Junassa matkustaminen taaperon kanssa

Koska sitä aikaa ei koskaan ole liikaa, päätin että nyt saa riittää. Nimittäin se, että odotan kun on hyvää aikaa nähdä ystäviä ja sukulaisia. Se hyvä aika on suhteellisen harvoin, ja äkkiä menee vuosi taas ohi tässä odotellessa. Sovittiin hyvän ystäväni kanssa kaffetreffit Turun päähän, ja pyysin siskoltani voidaanko Liljan kanssa tulla yöksi. Tottakai voitiin!

Olin vielä lauantaina töissäkin, ja työpäivä meni ihan hujauksessa. Mies heitti meidät + Marimekon kassit juna-asemalle ja lähdettiin tytön kanssa pikkuretkellemme asettuen junan leikkitilaan. Ostin höyryävän kuuman kahvin junan tarjoilukärrystä ja istuin siinä pikkuruisella kärpässienijakkaralla katsellen Liljan leikkejä. Ai että miten vapautunut, onnellinen ja seesteinen olo mulle tuli, kun tiesin että pääsen näkemään rakkaita ihmisiä rakkaassa kaupungissa!

Ollaan kerran tai pari matkustettu tytön kanssa junassa kahdestaan, mutta tuolloin Lilja oli vielä niin pieni, että matkat meni suurimmaksi osaksi nukkuessa. Sain rauhassa lukea uutisia ja tuijotella junan ikkunasta seesteistä metsämaisemaa. Nyt kun tyttö on oppinut kävelemään, mietin että miten ihmeessä me selvitään mitenkään muulla tavalla matkustaen kuin autossa tytön nukkuessa...

Mutta siis oikein hyvin meni, meillä oli tosi mukava ja leppoisa matka. Varasin istumapaikan junan toisesta kerroksesta ihan leikkitilan vierestä. Lähistöllä on isompi vessa, jossa pääsee vaihtamaan vaippaa, ja junaosaston kummassakin päässä portaiden edessä on suljettava portti. Leikkitila oli ihan ok, ehkä joitain leluja olisi voinut olla taaperoikäisille lapsille, mutta olihan meillä oma pupu ja lempikirjat mukana. Tilasta löytyi kyllä muutamia vauvakirjojakin, mutta eniten Liljaa tuntui kiinnostavan liukumäki, joka oli ikävä kyllä hänelle vielä hieman liian jyrkkä, mutta se ei menoa haitannut. Lilja hilasi itsensä liukumäestä 1/3 ylöspäin ja laskeutui sen 20 cm iloisesti kikattaen alas. Miten pienestä voikin toinen tulla iloiseksi! Lapsen kanssa kyllä oppii ihan eri tavalla kiinnittämään huomiota kaikkiin pieniin hauskoihin juttuihin, jotka ehkä ennen olisi jäänyt huomaamatta. Onko tää nyt sitä kun puhutaan että pitäisi pysähtyä nuuhkuttelemaan ruusupensaita? 



Oltiin tosiaan yö mun siskon luona, ja tytön mentyä nukkumaan juteltiin siskon kanssa varmaan kolme tuntia kaikesta maan ja taivaan väliltä, perus! Kello lähestyi jo kahta, kun oli pakko luovuttaa ja kömpiä itsekin nukkumaan. Aamulla syötiin kaikki rauhassa aamupalaa, jonka jälkeen minä ja Lilja suunnattiin idylliseen Portsaan ystäväni luokse kahville. Kylläpä tosiaan hymyilytti ihan vain olla Turussa ja kulkea tuttuja katuja, ai että. Jokin siinä Turun ilmapiirissä on sellaista, joka saa mut tuntemaan kuin olisin palannut kotiin. Lisäksi Portsan pastelliset puutalot herättää mussa aina kovan hingun laskea säästöjä, selata asuntoja Oikotieltä ja ehkä alkaa varata aikaa pankkiin.. :D Jos löytyisi sellainen täysin rempattu sataneliöinen puutalo parilla takalla ja kivalla sisäpihalla, kiitos? Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa rakasta ystävää, kahvitella ja jutella oikein ajan kanssa. Ja tosiaan, mikä koti! Otin kuvia vähän joka nurkasta ihan vain siksi, että pääsen näyttämään niitä miehelle ja vakuuttamaan hänet siitä, että kun mun koulu on käyty me muutetaan sit Turkuun. 


 
 
 

Kotimatka sujui myöskin oikein hyvin, Lilja sai leikkitilassa uusia kavereita. Kaksi söpöä tyttöä, jotka Liljan nähdessään tulivat heti halaamaan ja totesivat ääneen "ihana pieni vauva!" Tytöt ottivat Liljan mukaan leikkeihin, viihdyttivät ja huolehtivat että Liljalla on aina kirja pikkukätösissään. Jossain kohtaa alkoi meidän neitiä väsyttää, ja menin nukuttamaan häntä (ehkä hieman epäuskoisena) rattaisiin. Ensimmäiset viisi minuuttia oli aikamoista venkoilua ja huutamista, mutta kappas – yks kaks tyttö oli nukahtanut pupu kainalossaan. Loppumatkan mä todellakin luin niitä uutisia ja katselin maisemia! Kun alettiin lähestyä Tamperetta, mietin että herätänkö tytön kesken päiväunien vai mitä teen. Nostin hänet unisena syliin, kannoin ylös, puin meidät molemmat ja kannoin edelleenkin nukkuvan pienokaisen takaisin rattaisiin. Ehkä vähän tuuletin pääni sisällä!

Mies tuli hakemaan meitä taas asemalta, ja tuntui kuin olisin ollut viikon poissa, vaikka oltiin alle vuorokausi reissussa. Ikäväkin kerkesi jo tulla, kaikilla osapuolilla. Yhteenvetona sanoisin siis, että erittäin onnistunut junamatka, toivottavasti tulevatkin matkat menee yhtä sujuvasti. Ja niitä matkoja saa mun puolesta tästä lähtien ollakin enemmän!

Äidillä on oikeus hemmotella itseään

Niin taas viikonloppu tuli ja meni, ja tarpeeseen kyllä tuli! Otsikon lauseen voisin kirjoittaa itselleni muistiin jääkaapin oveen, kalenteriin erikseen jokaiselle viikolle ja pistää vaikka hälytyksen puhelimeen kerran viikossa. Jotta muistaisin joskus ottaa aikaa itsellenikin. En tiedä mitä tässä on tapahtunut, mutta nykyään tuntuu ihan hirveän vaikealta muistaa itsensä tässä arjen kohelluksessa. 



