotain opparijuttuja. Keskeytin hänet sanomalla "no joo, parempi saada se oppari valmiiksi koska syksyllä meitä on sitten neljä!" Toisin kuin ensimmäisellä kerralla, jolloin olin onnellinen mutta myös hieman paniikissa, nyt olin vain rauhallinen ja onnellinen. Meille tulee vauva! Mieskään ei mennyt lukkoon (niin kuin ensimmäisellä kerralla), vaikka lause saattoi ehkä jäädä hieman kesken ja ajatus oppariin liittyvistä kiemuroista katketa. Muutaman sekunnin ajan hän tuijotti mua hölmistyneenä, ja kun uutinen upposi tajuntaan hän kaappasi mut ja Liljan halaukseen leveästi hymyillen. Taisi opparit olla siltä illalta kirjoitettu.

Vähän nauratti jälkikäteen tämä postaus, nimittäin tuota kirjoittaessani olin jo raskaana, en vain tiennyt sitä. Voisin ehkä ihan omassa postauksessaan palata niihin ajatuksiin, joita tuo tammikuun ensimmäinen teksti nyt herättää. 

Kiinnostaako teitä raskausjutut? Itsellä on mielessä ehkä tuhat ja yksi asiaa joista haluaisin kirjoittaa, mutta saa esittää postaustoiveita! :)

Meille tulee vauva!

Tammikuun alussa ihmettelin kummallista väsymystä, valtavaa ruokahalua ja herkistynyttä mieltä. Syy näille oireille selvisi kuun lopussa, kun saimme tietää että meille tulee vauva. ♡ 

Vaikka kokonaisvaltainen väsymys kiusasikin koko ensimmäisen kolmanneksen, syy väsymykseen oli mitä ihanin. Pieni kutkuttava salaisuus, joka oli vain meidän tiedossa sai hymyilemään vähän väliä. Meidän oma rakas pieni perhe ei olisikaan enää syksyllä niin pieni, kun meitä olisi yksi lisää! 

Kaikki on tähän mennessä mennyt hyvin, ja malttamattomana odotetaan rakenneultraa, joka häämöttää toukokuun alussa. Tyttö tai poika, sillä ei ole väliä, kunhan pieni on terve ja hänellä on kaikki hyvin. Vauva oli tosiaan pienimuotoinen yllätys, mutta olemme silti ihan älyttömän onnellisia – tervetuloa pikkuinen!

Perhekuvassa kaikki koossa – kaikki neljä!

Lilja ihmettelee tulevaa pikkusisarustaan <3

Kuvista suuri kiitos mielettömän lahjakkaalle Maiju Emilialle – näistä jäi meille aivan ihana muisto. Kiitos kun vangitsit niin hyvin sen odottavan, rakastuneen tunnelman näihin kuviin.

Söpöt mokkapaladonitsit

Nyt on takana niin ruokapainoitteinen viikonloppu, että koko ensi viikon saa syödä kevyemmin (ja terveellisemmin) näiden herkkujen jäljiltä! Herkuttelu on ihanaa, mutta vielä ihanampaa on tasapaino. Kyllä ne arkiruoatkin taas maistuu kun on pistetty muutamana päivänä pöytä koreaksi.

Perjantai alkoi vapaapäivällä, ja oli niin mukavaa olla taas tytön kanssa kahdestaan kotona. Enimmäkseen päivä meni tytön kanssa leikkiessä, nukkuessa päiväunia ja ulkoillessa. Lilja on oppinut ihan hirveästi uusia sanoja, ja oppii joka päivä vähintään yhden uuden sanan. Siis on aivan uskomatonta seurata miten nopeaan tahtiin tuollainen pieni vaahtosammuttimen kokoinen ihmisvauvani kehittyy. Sanavaraston karttuessa myös kommunikoinnista on tullut ilmanmuuta vuorovaikutteisempaa kuin ennen, vaikka aina Lilja on toki hyvin ymmärtänyt puhetta. On vaan niin erilaista kun saa jonkun suht selkokielisen vastauksen takaisin! Tai selkokielisen ja selkokielisen, meillä on vähän sellainen oma kieli, kun osasta sanoja puuttuu ensimmäinen tavu, joissain sanoissa konsonantit on vähän sinne päin ja niin edelleen, mutta asia tulee kuitenkin ymmärretyksi. Eilisen uusi sana oli omena, joka tosin aluksi oli amema. Mietin hetken että mitäs tuo tyttö nyt toistelee, kunnes huomasin että hän osoitti kirjasta omenan kuvaa. Aa, omena! Sitten hän sanoikin jo omena. Ihan huippua. 

