Helmi on nyt vähän päälle 2 kk, ja muutama viikko sitten mulla oli vihdoin jälkitarkastus. Odotin sitä innolla, koska olin asettanut sen mielessäni rajaksi sille, että saan taas liikkua ns. normaalisti. Tietenkään ei vielä voi lähteä juoksupolulle tai tekemään maksimitreeniä salille, mutta sellaisia kevyempiä juttuja. Ihan hikiliikuntaa kuitenkin, sitä odotan! Ensimmäisen raskauden jälkeen mulla oli aivan karsea erkauma vatsalihaksissa, josta sain lähetteen ihan sairaalaan äitiysfyssarille. Mun paras osa-alue kropasta on aina ollut vatsalihakset, ja hölmönä ajattelin, että siitä olisi ollut jotain hyötyä raskaudesta palautumisessa. Näköjään ei. Välttelin ihan alkuraskaudesta saakka kaikkea vastalihaksiin liittyvää rasitusta, joten erkauma tuli siis ihan vain itsekseen raskauden myötä. Toisen raskauden edetessä ajattelin, että ilman muuta asia pitää ottaa puheeksi sit synnytyksen jälkeen, koska olin varma että selkäkivut alkavat sillä sekunnilla kun vauva on syntynyt. Ajattelin siis kysyä jälkitarkastuksessa vastalihasten tilanteen ja muita liikuntaan liittyviä suosituksia ja ohjeita. 

Vaan kuinkas kävikään...

Neuvolalääkäri ei ollutkaan se sama, joka vielä viimeisimmässä tsekkauksessa oli ollut. Hän oli aivan ihana: ystävällinen, helposti lähestyttävä, asiantunteva ja hänellä oli hyvät sosiaaliset taidot (mikä tuntuu olevan joillekin lääkäreille ihan mahdottomuus). Hän antoi mulle viime käynnillä jopa ohjeet lantionpohjan vahvistamista varten ennakoiden synnytystä ja synnytyksen jälkeistä aikaa ajatellen. 

Nyt lääkäri olikin vaihtunut hermostuneen oloiseen, kulmien alta pälyilevään nuoreen miekkoseen. Hän jos joku näytti kieltämättä hieman eksyneeltä – en tiedä (enkä tiedä tietääkö hänkään) miten kummassa hän oli tuohon pestiin päätynyt. Vaikutti siltä, ettei lasten- ja äitiysneuvolan lääkärinä toimiminen ollut hänelle ihan sitä mitä oli lääkikseen päntätessä lääkärin työn ajatellut/toivonut olevan. Ehkä hän on jossain pakollisessa harjoittelussa tai muussa vastaavassa? 

Lääkäri ensinnäkin tuntui säikähtävän Liljaa ja hämmentyvän siitä, että mulla oli Lilja mukana. Lilja ryntäsi oitis lelujen luokse, johon lääkäri takellellen kommentoi "ottakaa se lelu vain". Hmm, siis mua melkein alkoi vähän naurattaa, koska kuulosti siltä että hän teititteli 2-vuotiasta. Mikäs siinä, kohteliasta se vaan on.. Toisekseen lääkäri vaikutti siltä, että tilanne oli lääkärille yhtä kiva kuin mitä mulle se pakollinen fysiikan kurssi lukiossa oli. Sain siitä muuten tuurilla kutosen, ja totesin, että mun lahjakkuus on ennemmin siellä reaali- ja taideaineiden saralla.


Seuraavaksi lääkäri kyseli palautumisesta, mielialasta, jaksamisesta ja jälkivuodosta.

Kerroin palautuneeni hyvin. Raskauskiloja on karissut noin 12 kg ja selkäkivut ovat loistaneet poissaolollaan, mitä ihmettelen suuresti. Hyvä vaan! Olen tietoisesti yrittänyt joka välissä tukea vatsalihaksilla selkää, vältellyt ääriasentoja ja kiinnittänyt erityistä huomiota siihen miten esimerkiksi nostelen Liljaa tai vauvaa. 