Äitiyslomalla oli se etu, että mies säännöllisesti patisti mut tekemään jotain kivaa. "Mene vaikka valokuvaamaan ja kirjoittamaan sitä blogia. Tai ompelemaan!" (= neulomaan, mun mies ei edelleenkään erota toisistaan virkkausta, neulomista tai ompelua). Ja jos menin jonnekin "ulkomaailmaan", tuntui kun otsaan olisi tatuoitu että olen äiti, ja ajattelin että vastaantulijat näkee mun naamasta sen vaivaantuneen epämukavan olon, kun olen jättänyt mun pienen vauvan kotiin ja liihotan tässä nyt itsekkäästi menemään. Tuosta olen sentään päässyt jo eroon, mutta nyt kun arkeen on tullut muutama muuttuja lisää, olen huomaamattani alkanut ajatella tietyn kaavan mukaan, joka menee jotakuinkin näin:

1. Hoida lapsi ja huolehdi ensisijaisesti hänen hyvinvoinnistaan ja tarpeistaan. Kysy mieheltä miten menee.

2. Käy töissä.

3. Opiskele.

4. Käy kaupassa, siivoa, laita ruokaa, pese pyykkiä jne.

5. Soittele välillä perheelle ja kavereille, kysy mitä kuuluu.

...

1050. Tee itseksesi jotain kivaa.

Pöh. Aika dramatisoituna esitetty asia, mutta you get the point. Kerran viikossa katson Koko Suomi leipoo, muun vapaa-ajan käytän aina mahdollisimman tehokkaasti ja järkevästi. Ääh, miten tylsää. Mikä ihmeen suorittajamutsi musta on tullut. Kodin pitäisi olla tip top, vaikka luulen aina ajattelevani ettei tarvitse olla. Mutta automaattisesti, sen kummemmin asiaa ajattelematta, tulen kotiin ja höyryän täällä niin kauan kuin jaksan ja sitten alkaakin päässä jo raksuttaa seuraavat opiskeltavat asiat. Eikä siltikään meillä ole ikinä siistiä, ihan täysin tuulimyllyjä vastaan taistelua koko homma. Vähän varmaankin jäänyt päälle tuo syksyinen suoritustahti, sillä ei mun aikataulu nyt todellakaan ole mistään pahimmasta päästä! Jotenkin vain tuo ajatusmaailma tuntuu laahaavan jäljessä. Olen aiemminkin elämässä huomannut saman ilmiön itsessäni; ensin tapahtuu jotain todella rankkaa, kamalaa tai stressaavaa, ja sillä hetkellä jos joku kysyy mitä kuuluu, vastaan että ihan hyvää. Jälkeenpäin vasta iskee kunnon väsymys, suru tai uupumus, ihan kuin aaltona. Ensin tapahtuu maanjäristys ja sitten vasta viikkojen päästä tänne Essi-landiaankin ulottuu siitä aiheutuneet vaikutukset. 

Ihan pöljä en sentään ole, kun tajusin ehdottaa rakkaalle ystävälleni, että pidettäiskö tammikuussa sellainen kunnon kaverihemmotteluviikonloppu. Me molemmat niiiiin tarvittiin sitä! Kahdenkeskistä laatuaikaa, jolloin saataisin jutella ihan rauhassa ilman että Lilja hyörii jaloissa (vaikka ihana onkin) ja jotain kivaa, rentouttavaa tekemistä. Perfect!

Lauantaiaamulla heräsin pirteänä kuin peipponen ja aloin innoissani leipoa sitruuna-valkosuklaajuustokakkua iltaa varten. Ystäväni juna oli täällä joskus kahdentoista aikaan, ja lähdettiin koko poppoo häntä vastaan junalle. Käytiin kolmistaan lounaalla Tampereen kauppahallissa tytön nukkuessa päiväuniaan rattaissa. Lilja lähti isänsä kanssa kotiin kun me aloitettiin virallisesti ystäväni kanssa meidän hemmottelupäivä

Ensin kipaistiin Ruohonjuuressa, ja jotenkin ihmeen kaupalla muistin joskus kokeilleeni ystävälläni kasvonaamiota, joka oli "jotain kuivaa jauhetta johon lisättiin vettä", ja jolla sai kauniin hehkun iholle. Noilla sanoilla siis esitin asiani ystävälliselle myyjälle, mutta hän tajusi melkein heti mitä tarkoitin. Kyseessä oli siis Logonan Ghassoul -mineraalisavi, jota ajateltiin illalla kokeilla saunan yhteydessä. Seuraavaksi suunnattiin Stockmannille vähän hipelöimään purkkeja ja täydentämään kosmetiikkavarastoja. Itselläni oli etsinnässä uusi meikkivoide, sillä edellinen oli loppu. Vähän jo jopa hävettää myöntää, mutta olen ostanut vanhan Cliniquen meikkivoiteeni New Yorkista, Time Squaren Sephorasta (käytiin miehen kanssa Nycissä keväällä 2016........), joten oli korkea aika ostaa uusi. Ihana myyjä tuli kysymään tarvitsemmeko apua, ja sain niin hyvää palvelua! Kerroin mitä etsin ja minkälainen ihoni on, ja hän osasi heti ehdottaa sopivaa tuotetta. Niin kuin olen täälläkin kertonut, mun iho osaa olla oikkuileva, joten ihan mitä tahansa en voi pärstääni lotrata. Myyjä pyyhki vanhat (kirjaimellisesti..) meikkivoiteet kasvoiltani ja kokeili ensin oikeaa sävyä. Laitoin silmät kiinni siksi aikaa kun hän levitti meikkivoiteen kasvoilleni, ja kun avasin silmät, mietin että vau! Ilme kirkastui kertaheitolla ja näytin oikeasti noin tuhat kertaa levänneemältä kuin vielä minuutti sitten. Tuo ihmeaine oli siis tämä Bare Mineralsin BarePro Liquid Foundation -meikkivoide  Jos siis haluat taikoa väsymyksen pois kasvoilta, panosta uuteen meikkivoiteeseen. Kiitos Tampereen Stockmann!