Loppupäivän siivoilin vähän, virkkasin vähän ja iltapäivästä leivoin aivan superhyviä mokkapaladonitseja. Reseptin sain ystävältäni, joka oli bongannut ohjeen jostakin lehdestä (Kodin kuvalehti?). Joka tapauksessa, koska olin kuolannut näitä jo pienen tovin nähtyäni kuvan näistä ystäväni Instagramissa, oli pakko päästä itsekin kokeilemaan! Ja hyvä ohje muuten olikin, nimittäin pari viime kertaa kun olen tehnyt mokkapaloja, olen onnistunut jotenkin sössimään niiden kanssa. En ymmärrä miten se on mahdollista, kun olen leiponut mokkapaloja äitini kanssa niin kauan kuin muistan. Nyt viime kerroilla olen vain napannut googlehaun avulla ohjeen jostakin, ja on kyllä mennyt metsään ja pahasti. Pohja on ollut liian ohut tai kuorrute ollut liian juoksevaa. 

Tällä ohjeella pohjasta tuli sopivan jämäkkä ja kuohkea,  ja kuorrute oli juuri oikean makuista ja oikealla tavalla tahmaista!



Mokkapaladonitsit 16 kappaletta


Taikina

75 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 munaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 dl kevytkermaa

Kuorrute

100 g voita
6 dl tomusokeria
3/4 dl kahvia
1/2 dl kaakaojauhetta
strösseliä, nonparelleja tai muita koristeita


1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon yksitellen. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen jauhoseosta ja kermaa.

2. Laita taikina kertakäyttöiseen pursotuspussiin. Voitele donitsipellin kolot ja pursota taikinasta rinkulat koloihin.

3. Paista donitseja 200 asteessa noin vartti. Poista donitsit vuoasta ja paista loput taikinasta samaan tapaan. Voitele vuoka paistokertojen välissä. Anna jäähtyä.

4. Mittaa kuorruteainekset kattilaan ja kuumenna sekoitellen, kunnes seos on tasaista. Älä anna voin kiehahtaa, sillä se vaikeuttaa kuorrutteen jähmettymistä. Jäähdytä kuorrutetta kylmässä vesihauteessa välillä sekoitellen, kunnes se paksuuntuu.

5. Rakenne on sopiva, kun kuorrute valuu "vaivalloisen hitaasti" donitsin päältä. Lusikoi kuorrutetta runsaasti donitsien päälle ja anna sen valua itsestään reunoille. 

6. Kuorruta pari donitsia kerrallaan ja ripottele sitten heti pinnalle strösseliä, nonparelleja tai molempia.

Käytin kuohukermaa ja ihan tavallista pursotuspussia. Ei kaikelle kertakäyttöiselle! Mulla tällä ohjeella tuli 12 donitsia, en tiedä sitten teinkö vähän pulskemman puoleisia rinkuloita vai miksi tuli vähemmän. Joka tapauksessa, nam!


Tänään palmusunnuntaina ollaan käyty äänestämässä, nautittu kauniista aurinkoisesta säästä, käyty virpomassa ja oltu vain. Vaikka ollaan tehty se linjaus, ettei kasvokuvia laiteta enää Liljasta someen, niin nyt on vain pakko tehdä poikkeus! Tälläinen ihana pikku trulli kävi virpomassa alakerran naapureilla<3