Mieliala on ollut tasaisen hyvä, lukuunottamatta alun hormonimyllerrystä, jolloin itkin milloin mistäkin, yleensä ihan vaan silkasta onnesta. Muutaman minihermoromahduksen olen saanut, johtuen kasaantuneista tekemättömistä asioista ja huonosti nukutuista öistä. Tunnen jaksavani hyvin, vaikka hommaa kahdessa lapsessa riittääkin. Pysyn iloisena ja energisenä kun kotona on asiat hyvin ja kun saan silloin tällöin hengähtää vaikka käymällä saunassa tai kaupassa (hehee, vanhemman oma aika) yksinäni. Se, että mies soittaa joka päivä kesken työpäivän ja kysyy miten menee ja tsemppaa, merkitsee myös tosi paljon. Silloin kun mies on kotona, hän osallistuu ihan yhtä lailla lasten- ja kodinhoitoon, käy melkein aina kaupassa ja lähtee välillä esikoisen kanssa jonnekin, jotta saan olla vauvelin kanssa välillä rauhassa. Henkisen jaksamisen ja järjissä pysymisen kannalta on myös ihan elinehto, että mulla on äitikavereita joiden kanssa viestitellä vaikka keskellä yötä kun ei meinaa pysyä hereillä mutta vauva pöhisee. Heidän kanssa voi jakaa kaikki tunteet ja ajatukset mitä tää lapsiperheen arki aiheuttaa. 

Jälkivuoto loppui noin 4-5 viikon päästä synnytyksestä, ja kuukautisetkin on tulleet jo kerran, mikä oli aikamoinen yllätys! Viime kerralla niitä sai odotella ainakin 4 kk.

Lääkäri ei näistä selostuksista kuullut puoliakaan, koska musta tuntui että mun piti pitää keskustelua yllä ja koittaa vähän saada lääkäriä rentoutumaan – luulisi että asetelman pitäisi olla ihan toisin päin. Vastasin kysymyksiin muutamalla lauseella, koska tuntui että lääkäriä jännitti sen verran että halusi vain koko käynnin olevan ohi. Hän vielä tarkisti kohdun ja teki sisätutkimuksen. 

KAIKKI OK MOIKKA TÄSSÄ PAPERI OLE HYVÄ.

Siinäpä se kaikessa lyhykäisyydessään mitä tosta käynnistä jäi mieleen! Unohdin ihan tyystin kaikki kysymykset joita mulla oli ennen lääkäriä, ja loppujen lopuksi lähdin kotiin hämmentyneenä, sen Kelaan toimitettavan kyllä olen synnyttänyt vauvan -paperin kanssa. Mites se erkauma? Saako nyt mennä salille? Entä lenkille? Ilmeisesti joo, kun ei näistä mainittu mitään.


Musta on kerrassaan omituista, ettei ole ihan yleinen käytäntö neuvoa synnyttäneitä äitejä erkauman ja liikunnan kanssa. Ilmeisesti erkaumakin tuntuu olevan mielipidekysymys, siis että onko sitä olemassa vai ei. Joissain kaupungeissa ei puhuta siitä tarkoituksella mitään, koska se ei kuulu lääkärin toimenkuvaan/osaamisalueeseen. Ihan kaiken järjen mukaan vatsalihakset joutuvat väistymään kasvavan vatsan tieltä, joten en oikein ymmärrä tätä onko erkauma todellinen -keskustelua. Olisi aika tärkeää kiinnittää siihen huomiota, kun liikunta on kuitenkin levon ja monipuolisen ruokavalion ohella yksi tärkeimmistä tekijöistä hyvinvoinnin kannalta. Väärin tai liian rankasti liikkumalla saa kyllä aiheutettua itselleen paljon ongelmia. Etenkin nyt kun kotona on vauvan lisäksi myös vilkas taapero, olisi ihan kiva pysyä fyysisesti toimintakykyisenä ja hyvinvoivana.