Olimme varanneet jalkahoidon klo 13 Tampereen keskustan Sandeista, ja kuikuilimme hoitolan kauniissa vanhassa portaikossa vähän ennen yhtä. Sandeissa oli mahdollista varata parihoito yhtä aikaa kaveruksille, pariskunnalle, äidille & tyttärelle tms., mikä oli tosi kiva – olisi ollut vähän hassua mennä yhdessä hoitolaan mutta eri huoneisiin. Sandeissa palvelu oli ystävällistä ja ammattitaitoista, ehdottomasti suosittelen! Tämä ei ole mikään maksettu mainos, on vaan pakko hehkuttaa kun oli niin ihana paikka. Plussaa siitä, että hoitoihin käytettävät tuotteet on Sandeissa luonnonkosmetiikkaa. Ensi kerralla voisin kokeilla Scrub & Massage -hoitoa, johon kuuluu 90 min vartalon kuorinta ja hieronta, ah. Niin hyvä mieli jäi tästä, ja ilolla menen uudestaankin.


kauneushoitolatampere
kauneushoitolatampere

Kun vihdoin maltoimme laskeutua maanpinnalle edelleen hoidon jälkeisissä euforiapöllyissä, kävimme Alkosta hakemassa vähän kuohuvaa ja naposteltavaa illaksi. Alkoi jo tulla vähän tyttöä ikävä, ja kotona meitä olikin ovella vastassa hyvä ettei tasajalkaa ilosta pomppiva Lilja. Ihanaa kummitäti kun tulit kylään! Tehtiin siinä illallista koko porukalle, sytytettiin kynttilät ja kilisteltiin. Liljakin malttoi istua syömässä normaalia pidempään ja lähti ruokapöydästä pikku masu pömpöttäen. Seuraavaksi oli vuorossa kasvonaamio + sauna + leffailta sohvalla köllötellen. 

Sunnuntaina tehtiin meidän perinteinen aamupala pitkän kaavan mukaan, jonka jälkeen oli ihan pakko käydä ulkona pienellä kävelyllä kun oli niin älyttömän kaunis talvipäivä. Suomen talvi kyllä antaa parastaan! Kävelylenkin jälkeen lähdettiin saattamaan ystävääni junalle.


 
Hej då suorittajamutsi, hej rento mutsi!

Kotona aloin pitkästä aikaa puuhata käsitöitä, mikä on sen merkki, että jotain on tapahtunut. Jos tuota postauksen alussa olevaa listaa katsoo, käsityöt on varmaan roikkuneet jossain sijalla 1051. Maanantaina oli kyllä kieltämättä hieman vaikeuksia palata arkeen, mutta olen nyt joka päivään yrittänyt ujuttaa jotakin kivaa. Edes pienen hetken; kahvin maitovaahdolla, pari palaa suklaata, nopea venyttely/joogahetki, pikauppoutuminen Pinterestin maailmaan, haaveilua päiväkirjaan, kivojen suunnitelmien tekoa kalenteriin, tanssihetki Liljan kanssa... mikä nyt milloinkin tuntuu tarpeelliselta. Tänään illalla Lilja tuli viereen ja hyräili "kookoo täitä", eli mun ymmärrykseni mukaan hän lauloi Bussilaulusta kohtaa "kookoo päivän". Sittenhän me tanssittiin ja laulettiin Bussilaulua, ja se riitti mulle.

Ihana arki, yritän muistaa pitää siitä kiinni. Kerro sun salaisuus, mitä teet kun sulla on hetki aikaa itselle?

Uusia vaatteita tytölle

Niin kuin edellisessä postauksessa kerroin, käytiin tytön kanssa katsomassa vähän uusia vaatteita, kun kummasti taas nilkat pilkottaa lahkeista ja hihat on sellaista 3/4 mallia. Lilja on muutenkin sellaista hoikkaa ja solakkaa sorttia, johon ei meinaa tarttua mikään, mutta joka venyy kyllä pituussuunnassa ihan älytöntä tahtia. Varmaan olen tämänkin täällä jo kertonut, mutta synnytyksessä kätilön ensimmäiset sanat eivät suinkaan olleet että "kaikki ok, kaikki sormet ja varpaat on" tms. vaan "onpas hänellä pitkät jalat!" Muistan että vaikka siinä onnenkyyneleet sumensivat silmäni ja mieleni, niin kyllä mua tuo kätilön kommentti hieman huvitti. 

Meidän lähellä on sellainen pieni ostoskeskus, josta löytyy perus Kappahlit ja Lindexit, siispä suunnattiin nyt sinne. Ja hyvä reissu tehtiinkin; löydettiin kolme yökkäriä, kolme bodya, kahdet housut ja sukkia. Tässä aikaisemmin hankin tytölle myös uuden merinovillaisen haalarin, pipon ja neuletakin. Merinovilla on niin ihana materiaali lasten vaatteissa, kun se ei kutita, on ohutta, mutta kuitenkin lämmittää sopivasti haalarin alla. 


 

Kissoja, pupuja ja muita luontoaiheita, pastellisia ja iloisia sävyjä, niistä on pienen tytön vaatteet tehty! Täytyy kyllä myöntää että alan hieman kaivata myös muita värejä tytön vaatekaappiin, erityisen ihastunut olen kaikkiin murrettuihin ruskean ja tummanpunaisen sävyihin. Ehkä voisin uskaltautua tilaamaan vaatteita myös netin syövereistä ja kokeilla jotain uutta! Jotenkin sitä vain menee sieltä missä aita on matalin, etenkin kun oli tarve nyt heti eikä huomenna. On tytöllä Marimekolta vaatteita myös, mutta jotenkin suhtaudun niihin vähän varovasti, etenkin sen jälkeen kun Lilja piirsi kuulakärkikynällä kunnon taideteokset valko-punaraidalliseen Marimekon bodyyn! Noh, Lilja oli sitä mieltä ilmeisesti että body kaipasi vielä jotain vähän lisää..

Sellaisia hankintoja tähän väliin! Musta on vaan hauska aina lukea mitä vaatteita muut lapselle ostavat. Mistä merkeistä te tykkäätte eniten? Onko suosituksia pitkille ja hoikille tytöille? :)

Maanantaikuulumiset

Heippa ja ihanaa alkanutta viikkoa!

Ihan alkuun halusin päästä kertomaan, että viime perjantain tentti meni paremmin kuin hyvin, eli kannatti siis uhrata yksi yö silmät ristissä lukemiseen. Sain kommentin, jossa toinenkin äitiopiskelija kertoi että tutulta kuulostaa – en siis vissiin ole ainut joka välillä turvautuu äärimmäisiin keinoihin opiskelun nimissä!