Lahjavinkki: Virkattu norsuvaunulelu

On kyllä niin perinteinen kevätsää taas meillä täällä Tampereella että oksat pois. Mihin se ihana lämmin tuulahdus keväästä jo katosi? Kevät keikkuen tulevi ja niin edelleen, mutta silti. Jotenkin sitä joka vuosi onnistuu unohtamaan että se takatalvi todennäköisesti iskee jossain kohtaa kevättä. Päiväkotitamineisiinkin olin jo muutamana päivänä pakannut mukaan kevyemmän välikausihaalarin, kun oli niin lämpimät säät. Onneksi en vielä pakannut toppavaatteita kaapin perukoille! Jotain hyvää siinäkin, ettei kevätsiivoukselle ja järjestelyille ole ollut viime aikoina liiemmin aikaa. Mun mielestä joka kevät on ihana aloittaa tekemällä kunnon suursiivous; huiskia talven pölyt pois, tuulettaa lampaantaljat ja siivota kunnolla vaatekaapit ja eteinen. Uurastuksen kruunaa puhtauttaan kiiltelevä koti ja leikkokukat maljakossa, nenässä vienosti tuoksuva mäntysuopa, kupillinen kuumaa kahvia ja teetä ja jos oikein hyvin käy, ehkä pala kakkua. Kevätsiivous on jonkinlainen tilinpäätös talvelle ja askel kevääseen ja kesään. Yleensä samaan syssyyn on myös virkistävää järjestää pienimuotoinen kotispa, pätkäistä hiukset lyhyemmiksi, pistää kasvonaamio ja lakata varpaankynnet. Hiukset olen kerennytkin tässä välissä käydä napsimassa, mutta en muista milloin olisin viimeksi laittanut kasvonaamion saati lakannut kynnet!

Syy tämän juhlallisen kevätrituaalin lykkäämiseen on yksinkertaisesti se, että viime viikot ovat olleet taas kummallisen täynnä ohjelmaa. Kummallisen siksi, etten ymmärrä miten se kalenteri aina täyttyy ääriään myöten vaikka joka kerta uupumuksen iskiessä lupaan itselleni että tästä lähtien pidän huolen siitä, että on myös aikaa rentoutua ja levätä. Katin kontit, taas olen juossut paikasta ja kaupungista toiseen, tehnyt työt ja yrittänyt siinä sivussa opiskella. Onneksi nuo juoksemiset on pääsääntöisesti kivoja juttuja, kuten ystäväni baby showerit Turussa ja viime perjantainen Otavamedian blogipäivä Helsingissä. Mutta kuulkaas kyllä käy kunnolle tälläinen sinkoilu! Nyt onkin helpotus kun tiedossa on rento viikonloppu ystävän kyläillessä meillä. Puhuttiin että tehdään vain ja ainoastaan kaikkea rentoa ja kivaa, esimerkiksi lykätään lapset HopLoppiin ja juodaan itse siinä sivussa rauhassa kahvit ja vaihdetaan kuulumisia. Lisäksi ajattelin leipoa jotakin hyvää, ja ehkä loihtia ihanan brunssin viikonlopun kunniaksi. Saunassakin olisi kiva käydä, ja mikäli sää sallii (tuonne sohjoon en nokkaani pistä), voisi käydä ulkoilemassa tuossa lähirannassa ja metsässä.

Virkatut norsuvaunulelut vauvalahjaksi


Yksi itselle tärkeä juttu hyvinvoinnin kannalta on (niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin) k ä s i t y ö t. Siis jos aivan rehellisiä ollaan, en ennen äitiyslomaa ollut koskaan virkannut mitään, ja neuloin myöskin elämäni ensimmäiset villasukat vasta vuosi sitten maaliskuussa. Minulle siis kävi oikein perinteiset, ja hurahdin äitiyslomalla kutomiseen ja virkkaamiseen. Monille käy sama hurahdus, mutta kohde voi olla ihan mitä vaan keramiikasta makrameehen. Nyt en voi kuvitella miten olen aikaisemmin pystynyt elämään ilman kaikkea näpertämistä! Mitä ihmettä mä olen vapaa-ajallani ennen tehnyt?! Kiireen takia on tänä vuonna käsityösaldo jäänyt harmittavan vähäiseksi, mutta nyt olen saanut taas heräteltyä virkkausinnostusta, kun sähköpostiin on alkanut kevään tulleen kilahdella vaunulelutilauksia.