Kai mä sitten googlailen itsekseni liikunnasta raskauden jälkeen ja yritän tunnustella onko mulla erkaumaa vai ei. Toistaiseksi ei sitä selkäkipua ole näkynyt, mutta enpä ole kauheasti uskaltanut vielä mitään tehdäkään! Nähtäväksi jää miten käy kun tekee ensimmäisen pidemmän kävelylenkin tai käy salilla. 

Minkälaisia jälkitarkastuksia teillä on ollut? Onko liikunta tai erkauma otettu puheeksi lääkärin aloitteesta?

Lauantai-iltaa!

Viime viikonloppuna oli vihdoin kauan odotetut Tampereen käsityömessut, jonne suunnistettiin yhdessä rakkaan käsityöintoilija-ystäväni kanssa. Mietin vähän etukäteen, että mitenhän tässä käy, kun keskeneräisiä tilaustöitä ja -projekteja on ihan riittämiin, ja olisi nuo omatkin lapset vaatetettavana. Vauvalle en ole ehtinyt neuloa sukan sukkaa tässä muutaman kuukauden aikana! Ja sitten vielä lähden messuille kuikuilemaan kaikkia ihania lankoja ja kankaita, joista saan kehiteltyä uusia projekteja jo kilometrin pituiselle to do -listalleni, fiksua.

Itse messuilla oli kyllä aivan valtavasti kaikkea. Lankoja, kankaita, puutöitä, askarteluvälineitä, ideoita, inspiraatiota ja no – ihmisiä. En ihan odottanut sellaista väenpaljoutta, mutta näköjään me koko Suomen kädentaitajat osataan tuppautua samalla kellonlyömällä yhteen messuhalliin. Hienoa toki! En tiedä olenko väärässä, mutta mun mielestä taito tehdä käsillään on nostanut suosiotaan viime aikoina. Ei ole enää yhtään mummoilua neuloa tai virkata – päinvastoin. Vai onko se vain aina ollut niin, että äitiyslomalla hurahdetaan ompeluun tai tartutaan puikkoihin, perustetaan oma yritys ja pistetään työelämä uusiksi. Siltä se ainakin omalla kohdalla näyttää, en tiedä palaanko enää edes "oikeisiin töihin". Se olisi toisaalta unelmani, olla osa-aikaisesti kotiäiti, käsityöläinen ja jonkinäköinen sometyöläinen-vaikuttaja-bloggaaja-opiskelija, eli kunnon sillisalaatti. Aika näyttää mitä tapahtuu!

Vauveli nukkui melkein koko messujen ajan, ihan lopussa vasta heräsi syömään ja nukahti sitten uudestaan. Ihana käsityövauva.

Mutta palataanpas taas itse asiaan, lähti ajatus rönsyilemään. Olin ajatellut etukäteen, että hamstraan messuilta ainakin lankoja, ja sen kyllä teinkin. En mitään turhaa, kaikki kyllä tulee varmasti käyttöön, tai oikeastaan on tullut jo. Se olisi huonoa lankahamsteriutta jos ostelisi vaan ja langat lojuisivat kuitenkin kaapin perällä. Näin ei tässä taloudessa ole. Novitan luonnonvalkoisesta seiskaveikasta tulee eräälle ihanalle ystävälle pajuneliöpeitto, jonka ystäväni tilasi nähtyään vauvalle tekemäni peiton. Valkoisen lisäksi otin myös kahta eri ruskeaa ja yhden harmaan sukkalangaksi. Artesaania nappasin kaksi kerää mukaani, oli niin herkulliset sävyt. Niistä saattaa syntyä jokin pipon tapainen, ehkä sitten puuvillavuorella jos lanka kutittaa kovasti. Harmaasta Isoveli-langasta teinkin jo neulepannan, samanlaisen kuin olen aiemminkin tehnyt beigenä.