Onpa ollut jotenkin poikkeuksellisen kiva maanantai. Ei sillä etten pitäisi erityisesti maanantaista, mutta tottahan se on että yleensä kontrasti sunnuntain ja maanantain välillä on niin valtava, että joskus on pieniä käynnistymisvaikeuksia havaittavissa. Mutta tämä viikko ja maanantai alkoi arkivapaalla – lempeä aloitus viikkoon. Silläkin voi olla vaikutusta, että takana on rentouttava viikonloppu kaveripariskunnan kanssa mökillä saaristossa. Nukkumista, syömistä, saunomista, olemista, hyvää seuraa. Ja erä muuttuvaa labyrinttiä! Niistä on hyvä viikonloppu tehty. :)

Aamulla keittelin rauhassa aamupuurot ja -kahvit ja ihastelin lumisadetta. Varasin pyykkituvan yhdeksäksi, ja tyttö oli innoissaan kun sai ihan itse kävellä hissiin, hissistä pyykkitupaan ja takaisin kotiin. Hän on omasta mielestään niin iso tyttö jo kun osaa kävellä. Pestiin kolme koneellista pyykkiä, ja mietin että on tässä kerrostaloasumisessa puolensakin, kun sai kaikki pyykit kuivattuakin samantien pyykkituvan järkyttävän isossa kuivausrummussa. 

Syötiin lounaaksi eilen tekemääni kalakeittoa (miten niin yksinkertainen ruoka voikin olla niin hyvää) ja lähdettiin talviselle kävelylenkille ja käymään samalla postissa, kirjastossa ja kaupassa. Liljalle piti käydä hakemassa lisää vaatteita, kun etenkin pyjamat ovat jääneet muutamassa viikossa ihan liian pieniksi. Kun päästiin kauppaan, kävi se mitä sopi odottaakin, eli huomasin etten ollut pakannut yhtäkään vaippaa mukaan, ja nyt olisi pakko päästä vaihtamaan vaippa a s a p. Kipaistiin sitten kaupasta taas uusi vaippapaketti (niitä on kotona varastossa jo varmaan yksi kaapillinen..) ja saatiin pieni kakkaepisodi taltutettua. 




Kotimatkalla olin läkähtyä paksuun talvitakkiini, kun työnsin rattaita ruoka-ostoksineen päivineen. Ulkona on niin kaunista kun on lunta, mutta yllättävän raskasta on tuolla lumessa tarpoa! Hyvä treeni tuli siis samalla tehtyä.

Keitin iltapäiväkahvit ja laitoin porkkanasämpylät tekeytymään lohikeiton kaveriksi. Mies tuli kotiin ruusukimpun (<3) ja Runebergin torttujen kanssa, istuttiin siinä hetki ja luettiin tytölle kirjoja. Tämän hetken lemppari on eläinkirja, jossa on sellaisia vedettäviä "luukkuja." Tyttö riemastuu joka kerta kun sanon että tipu sanoo piippiip! 


Marimekko-muija

Kotona on joka nurkalla kukkia - sopii mulle.

Sämpyläohje ei ehkä ollut sieltä parhaimmasta päästä; uunin lämpötila oli mielestäni liian korkea (tai meidän uuni liian tehokas), ja sämpylät vähän kärähtivät. Pitäisi aina kuunnella omaa vaistoa! Ensi kerralla kokeilen toista ohjetta. Mutta kalasopasta tuli ihan älyttömän hyvää, ei siinäkään mitään sen kummempaa ollut, mutta tuoreet raaka-aineet, kirpsakka talvisää ja lämmin keitto vain toimivat hyvin yhdessä.

Pakkaspäivän lohikeitto:

- 700 g lohta
- perunoita (silleen sopivasti, olisko 10-12)
- porkkanoita (5-6 pientä)
- 4 dl kaurakermaa
- kasvisliemikuutio
- laakerinlehtiä
- maustepippureita
- tilliä

Kuori ja pilko perunat ja porkkanat. Kaada vettä kattilaan niin, että juurekset peittyvät. Heitä sekaan muutama laakerinlehti, maustepippureita (kirjoitin kaksi kertaa maustepupperi) ja kasvisliemikuutio. Poista lohesta ruodot ja nahka, pilko kuutioiksi. Kun perunat ja porkkanat ovat vähän pehmenneet, lisää joukkoon lohi ja kaurakerma. Anna kiehua hiljalleen noin vartti. Päälle tuoretta tilliä ja keiton kylkeen ruisleipää, nam! Niin helppoa ja hyvää.

Sellaista mukavaa arkea, sopivasti hommaa mutta sopivasti aikaa myös vain olla. Ei mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin just sitä parasta arjen luksusta. Sitä mä kai toivoinkin? Ja myös lupasinkin itselleni uuden vuoden korvilla. Kunhan vain pitäisin lupaukseni koko vuoden. :)


Miksi äitiyden ja opiskelun yhdistäminen on vaikeaa?


Terveisiä vaan täältä tytön huoneen lattialta. Kello tulee kohta yksi yöllä, nojaan tässä seinään yhden tyynyn varassa, ainoa valo tulee läppäristä, jonka valo heijastuu mun silmiin ja voisin kuvitella että näytän juuri nyt ihan peuralta ajovaloissa. Sen verran pitkä päivä on takana, että varmaan vähintäänkin hiukset hapsottaa ja silmät harittaa. Sain äkillisen inspiraation kirjoittaa "äitiyspäiväkirjaa", sillä mua vähän alkoi naurattaa jo tämä tilanne ja mun touhu.

Ihan ensimmäisenä: miksi ihmeessä mä istun täällä kovalla lattialla läppäri sylissä kello yksi yöllä?

Toiseksi: miksen ole nukkumassa niin kuin muukin perhe, miksi opiskelen keskellä yötä??

Kolmanneksi: niinkun että mitä helkkaria nyt ihan oikeesti???



Vastatakseni ensimmäiseen kohtaan; istun täällä lattialla evakossa, sillä toisesta kohdasta johtuen (muukin perhe nukkuu), en viitsi enää lukea makuuhuoneessa, jossa tyttö nukkuu yleensä minun kanssa, enkä olohuoneessa, jossa mies nukkuu parhaillaan. Nukahti muuten taas telkkarin ääreen, tapa jota en ymmärrä! Katson televisiota ehkä tunnin tai pari viikossa, joskus harvoin enemmän jos intoudun katsomaan Netflixistä jotain tarkoin valikoitua ja harkittua sarjaa. Telkkarin loimotukseen nukahtamisessa on mun mielestä jotain tosi nihkeetä. Tämä ihmeellinen perhepeti-mies-karkoitettu-sohvalle-systeemi on saanut alkunsa siitä, kun tyttö on ollut kovassa flunssassa eikä pienen tukkoisen nenänsä kanssa ole oikein saanut nukuttua muuten kuin äidin vieressä. Syksyllä olin niin väsynyt, että olin vain yksinkertaisesti laiska, ja löysin itseni yö toisensa jälkeen tytön kanssa nukkumasta meidän sängystä, vaikka järkevämpää olisi ehdottomasti ollut nostaa tyttö omaan sänkyynsä heti kun flunssa on kaikonnut tiehensä. Nyt välillä tyttö nukkuu omassa sängyssään, mutta tuntuu heräävän siihen, ettei äiti ole vieressä, kjeh. Ihan itseäni saan tästä kiittää. Vieressäni nukkuessaan tyttö nukkuu kuin tukki, ja saadaan nukkua koko yö ilman keskeytyksiä, koko perhe. Tulipa pitkä kappale perhepedissä nukkumisesta. Mutta niin, siinä syy miksi olen kiilusilmineni täällä tytön huoneessa opiskelemassa.