Innostuin jopa niinkin paljon, että tein Instagramiin kohokohtiin osion "norsuvaunulelut", jonka alta löydät hinnaston ja kuvia värivaihtoehdoista. Tällä hetkellä suosituimmat ovat vaaleanpuna-harmaa-valkoinen ja minttu-harmaa-valkoinen, mutta tilauksia on tullut myös muilla väreillä. Itse ajattelin seuraavaksi kokeilla vaaleanpuna-beige-valkoista vaaleilla puuhelmillä. Myös eri ruskean/beigen sävyistä voisi tulla todella herkullinen väriyhdistelmä. Olenkin taas ravannut aika ahkeraan tuossa lähilankakaupassa, jonka myyjä muistaa minut ja norsuvaunuleluni. Kauppaan voisikin tehdä ihan oman hyllyn mua varten, jota käyn sitten tasaiseen tahtiin tyhjentämässä... Teen norsuja tosiaan tilauksesta, mutta jos olet yhtä innokas virkkaaja kuin minä, ohje vaunuleluun löytyy täältä.

Pienemmän vaunulelun hinta on 10 € postikuluineen, isompi lelu on 30 € + postikulut 4 €, kun se ei yleensä mahdu menemään kirjeenä. Tilauksia voi laittaa tulemaan blogin sähköpostiin ikkunalaudalla@outlook.com, tai sitten Instagramissa viestillä. Tällä hetkellä tilauksissa on aikamoinen jono, mutta olen yrittänyt vähän lasketun ajan/kiireellisyyden mukaan leluja tehdä. Norsuvaunuleluja on tilattu ystävälle babyshower- tai ristiäislahjaksi, tai ihan muuten vain vauvalahjaksi. Minusta on ihana ajatella että voin käsitöilläni ilahduttaa muita ja että niistä on iloa pikkuruisille vastasyntyneille vauvoille, jotka silmät suurina tuijottavat vaunuissa keikkuvia norsuja. Ihka ensimmäinen vaunulelu, jonka tein Liljalle, onkin hyvässä tallessa laatikossa muiden vauvajuttujen kanssa, ja sillä on kyllä niin paljon tunnearvoa etten varmaan koskaan halua luopua siitä.

Nämä mintunsävyiset lelut lähtivät viime sunnuntaina uuteen kotiinsa, isompi vaunuihin ja pienempi turvakaukaloon koristeeksi.






Babyshowereita ja vaaleanpunaista hattaraa

Heipsan! Tulin päivittämään vain ihan pikaiset sunnuntaimoikat, sillä viikonloppu on mennyt vauhdilla, ja illan olen naputellut yhtä koulutehtävää valmiiksi, jossa deadline oli tänään. Tehtävän sain palautettua, mutta nyt bloggailulle jäi harmittavan vähän aikaa!

Oltiin Liljan kanssa tosiaan Turussa viikonlopun vietossa, ja aivan ihana viikonloppu se olikin. Tiedättekö sen haikean fiiliksen, kun aurinko painuu mailleen ja mietit kulunutta päivää etkä haluaisi että se vielä on ohi? Niistä päivistä saa hirveästi energiaa ja hyvää mieltä arkeen, ja toivot että sellaisia päiviä tulee vielä rutkasti lisää. Viimeiset kaksi päivää ovat olleet juuri sellaisia!

Lauantaina ajeltiin Liljan kanssa ensin tädin luokse, jonne Lilja jäi hoitoon siksi aikaa kun karkasin kävelymatkan päähän ystävän babyshowereihin. Juhlia oltiin tohistu jo muutaman kuukauden, ja innolla odotin minkälainen päivä oli tulossa. Juhlat olivat tosi onnistuneet ja ystäväni oli tosi otettu kaikesta mitä oltiin hänelle järjestetty. Koristeet, tarjottavat ja lahjat tuntuivat myös olevan mieleen. Täytyy sanoa että näin vieraanakin oli ihan todella ikimuistoinen päivä. En tuntenut porukasta ystäväni lisäksi ketään, mutta juttu luisti alusta asti niin että aika kului kuin siivillä. Ihan huippu seuraa!