Muutamia heräteostoksiakin tuli tehtyä. Tämän puisen kehikon ostin sillä ajatuksella, että teen tähän kranssin ympärille paksusta villa/hahtuvalangasta. Myös huopapalasta ajattelin taiteilla joulukoristeita, ehkä jonkinnäköisen viirin ja muutaman kuusenkoristeen. Puiset virkkuukoukut on jo viuhuneet täällä kovaa vauhtia, ja ne ovat ihanat muuten, mutta kaipaisin niihin samanlaista "kavennusta" kuin metallisissa on. Mulla meinaa pyöriä välillä koukku kädessä ja virkkaaminen on hitaampaa kuin metallisella. Ehkä se on vain tottumiskysymys, mutta joka tapauksessa puiset on siitä kivemmat, että ne ovat kevyemmät ja tietenkin ympäristöystävällisemmät, voisi ainakin kuvitella. Mulla on koukut niin kovassa käytössä ja pyörivät täällä aina ties missä, niin oli ehkä aika ostaa kakkoskappaleet varalle. Tupsut tulee pipoihin, jotka ajattelin tässä jossain välissä neuloa tytöille.

Hauska juttu vielä tähän loppuun, jaoin sitten nimittäin kaikelle kansalle instagramissa sukunimeni. Eihän se nyt mikään suuren suuri salaisuus ole ja varmasti helppo selvittää ihan vaikka googlaamalla, mutta se tapa millä sen tein oli sellainen että naurattaa vieläkin. Piti instassa vetää kynällä yli sukunimi, ja tarkistin moneen kertaan ennen julkaisua etten ole vahingossa liikutellut kuvaa viivan alla. No pentele sentään kun kuva sit kuitenkin oli jotenkin muka liikkunut kun julkaisin. Insta on aiemmin tehnyt saman Canvassa tehtyjen kuvien kanssa, mikä on ärsyttävää kun yrittää tehdä vaikka jotakin yhteistyötä ja jäät junnaamaan kuvanmuokkauksen kanssa. No kuitenkin, julkaisin kuvan, jossa olin alleviivannut sukunimeni paksulla viivalla. Että katsokaa kaikki, MINÄ olen nyt täällä käsityömessuilla kuulkaas. Siinä vaiheessa kun 1500 ihmistä oli katsonut storyn, koin parhaaksi vain antaa vahingon olla. Sainkin kymmeniä viestejä, joissa kiiteltiin päivän nauruista. Olkaa hyvät. Itselleen nauraminen on parasta (ja hyvä taito osata).

Hilpeyttä aiheuttanut instakuva. Nyt osasin yli-, en alleviivata nimeni.

Mukavaa viikonloppua! Nyt on hyvä aika kaivaa käsityöprojektit lankakoreista, vielä ehtii saada rakkaudella käsintehdyt joululahjat valmiiksi.

On taas se aika vuodesta, kun monilla alkaa pikkuhiljaa syke nousta, kädet hiota, kurkkua kuristaa ja ajatus katketa kun mielessä poukkoilee kaikki jouluun liittyvä suorittaminen rosollista kaakeleiden välien kuuraukseen hammasharjalla.

Me ollaan jo muutamana jouluna otettu käyttöön hyväksi havaittu ota joulu haltuun -metodi. Siihen kuuluu joulukinkun ostaminen kolme viikkoa ennen jouluaattoa, lahjojen tilaaminen kotiin jo ennen kuin kalenterin sivu kerkeää edes kääntymään joulukuun puolelle, valojen vähentäminen = automaattisesti näyttää siistimmältä kun pölypalloja ei huomaa, sekä joulukuusen ostaminen kahteen kertaan kun ensimmäinen ostetaan tehokkaana hieman liian aikaisin.