Toiseen (ja kolmanteen) kysymykseen vastaus on yksinkertainen: opiskelen yöllä siksi, etten ehtinyt päivällä, ja koska olen periksiantamaton hölmö, en suostu luovuttamaan vaan luen loppuun sen mikä jäi alkuillasta kesken. Eli tarkemmin sanottuna EU:n taloudelliset voimavarat, ja sokerina pohjalla: EU:n hanke- ja ohjelmarahoitus. Jep, I know, kuulostaa aivan älyttömän houkuttelevalta ja mielenkiintoiselta aiheelta – etenkin näin klo 0:53 perjantain vastaisena yönä, sissos sentään! Miksi en sitten päivällä ehtinyt? Koska olin aamukymmenestä pari tuntia eteenpäin kunnallisoikeuden luennolla, (jossa luennoitsija on muuten erittäin miellyttävä vanhempi herra, mutta joka ei tunnu sitten millään pääsevän itse aiheeseen kiinni), minkä jälkeen pidin ansaitun lepotauon yliopiston kahvilassa tomaatti-mozzarella leivän ja kahvikupillisen kanssa. Tosin senkin aikana luin artikkelia "Suomen sillat tulevaisuuteen". Jokseenkin mahtipontinen otsikko, sanoisin. Tauon jälkeen suuntasin toimistolle, jossa tein työvuoron klo 12.30-19.00. Taas jälleen kerran, tehokkuusajatteluni kapsahti omaan nilkkaani, kun ajattelin, että parempi yhdistää pätkäkoulupäivä ja työpäivä, niin ei tytölle tule liikaa päiväkotipäiviä ja itse saan enemmän vapaapäiviä. No juu, mutta entä kun tentti ei mene läpi ja joudut pikauusimaan seuraavana vapaapäivänä? Miten tässä näin kävi?

Jos ihan rehellisiä ollaan, tämä tentti johon nyt luen, on sinänsä minusta mielenkiintoisesta aiheesta, mutta joka vaatisi enemmän kuin opiskelua vain iltaisin – väsyneenä ja aivot sadoista keskeytyksistä riekaleina. Tarvitsisin säännöllisesti useamman tunnin jaksoja, jolloin voisin uppoutua lukemiseen, ilman yhtäkään keskeytystä. Ilman puhelimessa vilkkuvia ilmoituksia (helppo järjestää, laita puhelin piiloon), ilman tytön vahtimista (ei niin helppo järjestää). Esimerkiksi tämän tentin suorittaminen on venynyt syksystä, sillä minulla ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa suorittaa tätä. Ja nyt kun on, en päässyt tenttiä ensimmäisellä kerralla läpi, sillä niin kuin sanoin, tentissä pärjääminen vaatisi ehkä hieman enemmän sitä laadukasta opiskeluaikaa. Toivon todellakin että tämän viikon "retriitti" aiheen parissa riittää, ja huominen tentti menee vihdoin purkkiin. Jos ei, sitten sanon että voihan vihko sentään.

Toisaalta, sekään ei maailmaa kaada. On oltava itselle armollinen, ja hyväksyttävä ettei kaikki aina onnistu, vaikka kuinka haluaisi. Meillä on ollut tässä aika paljon kaikkea, ja saan olla ylpeä jokaisesta ansaitusta opintopisteestä. Siitäkin huolimatta tietysti kismittää, ettei tentti mennyt läpi, ja että täällä yöllä luen kaikenmaailman kokonaisveroasteista sun muista! 




Miksi siis äitiyden ja opiskelun yhdistäminen on haastavaa? 


No, vastaus tässä on varmasti jo tullut osittain selville.

1. Ajanpuute. Kaikkeen menee lapsiperheen arjessa aina ihan julmettomasti aikaa. Herääminen, aamupalan syöminen, pukeminen, lähteminen, lähteminen ja lähteminen. Kyllä, kolme kertaa, sillä se on asia johon voi varata 30min. tai mieluiten ehkä kuitenkin 1,5 h. On vain aika suolaista herätä viideltä aamulla, jotta ehtisi juoda aamukahvinsa rauhassa ja saisi vielä aikatauluun sen lähtökaaoksen sisällytettyä. Vaatteiden vaihtaminen – tämä vaatisi ihan oman postauksen, johon te kaikki kynnelle kykenevät rakkaat 1-vuotiaat voisitte käydä vastaamassa: MIKSI pukeminen on lapsesta niin kamalaa? Ja nenän pyyhkiminen. Ja viimeisenä, nukahtaminen. Joskus se käy viidessä minuutissa, toisinaan siihen menee pari tuntia. Tätä tosin en ihmettele, meillä kaikilla on joskus vaikeuksia nukahtaa tai jostain syystä levoton olo. Se levoton olo vain tuppaa iskemään lapselle juuri silloin, kun itseä väsyttää niin ettei meinaa pystyssä pysyä, tai silloin, kun olen suunnitellut opiskelevani yöllä, heh.

2. Keskeytykset. Jos yrittää opiskella kotona, opiskeluun käytetyn ajan tehokkuus on ehkä jotain 30 % luokkaa. Joko tyttö tepsuttaa jatkuvasti mun luo kertoilemaan jotain tärkeitä juttujaan, kiikuttaa kirjan luettavaksi, tulee repimään lahkeesta koska haluaa syliin, tulee viereen katsomaan itseään peilistä ja kikattamaan peilikuvalleen/jutustelemaan itselleen, tulee nappaamaan muistiinpanot ja levittelee ne lattialle jne. Sitten on niitä tilanteita, kun mies huutaa "Essi tuu katsomaan!", ja tottakai juoksen ilomielin paikalle, sillä en halua missata mitään tärkeää. Tänään uutiskynnyksen ylitti pimeässä hohtava tutti. Mies: "Kato, se hohtaa pimeässä!!!!" Hei great! Siis olihan se tärkeä juttu, enkä olisi halunnut jäädä paitsi. Mutta olihan se silti taas uusi keskeytys, tosin siis korostan vielä että ihan omasta puolestani keskeytin opiskelun. Sitten kaikki hauskat jutut, jotka kantautuvat korviini olohuoneesta, ja mun on aivan pakko mennä katsomaan mikä tyttöä ja miestä niin naurattaa. Olen siis myös itseni pahin vihollinen, kun haluaisin kaiken, mutta en haluaisi jäädä myöskään mistään tärkeästä hetkestä tytön elämässä paitsi. Niin tärkeää opiskelu ei kuitenkaan ole.