Mun vinkit babyshowereiden järjestämiseen:


- Aloittakaa ajoissa! Kuukausi on liian vähän, mikäli haluatte että mahdollisimman moni pääsee paikalle. Töissä täytyy usein toivoa päivä vapaaksi jo muutama kuukausi etukäteen, ja sitten harmittaa jos juhlat osuu juuri viikonloppuvuoroon (mikäli vuoroja on myös viikonloppuisin, niin kuin meidän toimistolla!) eikä saa vaihdettua vuoroa.

- Tehkää juhlista ystävänne näköiset. Ehkä nyrkkisääntönä kuitenkin sanoisin, että mitään ylimääräistä tilpehööriä ei välttämättä tarvita, vaan ihan kukilla, ilmapalloilla ja tarjottavilla saa jo tosi kivan näköisen lopputuloksen! Ei ole muutenkaan kiva ostaa kamalaa määrää tavaraa, joka sitten lentää kuitenkin roskiin. Vähemmän on enemmän! Pääasia on, että kokoonnutaan kavereiden kesken yhteen ja juhlitaan tulevaa vauvaa yhdessä ystävän kanssa.

- Panosta ruokaan – juhlissa parasta seuran jälkeen on ruoka, jos multa kysytään :D Kannattaa varata sekä suolaista että makeaa, etenkin jos osa vieraista saapuu jostain kauempaa. Eikä myöskään itse juhlasankarille iske huono olo jos vetelee vaan kakun voimalla monta tuntia. Kakusta puheenollen, sen ei mun mielestä tarvitse olla välttämättä mikään kallis tilauskakku. Esimerkiksi ystäväni juhlissa yksi vieraista oli taikonut ihan mielettömän hienon juustokakun!

- Kilistelkää jollain juhlavalla juomalla! Meillä oli alkoholiton kuohari, ja se toi kivaa tunnelmaa heti alkuun. Mun omissa babyshowereissa kaverit oli tehneet alkoholitonta boolia, ja se oli ihan superhyvää + näytti tosi kivalta pöydässä!

- Ei ohjelmaa on joskus paras ohjelma. Omissa babyshowereissa oli monta ohjelmanumeroa, mikä oli omasta mielestä tosi kiva juttu ja niistä jäi ihana muisto. Mutta näissä mun ystävän juhlissa ei ollut sen erityisempää ohjelmaa kuin että syötiin, istuttiin ja juteltiin. Yksi "numero" oli kun käytiin ihastelemassa porukalla tulevan vauvan huonetta, uusia rattaita ja äitiyspakkauksen (ja vaatelipaston) sisältöä. Samalla tuli puheeksi imetys, rintapumput ja se järkyttävä jano mikä imettäessä iskee. Juhlat oli siitä harvinaiset, että siellä j o k a i s e l l a oli lapsia! Yläkerrassa meni pitkä tovi, kun päiviteltiin synnytyksen jälkeistä maitobaarimeininkiä ja koitettiin parhaamme mukaan neuvoa tulevaa äitiä imetyskoitoksessa. Yhteenvetona siis, ohjelmanumerot on kiva mutta ei välttämätön lisä babyshowereissa.

Juhlista siskolle kävellessä askel ja mieli tuntui kevyeltä. Ihastelin puutaloja, kuuntelin linnunlaulua ja nautin lempeästä kevättuulesta. Siskollani syötiin, juteltiin ja käytiin pienellä ajelulla. Lilja nukahti joskus yhdeksän maissa ja saatiin rauhassa syödä iltapalaa ja höpöttää, mutta kyllä se väsy iski meihinkin siinä yhdentoista aikaan jo. Tänään taas kahvittelu jatkui ystäväni luona – hän oli tehnyt itse sämpylöitä ja mutakakkua, nam! Seura oli mitä parhainta (niin äidillä kuin tytölläkin) ja harmillisen nopeasti vierähti päivä siinä kahvitellessa ja vaihtaessa kuulumisia. Kotimatkan kuuntelin Nonsensen vähän erilaisia vaalitenttejä (tänään vuorossa Sari Essayah, Antti Kaikkonen ja Tiina Elovaara) – kannattaa kuunnella jos lähestyvät vaalit ahdistaa eikä ehdokasta ole vielä valittuna, tai jos kaipaat yksinkertaisesti selkokielistä puhetta tärkeistä asioista. Nuo viralliset vaalitentit kun voi joskus tuntua hieman kankeilta ja kuivakoilta. Oma lemppari on tähän mennessä ollut (ei niin yllättäen) Vihreiden Emma Kari, ja siis todellakin yllätyksenä Keskustan Antti "Kanki" Kaikkonen!