Vaan tänä jouluna meidän ei tarvitse huolehtia ainakaan pölypalloista, sillä meillä kävi Stella kotipalveluista siivooja. Tuntuu ihan juhlalliselta kirjoittaa tuo lause ylös! Tai tarkemmin sanottuna siivoojia oli kaksi, ja he olivat muuten aivan huipputyyppejä. Siivous oli varattu muutama päivä ennen ristiäisiä, sille päivälle kun olin minireissulla Helsingissä. Siivoojat tulivat tänne aamulla, ja illalla kotiin palatessa koti yhtään valehtelematta kiilsi. Oli muuten aika luksusta tulla siivottuun, hyväntuoksuiseen kotiin. 



Täällä oltiin tehty jotakin kummaa meidän kodille. Se oli meidän koti, mutta ei sitten kuitenkaan. Koskaan ei ole tässä kahden lapsen taloudessa huusholli näyttänyt tältä! Missä kaikki Frozen-tarrat (kyllä, meillä on alkanut jo flouzen-villitys), junaradanpalat ja ympäriinsä lojuvat kirjat olivat? Erityismaininnan ansaitsee myös tiskipöytä, joka kiilsi niin että ihmeteltiin sitä vielä seuraavana päivänäkin. Olimme etukäteen pyytäneet, että olohuoneen iso pitkänukkainen matto tampattaisiin, sillä epäilin matossa olevan ainakin kilon verran hiekkaa ja leivänmurusia. Toiveemme oltiin kuultu, ja matto odottikin olohuoneessa raikkaana ja paljon freesimmän näköisenä aikaisempaan verrattuna. Täältä voit lukea mitä kaikkea kotisiivous sisältää.

Kahtena seuraavana päivänä touhuttiin aamusta iltaan kaikkea muuta ristiäisiin liittyvää, leivottiin, silitettiin juhlavaatteita, pappi tuli käymään, juostiin kaupassa hakemassa unohtuneita ruokatarvikkeita, noutamassa kukkakimppuja ja ilmapalloja ja ties mitä. Tuli siinä jossain kohtaa mieleen, että jos meidän olisi pitänyt vielä siivotakin olisin varmaan ollut aivan mennyttä naista itse juhlapäivänä.

Koska yksi tosi iso osa juhlavalmisteluista, eli siivous, oli ulkoistettu muualle, pystyin rauhassa keskittymään muihin valmisteluihin. Itse juhlapäivänä pystyin nauttia päivästä, meidän ihanasta vauvasta ja kaikista rakkaista läheisistä. Sen sijaan että olisin väsyneenä meinannut nukahtaa pystyyn kasteen aikana ja ihan viimeistään nuokkunut kahvipöydässä. 


Tuli tässä myös mieleen, että olisi aika fiksu veto vain yksinkertaisesti palkata siivooja ennen joulua, niin ei tarvitse sitten kiristellä hampaita aatonaattona, kun ne kaakelit on edelleen kuuraamatta eikä mieskään ole siivonnut allaskaappia. Ei siivooja sellaista varmaan tee pyytämättä, mutta ihan jo se, että palkkaa siivoojan saa varmasti aikaan sen, että keskittyy olennaiseen. Siis siihen mitä joulun kuuluisi olla; rauhoittumista, nauttimista, kiitollisuutta, hiljentymistä. 

Toinen mikä itselle tuli mieleen puhtaaseen kotiin astellessa, oli että tämän tunteen haluaisin antaa lahjaksi etenkin kaikille niille ystäville, jotka joutuvat olla paljon lasten kanssa yksin kotona.