3. Väsymyksestä ja keskeytyksistä heikentynyt aivotoiminta. Raskaus ja siihen liittyvät heräilyt, synnytys, vauvavuosi, unettomat yöt, katkonaiset yöunet, kaikki vaiheet jne. Alla oli jo jonkin verran univelkaa ja lievää uupumusta havaittavissa edes ennen kuin opiskelu alkoi. Siihen päälle uusi työpaikka, kuukauden intensiivinen perehdytys, erehdyksessä tehdyt työvuorolistat (laitoin itselleni ihan liikaa työvuoroja), uusi arki päiväkodin, työn, opiskelun ja äitiyden välillä tasapainoillen. Kyllä, mun muisti ja yleisesti aivokapasiteetti on ollut kortilla! Onhan se nyt sanomattakin selvää, että jos täällä yöt kukutaan ja päivisin juostaan päiväkodista kouluun ja töihin ja vielä kotiin opiskelemaan ettei ajatus kulje ihan normaaliin tapaan. Unohtelen asioita, höpöttelen ihan hassuja, ajatus pätkii, on vaikea muistaa mitä oli tekemässä ja miksi, ja etenkin: mitä kannattaisi nyt tehdä ja mitä ei. Sellainen yleinen elämänhallinta hämärtyy, kun on liikaa kaikkea. Yrittää vaan muistaa ne "tärkeimmät" juoksevat asiat, mutta siinä sivussa huomaa, että ne oikeasti tärkeät ja hyvinvointia/jaksamista lisäävät asiat, kuten ystävät, parisuhde, oma aika, liikunta, monipuolinen ruokavalio ja ne hyvät yöunet unohtuu.

Uusi arki on vaatinut paljon totuttelua ja hakemista, huonoja valintoja, uudelleen organisointia, omien ja perheen yhteisten rajojen hakemista. Se on vaatinut jaksamista, malttia, kykyä sietää keskeneräisyyttä. Nyt alkaa vähitellen onneksi tuntua, että asiat järjestyvät, ja yrityksen ja erehdyksen kautta on myös oppinut mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä. Olen myös vihdoin päässyt siitä alun shokista ja pienestä paniikista eroon, ja osaan ottaa rennommin asiat. Jos joku homma ei mene putkeen, niin sitten ei mene. Ehdottomasti tärkeintä on kuitenkin läheiset ja perhe. Opiskelu on omaksi iloksi, ja ehkä sen avulla päädyn johonkin huippukivaan työhön, josta toivottavasti myös maksetaan näiden kello yhden opiskeluiden arvoista palkkaa (...)

Pienestä avautumisesta huolimatta, ei tämä niin vakavaa ole. Pilkettä silmäkulmaan ja menoksi! Tai oikeammin, nyt ei mennä minnekään muualle kuin nukkumaan, tuonne pienen ihanan tuhisevan tytön (jolla on pimeässä hohtava tutti) viereen. Siis hyvää yötä!

Diy. lankkupöytä

Hei ja mukavaa maanantai-iltaa!

Täällä on takanapäin kiva viikonloppu, johon on mahtunut paljon yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja hyvät yöunet. Miten voikaan olotilaan vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti kun muutamana yönä saa nukkua oikein kunnon yhdeksän tunnin yöunet ilman keskeytyksiä. Hyvä ystäväni kävi päiväreissulla Tampereella perjantaina, jolloin käytiin lounaalla sushilla, kahvilla missäs muualla kuin Pyynikin munkkikahvilassa, ja lisäksi hengailtiin meillä ja katsottiin Neljät Häät. Ehkä vähän alkoi häät jännittää itse kutakin, kun sekä minä että ystäväni mennään tänä vuonna naimisiin. Musta ei ainakaan tule sit tuollaista bridezillaa!, sanoin ystävälleni. Katsotaan sitten tarkemmin joskus viiden kuukauden päästä mikä meininki täällä on, heh. 

Eilen nukuttiin pitkään, tehtiin jo perinteeksi muodostunut kunnon sunnuntaiaamupala ja siivottiin joulua pois. Iltapäivästä lähdettiin käymään Bauhausissa "ihan vain katsomassa" erilaisia lautoja ja lankkuja uutta ruokapöytää silmällä pitäen. Takaisin tultiin auto lastattuna lankunpätkillä ja muilla pöytätarvikkeilla! 

Ollaan jo pitkään puhuttu, että tarvittaisiin uusi isompi ruokapöytä. Meidän entinen pöytä oli oikeasti tosi pieni, olin ostanut sen itselleni turkuaikoina silloiseen yksiöön. Silloin pöytä toimitti virkaansa paremmin kuin hyvin, mutta nykyiseen elämäntilanteeseen se ei sopinut, ei sitten millään. Olen unelmoinut itsetehdystä lankkupöydästä, ja onneksi mies on sellaista sorttia joka suostuu mun kaikenmaailman humputuksiin, niin tälläkin kerralla. Kun tultiin kotiin, aloin puuhata uunilohta ja salaattia, mies taas ryhtyi tuumasta toimeen ja siinä vajaassa parissa tunnissa tuosta noin vain kokosi meille uuden pöydän. Ja V A U, siitä tuli ihan superhieno! 


 


Sain Instagramissa kyselyitä pöydästä ja pyynnön kirjoittaa ohjetta blogiinkin, joten tässä tulee!

Tee-se-itse lankkupöytä:

tarvitset:

- lankkuja
- tukipuita
- pöydän jalat
- puuvahaa
- maalisudin
- hiomapaperia
- puuruuveja
- puuliimaa

Pöydän rakentamisen vaikein osuus on päättää minkälaisen, minkä pituisen, paksuisen ja levyisen pöydän haluat. Ja minkä värisen, millaisilla jaloilla. Ihan varmaan sen takia projektin aloittaminen on viivästynyt, kun en ole osannut päättää. Lopulta päädyimme ihan luonnolliseen, värjäämättömään kuuseen. 

Pöytä on koottu viidestä 20 x 200 cm liimapuulevystä/lankusta. Haluttiin päästä suhteellisen helpolla ja pärjätä ilman päivien hiomista tai hiomakoneen ostoa. Varmasti tosi upean lopputuloksen saisi kun hioisi omin kätösin raakapuusta lankut, mutta me ajateltiin että tämä on nyt tälläinen lapsiperheen helpotetumpi ratkaisu. Ja tosi kiva pöydästä tulikin! 