Piti tosiaan ihan pikaiset moikat tulla kirjoittamaan, mutta niin vaan taas virtuaalinen kynä sauhusi babyshowereista eduskuntavaaleihin – mutta nyt, hyvää yötä!

- Essi

Kevätistutuksia

Keskiviikkoheipat!

Meillä on tänään ollut tytön kanssa vapaapäivä, ja tietenkin vapaapäivän kunniaksi minä heräsin ennen seitsemää, tyttö aika tarkalleen seitsemältä. Mutta mikäs siinä, eipä ainakaan kerkeä vapaapäivä karata ohi! Syötiin yhdessä kunnon aamupala koko perhe ennen kuin mies lähti töihin yhdeksäksi. Kun mies puki kenkiä jalkaan, Lilja tuli eteiseen, otti toisen iskän kengistä käteen, sanoi "keekä" ja laittoi sen omaan pikkujalkaansa. Tämä kirvoitti sellaiset kikatukset että oksat pois, ja mies totesikin ettei haluaisi lähteä töihin kun kotona on tälläinen meininki! Näissä pienissä hetkissä se onnellisuus piilee, niitä on mukava muistella jälkeenpäin ja ne tuo aina hymyn huulille. Ei se onni sen ihmeempää ole, enkä ainakaan itse kaipaa mitään sen suurempaa kuin pikkutytön joka osaa sanoa jo keekä. Maailman suloisin tapaus!

Me jäätiin sit kotiin tytön kanssa sovittelemaan ensin kaikki mahdolliset kengät läpi, minkä jälkeen tämä äiti päätti että kevät on nyt. Kaivoin kaapista kukkaruukut ja mullat, kokosin kaikki huushollin viherkasvit ruokapöydälle (onneksi on nyt tämä uusi hieno isompi pöytä!) ja pistin mullanvaihtokekkerit pystyyn. Eilen kaupasta kotiin kiikuttamani helmililja muistuttaa ihanasti tulevasta pääsiäisestä ja viiden päivän pääsiäislomasta. Miksei pääsiäistä voisi fiilistellä etukäteen vähän niinkuin jouluakin? Basilikan uskalsin myös laittaa jo multaan, kun sen verran lämpimästi aurinko jo paistaa päivällä että ehkä se säilyy hengissä. Basilikahan ei yhtään tykkää kylmästä ja vetoisesta kasvupaikasta, ja sen voin sanoa että kylmä ja vetoinen tämä meidän koti on ollut viimeiset kuukaudet! Kaikki muut kodin viherkasvit saivat tuoreet mullat ruukkuihin, ja samalla totesin että olisipa meillä kasveille vähän lisää tilaa täällä. Aika rajoitetusti on nimittäin paikkoja kasveille, kun tuo 1-vuotias tättähäärä tykkäisi niin kovasti vähän auttaa äitiä multapuuhissa ja tutustua kasveihin. Instagramissa joku kommentoi, että heillä nuorin on 1,5 -vuotias ja nyt uskalsi laskea testimielessä yhden kasvin maan tasalle. Seuraillaan tilannetta ja katsotaan, voiko kasvi jäädä turvallisesti uuteen sijoituspaikkaansa vai pitääkö evakuoida vielä ylemmälle tasolle. Aion saman operaation toteuttaa meilläkin, kun muutaman kuukauden päästä meilläkin on täällä jo 1,5 -vuotias!