Pohdittiin pitkään tehdäänkö pöytä neljästä vai viidestä lankusta. Neljällä lankulla leveys olisi ollut siis 80 cm, mutta onneksi päädyttiin tekemään 100 cm leveä pöytä. Nyt pöydän ääreen mahtuu helposti kuusi (tai kahdeksan, jos päihin lisää vielä tuolit) ruokailijaa ja keskelle tarjottavat. Välittömästi iski kauhea hinku kutsua kaverit kylään ja järjestää vaikka mitä illanistujaisia ja illallisia, kun kerrankin mahtuu kunnolla! Pöytä on siis 2 metriä pitkä, mutta ah, kyllä nyt mahtuu muuten hyasintit ja tuikkukupit pöytää koristamaan.

Itse pöydän kokoaminen oli aika yksinkertaista; laitettiin vain lankut vierekkäin, mitattiin hyvä kohta pöydän alapuolelle tulevalle kolmelle tukipuulle ja eikun ruuvaamaan. Tukipuut olivat 80-senttisiä, ja laitettiin ne pöydän päihin ja keskelle. Tai mies siis laittoi. Vähän liimaa väliin ja viidellä ruuvilla kiinni (yksi kutakin lankkua kohden.) 


 

Pöydän jalat onkin sitten se seuraava pohdinnan aihe. Väliaikaisesti nostettiin pöytä Ikean metallisten tukkijalkojen päälle, jotka meiltä löytyivät jo ennestään. Loppujen lopuksi väliaikaisesta taisi tulla pysyvä ratkaisu, sillä mies vihdoin näki mikä mun visio on ollut kun nuo jalat olen ostanut pari kolme vuotta sitten. Kyllä, olen siitä asti miettinyt että pitäisi saada pöytä nikkaroitua. Mutta kun en minä sellaista olisi osannut tehdä, ja luulin ettei autoon mahdu mitään pitkiä lankkuja! Helposti mahtui, ja nyt vähän ihmetyttää että miksei me aikaisemmin jo aloitettu tätä projektia. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja nyt meillä on ihan uudestisyntynyt keittiö! Miten onnelliseksi ihminen voikaan tulla yhdestä pöydästä.

Pöydän reunat hiottiin kevyesti ja päälle levitettiin vaahtomuovisudilla yksi kerros väritöntä Osmo Colorin puuvahaa. Puuvaha tekee pinnasta vettä ja likaa hylkivän, mikä on tietenkin ihan must etenkin lapsiperheissä. Ei menisi viikkoakaan, kun pöydän pinnasta voisi lukea tytön kuluneen viikon ruokalistan, kröhöm. Aluksi kun vaha levitettiin, katsoin kauhulla miten kaunis vaalea kuusi muuttui kellertäväksi.. mutta kuivuttuaan väri palautui entiselleen. Purkissa luki, että kannattaisi vielä laittaa jotakin puuöljyä päälle, mikäli huonekalun tulee kestää kovaa kulutusta. Voi olla siis, että vielä sellaista pitää käydä hakemassa.

Hintaa pöydälle tuli noin 100 euroa, mutta ei mielestäni mikään paha, kun katsoo valmiiden lankkupöytien hintoja. Suhteellisesti kallein osuus pöydästä oli varmaan tuo puuvaha, jota ostettiin se isompi purkki, mutta olisi riittänyt vähemmänkin! Vielä edullisemmin pääsisi, jos ostaisi käsittelemätöntä lautaa eikä liimapuulevyjä, mutta me tosiaan mentiin tällä kertaa vähän helpomman kautta.

Mitäs pidätte? Itse olen aivan rakastunut meidän uuteen pöytään! Jos haluat kysyä jotain pöytään liittyen, saa laittaa kommenttia tai vaikka instadirectiä tulemaan :)



Mikä on meidän perheen lapsiluku?

Aika pian tytön syntymän jälkeen meiltä alettiin kysellä että "Noh, milloin tulee seuraava?" Ai kamala, saisinko ensin palautua tästä ensimmäisestä raskaudesta! Eikun oikeesti, ei mua haittaa kyselyt ollenkaan, sitä paitsi taisin synnytyksestä seuraavana päivänä sanoa miehelle että mulla on kauhea vauvakuume, vaikka mulla oli siinä vuorokauden ikäinen vauva sylissäni. Ehkä sillä hetkellä mulle vain yksinkertaisesti selkiytyi se, että haluan lisää lapsia. Osaltaan myös sekin voi vaikuttaa, miten mieletön kokemus synnytys oli ja miten hyvä fiilis kaikesta jäi jälkikäteen.


vetokani

Nyt kun esikoisemme on yli 1-vuotias ja osaa kävellä, alkaa sitä miettiä minkälaista arki olisi kahden lapsen kanssa. Millä ihmeellä tuplarattaat saa mahtumaan autoon? Mahtuuko ne isoon farmariin tai citymaasturiin kaiken muun tavaran kanssa? Etenkin Liljan ollessa ihan pieni, tuntui että piti raahata aina puolet omaisuudesta mukana minne menikin. Nykyään selvitään yhdellä kassilla, mutta toista se oli silloin alussa. Miten kauppareissut onnistuisi ilman miestä? Jos tyttö menee autokärryyn istumaan, mihin laittaisin vauvan (kantoreppuun?)? Millä extrakädellä saisin kauppakassit kannettua kotiin? Entä miten aika riittäisi kahteen lapseen, kun nyt jo tuntuu että vaatimuksia olisi 48 tunnin edestä, mutta vuorokaudessa on edelleenkin vain se 24 tuntia. Ja meillä on siis selvennyksen vuoksi ihan vain se yksi alle metrin mittainen tyttö, ei kokonaista komppaniaa. Ihailen vilpittömästi suurperheen äitejä, joilla päivittyy blogi tasaiseen tahtiin ja kuvissa näkyy aina viimeisen päälle siivottu koti. Siis ymmärrän ettei some ole yhtä kuin todellisuus, ja kuvaa varten on varmasti ainakin pikasiivous tehty, eikä kenelläkään ole aina koti viimeisen päälle. Mutta missä välissä he tekevät edes sen pikasiivouksen? Mä en edes muista milloin meidän koti olisi ollut joka huoneesta samaan aikaan siisti. Jos siivoat kaaoksen keittiöstä, kylppäri jää odottamaan huomista. Ja huomenna keittiö on taas ihan saman näköinen kuin ennen siivousta, huoh. Jos yritän imuroida, pikkuneiti menee painamaan imurin pois päältä, päälle, pois päältä - ja lopulta vetää imurinjohdon seinästä. Viesti on selvä: äiti älä siivoa! Ihan todellakin ihmettelen ja ihailen muiden äitien tehokkuutta!