Totesin muuten taas, miten terapeuttista tuo kasvien kanssa puuhaaminen on. On niin ihanaa työntää sormet multaan ja viisveisata mustista kynnenalusista! Jotain taikaa noissa kasveissa on. Tämän päiväisestä innostuneena selasin vähän Pinterestiä ja haaveilin parvekeistutuksista. Tänä vuonna haluaisin kokeilla sekoitella eri värejä ja lajikkeita keskenään, kun yleensä olen pitäytynyt aika tylsissä vaihtoehdoissa ja käyttänyt vain muutamaa väriä ja pistänyt yhden kasvin per ruukku. Parvekkeelle haluaisin myös vähän tunnelmavalaistusta valoketjuista ja lyhdyistä. Aion myös kokeilla istuttaa isompaan kukkalaatikkoon yrttejä ja salaatteja ja katsoa miten ne tuolla meidän parvekkeella viihtyvät. Meillä paistaa aurinko suoraan parvekkeelle ehkä vasta joskus puolilta päivin tai iltapäivästä, tosin kesästä en tiedä kuinka paahtava tuo lasitettu parveke sitten on. Voi olla että hyvinkin viihtyvät yrtit! Olisi ihana käydä napsimassa suoraan omalta pikku "kasvimaalta" kesäruokaan tuoreet basilikat ja timjamit.

Mutta nyt kesätunnelmointi sikseen, täytyy tästä lähteä tytön kanssa käymään keskustassa passikuvassa, sillä me varattiin muutama päivä sitten etelänmatka toukokuulle! Juuri nyt ulkona näyttää uhkaavasti siltä, että siellä sataa jotain epämääräistä valkoista. Kyllä muuten lämmittää mieltä seuraavat viikot ajatus auringosta, lämmöstä ja hiekkarannoista. Matkasta lisää myöhemmin, me lähdetään nyt!

Maailman paras sämpyläresepti

Miten ihana aurinkoinen sunnuntai tänään on ollut! Eilen saatiin herätä harmauteen, ja olinkin päivän töissä, mutta sopivasti vapaapäivän kunniaksi tänään herätessä aurinko jo pilkisteli verhojen takaa. Oltiin varattu perhekuvaus aamupäiväksi, joten kotona kävi kova kuhina kun kaikki sinkoili silitysraudan, kylppärin ja vaatehuoneen väliä. Tai tyttö lähinnä tepasteli perässä ihmettelemässä mitä ne äiti ja iskä oikein puunaa itseään! Ehdittiin kuitenkin lähteä aikataulussa eikä tullut edes kiire. Kuvaukset oli erittäin onnistuneet enkä malttaisi odottaa lopputulosta. Laitan kuvia tänne blogiinkin ja kerron sitten lisää!

Kuvauksen jälkeen lähdettiin käymään kaupungilla ja haettiin miehelle uudet kevätkengät ja mulle aurinkolasit. Vanhat alkoivat olla aika kulahtaneet, ja kerrankin löysin oikeasti hyvin istuvat lasit, joten ei paljoa tarvinnut harkita otanko vai enkö. Shoppailun jälkeen tytön nukkuessa rattaissa päiväuniaan suunnattiin Siilinkarille kahville miehen kanssa. Oli ihanaa saada rauhassa juoda kahvia, syödä leivät ja jälkiruoaksi vielä kakkupala puoliksi. Ja tietenkin jutella ilman keskeytyksiä! Niitä hetkiä kun on niin harvassa. Tuntui että kummatkin virkistyttiin ihan silmissä, ja mies sanoi että on kuin uudestisyntynyt olo. Hyvillä mielin tästä taas seuraavaan viikkoon ja arkeen!

Mutta sitten tuohon vaatimattomaan ja nöyrään postauksen otsikkoon, eli siihen sämpyläreseptiin. Kysyin perjantai-illalla Instagramin puolella kiinnostaako resepti, kun hehkutin vastaleivottuja sämpylöitäni maailman parhaiksi. Gallupin perusteella kiinnostuneita oli niin monia, että katsoin parhaaksi jakaa reseptin täällä! 