Olen myös miettinyt, miten kroppa kestää toisen raskauden. Mulla on edelleen selkä vähän oikutteleva, ja tuntuu että ryhti on vieläkin aika huono ensimmäisen raskauden jäljiltä. Nyt jos tulisin raskaaksi, en tiedä miten selviäisin arjesta pienen lapsen ja sellaisen pallomahan kanssa! Suunnitelmani on siis treenata selkä ja vatsalihakset kuntoon (vihdoinkin, jos nyt keväällä tosissaan olisi aikaa myös treenille!), jotta voin sitten taas pilata työni tulokset :D  Ja mitä työssäkäyntiin tulee, niin en edelleenkään ymmärrä miten jaksoin käydä loppuun asti töissä ensimmäisen raskauden aikana, kun tein kuitenkin seisomatyötä. Nykyään tilanne on vähän eri, kun teen istumatyötä, mutta silti. Kaikki päiväkotiin viemiset ja hakemiset ja yliopistolla suhaaminen. Ja hei apua, entä se pahoinvointi? Muistan kun alkuraskaudessa iski välillä sellaisia kuvotuskohtauksia, kun istuin vessan lattialla pari tuntia odottaen että olo paranee. Nyt jos alkaisin odottaa toista lasta, ei voisikaan noin vain kadota voimaan pahoin ja syömään pelkkää paahtoleipää, vaan olisi huolehdittava tytöstä ja kaikesta muustakin.

newbietossut
Lisäksi päässä on pyörinyt ajatuksia siitä, miten rakkautta, läsnäoloa ja aikaa riittää kummallekin lapselle tarpeeksi? Miten esikoinen reagoi toiseen lapseen? Kun muistaa miten intensiivistä aika vastasyntyneen kanssa oli, on vaikea kuvitella miten voisi yhtä paljon huomioida vauvaa kun toinenkin lapsi vaatii tietenkin huomiota ja huolenpitoa. Mustasukkaisuuden tunteet pikkusisarusta kohtaan on väistämättä tosi yleisiä, mutta ajatus silti tuntuu näin äitinä pahalta. En haluaisi koskaan aiheuttaa Liljalle oloa, että hän olisi jotenkin vähemmän tärkeä kuin aiemmin. Mutta kai kaikki siitä ajan kanssa järjestyisi, ja Liljakin huomaisi ettei pikkusisarus ole tullut vain viemään häneltä huomiota. Koko kuviota helpottaa myös se, että Lilja toivottavasti toisen lapsen kohdalla on jo sen verran iso, että ymmärtää mitä tapahtuu – että hän saa pikkusiskon tai -veljen, ja että hänestä tulee isosisko.

Mutta mikä se meidän perheen paljon puhuttu lapsiluku nyt sitten on? No, ainakin se toinen lapsi olisi erittäin toivottu. Nyt juuri on vielä vaikea kuvitella sellaista tilannetta, että meillä olisi kolme lasta (tai ajatus tuntuu kaukaiselta), mutta ainakin se toinen. Luulen että vastaus voi muuttua ajanmyötä, kuka tietää vaikka toisen lapsen jälkeen tulisikin olo, että meidän perhe on nyt "kokonainen." Olen aina ajatellut, että haluan useamman kuin yhden lapsen, ettei esikoisesta tule lellitty itsekeskeinen kakara. Anteeksi suora puheeni, mutta mulla itselläni on kaksi sisarusta (+ äidin avioliiton kautta neljä lisää), ja mielestäni siskot ja veljet on suuri rikkaus. Se, ettei ole ainoa lapsi opettaa jakamaan ja antamaan omastaan, se opettaa kärsivällisyyttä, muiden huomioimista ja mikä tärkeintä, pelaamaan viekkaasti lautapelejä. Lisäksi sisarukset on aina tuki ja turva, eikä heitä voi korvata mikään.
Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki ainoat lapset olisivat k*sipäitä, esimerkiksi miehelläni on kyllä siskopuoli, mutta he eivät ole koskaan asuneet saman katon alla. Eikä miehestä ole tullut itsekeskeistä narsistia, päinvastoin

newbie

Tietenkin täytyy myös muistaa, ettei tätä asiaa voi paljonkaan suunnitella. Sitä voi toivoa vaikka ja mitä, mutta aina on se mahdollisuus, ettei toista koskaan tule. Siinä tapauksessa olen kiitollinen siitä, että meillä on se yksi ihana tyttö, josta varmaan tulee sit kuitenkin överilellitty, kun en osaa hillitä itseäni ja annan tytön elää pumpulissa, köh köh.. Mutta jos en nyt kuitenkaan heittäydy ihan pessimistiksi tässä, vaan ajattelen että kaikki on mahdollista, olisi häiden jälkeen hyvä aika perheenlisäykselle. Ei sen takia, että yritettäisiin mahtua johonkin muottiin, jonka mukaan pitää tehdä asiat tietyssä järjestyksessä ja aikataulussa (sitä paitsi meillähän on jo lapsi), vaan puhtaasti siitä syystä että haluaisin voida nauttia häähumusta ilman pahoinvointia tai huolta raskaudesta ja omasta voinnistani. Lisäksi olen vakaasti sitä mieltä, että täysipäiväisen opiskelun, osa-aikaisen työn, ympärivuorokautisen äitiyden ja häiden suunnittelun lisäksi en varmaan kaipaa enää muuta ohjelmaa tuohon keväälle. Häiden jälkeen tilanne on ihan eri, ja lapsi voi tulla kun on tullakseen! En halua pitkittää lapsihaaveita johonkin valmistumisen jälkeiseen aikaan, koska miten silloin olisi yhtään sen parempi hetki. Jos lapsia haluaa tehdä, ne pitää sovittaa nykyiseen elämäntilanteeseen eikä toisin päin. Jos kuitenkin tulisin raskaaksi jo ennen häitä, olisi vauva silti mielettömän tervetullut, tottakai. Sitten pitäisi vain järjestää elämä hieman eri tavalla ja sopeutua uuteen tilanteeseen.

Sellaisia ajatuksia aiheeseen liityen! Kaiken kaikkiaan jännittää tuleva; saadaanko me toista lasta, miten kaikki sujuu ja miten Lilja reagoi uuteen tulokkaaseen? Katsotaan vaan sitten kymmenen vuoden päästä kun meillä juokseekin täällä kahden sijaan viisi lasta..


 Montako lasta teidän perheeseen kuuluu? Ja sitten se mysteeri: miten te useamman kuin yhden lapsen äidit teette sen? Mikä on teidän salaisuus?