Tiedättekö sen fiiliksen, kun kaapissa on vain kuivahtanutta ruisleipää mutta mieli halajaisi jotain uunituoretta vaaleaa leipää? Mulle ainakin iskee se tietyin väliajoin, mutta viimeiset kolme kertaa kun olen leiponut sämpylöitä (tai yrittänyt leipoa), olen epäonnistunut komeasti. Viime kerralla taikina ei jostain syystä noussut ollenkaan ja koko taikina lensi roskiin. Kaksi sitä edeltävää kertaa sämpylät ovat jääneet liian kiinteiksi ja koviksi. Mutta nyt löysin sellaisen reseptin, johon aion tästedes palata ja toivottavasti saan sillä taiottua vielä monet kerrat tuoreet sämpylät aamu- tai iltapalapöytään. Löysin reseptin Ruususuu & huvikumpu -blogista, mutta alunperin resepti on täältä. Tällä reseptillä sämpylöistä tuli älyttömän hyvän makuisia, ne olivat pehmeitä ja kuohkeita sisältä mutta kuori oli kuitenkin kivan rapea.



Ainekset


5 dl kädenlämpöistä vettä
1 dl maitoa
25 g hiivaa
2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
12 1/2 dl vehnäjauhoja

Tee näin


1. Mittaa vesi ja maito astiaan. Murenna hiiva toiseen kulhoon ja lisää suola ja hunaja. Kaada sekaan vähän maitovettä. Sekoita puuhaarukalla, kaada loppu vesimaito joukkoon ja sekoita taikinaan jauhot muutamassa erässä.

2. Vaivaa löysäksi leipätaikinaksi. Taikina on siinä vaiheessa hyvää, kun se jotakuinkin irtoaa kulhon reunoista ja käsistä muttei ihan. Ripottele taikinan päälle noin 2 rkl vehnäjauhoja. Peitä kulho pyyhkeellä ja anna nousta vedottomassa paikassa 1-1 1/2 tuntia.

3. Kuumenna uuni 240-250 asteeseen. Peitä kaksi uunipeltiä leivinpaperilla.

4. Ripottele 1/2 -1 dl vehnäjauhoja leivinpöydälle ja kumoa taikina varovasti pöydälle. Taikinaa ei enää tässä kohdassa vaivata, vaan ilmakuplat saavat jäädä taikinaan. 

5. Ripottele vielä pari ruokalusikallista vehnäjauhoja taikinan päälle ja taputtele taikinaa vähän kädellä.

6. Leikkaa taikina metallilastalla 5-6 suikaleeksi ja suikaleet vielä 2-3 osaan. Nosta sämpylät pellille.

7. Paista sämpylöitä uunissa pelti kerrallaan noin 20 minuuttia. 

8. Anna sämpylöiden jäähtyä ilman peitettä, jotta kuoresta tulee rapea.


Ohjeesta sen verran, että käytin ensinnäkin kuivahiivaa, sillä leipähimon iskiessä kaapista ei muuta löytynyt. Laitoin sitä vähän alle pussillisen, ehkä noin 9 g. Hunajaa tursotin taikinaan aika vapaalla kädellä, kun en sitä jaksanut niin tarkkaan mittailla. Leikkasin taikinan vain neljään osaan ja suikaleet vielä kolmeen osaan. Meidän uuni tuntui olevan aika tujakka tuon lämmön kanssa, sillä 230-240 astetta tuntui olevan jo hieman liikaa, ja sämpylöiden tarvitsi olla uunissa hädin tuskin vartti! Alkoi kuori näyttää jo sen verran rapealta että 20 minuuttia olisi ollut aivan liian pitkä aika. 

Sämpylöitä tuli tällä ohjeella muutama leipäpussillinen, joista nyt on enää rippeet jäljellä. Sämpylät maistuivat myös perheen pienimmälle, joka leipää iltapalalla mutustaessaan nukahti pöytään – ensimmäistä kertaa ikinä! Onneksi tästä on muistona iskän kuvaama viiden minuutin video, jolla tyttö nuokkuu ja äiti yrittää olla nauramatta vieressä. Nostin Liljan syliin, kannoin omaan sänkyyn ja sinne hän kellahti erittäin tyytyväisenä masu täynnä nukkumaan. Tytön nukuttaminen ei yleensä ole mikään viiden minuutin homma, ja olikin ihan ihmeellistä miten helposti tällä kertaa saatiin hänet nukkumaan. Näitä sämpylöitä tehdään totisesti toistekin! :D