Meidän reilu 70 neliöisen asunnon siivoukseen oli kahdelta siivoojalta mennyt noin 5 h. Siivoojan voi palkata alkaen 39,90€/tunti, ja kotitalousvähennyksen avulla saat rahaa siivouksesta reippaasti takaisin. Vähennyksen jälkeen lopullisen maksettavan summan voit ynnätä kuvitteelliseen henkiseen hyvinvointikassaan, siis siihen joka vähenisi ihan minimiin joulustressin pyörteissä. Siivoojan palkkaaminen jos mikä on sijoitus itseensä! Hyvää joulua minulta minulle.

Suuri kiitos Stella kotipalveluille jälleen kerran, meillä ei ole mitään huonoa sanottavaa heidän palveluistaan. Tästä lähin palkataan Stellalta siivooja aina, kun meillä on kotona jotkut isommat juhlat – varmaan ensi syksynä Helmin 1-vuotisjuhlat. Tälle joululle ei tarvitse enää suursiivousta tehdä, sillä edelleen koti on pysynyt astetta puhtaampana kevyellä viikottaisella ylläpitosiivouksella.

Stressitöntä joulunodotusta ja rentouttavaa viikonloppua!

Voi että mikä onnen täyteinen viikonloppu meillä oli; lauantaina vauvan ristiäiset ja sunnuntaina juhlittiin isänpäivää ensimmäistä kertaa nelihenkisenä perheenä. Tuplaisä! <3

Täällä bloginkin puolella on ollut aika hiljaista, kun viime viikko oli niin kiireinen ja tällä viikolla on ollut veto ihan pois. Kaikki juhlavalmistelut ja asioiden organisointi vaati näköjään veronsa, enkä ole jaksanut tehdä kuin ne pakolliset kotityöt. On tietysti pitänyt lisäksi tehdä muutamia kuvaushommia ja viilata yhteistöitä. Se ei tunnu työltä, mutta on sekin tavallaan pakollista tekemistä, mitä ei voi vaan skipata jos vähän väsyttää. Lisäksi mulla oli jälkitarkastus tiistaina, jonka yhteydessä otin influenssarokotteen, ja siitähän nousi tietysti iltaa kohden kuume. Vapisin sohvannurkassa ja imetin vauvaa visusti peittoon kääriytyneenä. Vielä eilen oli aika heiveröinen olo, mutta tänään jo paljon normaalimpi! Jos nyt vältettäis sit ainakin ne pahimmat flunssat tällä erää.

Viime viikon keskiviikkona ajelin Helsinkiin Kaksplussan blogipäivään vauvan kanssa, ja samalla napattiin mun äiti junalta mukaan kotimatkalle. Kuunneltiin Jäljillä -podcastia, mikä on tietysti hyvä ajatus kun ajaa pimeällä ja kun on muutenkin aika vilkas mielikuvitus. Meni matka ainakin nopeasti! Torstai-perjantai meni leipoessa ja valmistellessa juhlia, ja lauantaina koitti sitten itse juhlapäivä.

Ristiäiset oli tosi onnistuneet, ruokaa riitti ja oli lämmin tunnelma. Päällimmäinen tunne päivästä on onnellisuus. Oli ihanaa taas huomata miten paljon meillä on rakkaita ihmisiä elämässä. Meidän tytöt saa kyllä kasvaa ihan huippujen ihmisten ympäröimänä!

Helmi on alkanut hymyillä <3

"Äiti mitä sä teet! Mikä toi kapistus on."

Vieraita oli lähemmäs 30, mikä kyllä oli ihan tarpeeksi tähän meidän tiiviiseen kerrostalokolmioon. Naureskeltiin sille että voidaan muistella tätä päivää sitten kun meillä on joskus vähän isompi koti, toivottavasti lähivuosina jo! Oma koti on häiden jälkeen meidän suurin unelma tällä hetkellä. Häät on ensi kesänä, joten sen jälkeen varmaan alkaa kodinmetsästysprojekti. 

Ennen h-hetkeä. Lempikukkakauppiaani Teija loihti taas ihan mielettömän kimpun ristiäisiin. Laitoin alkuviikosta Teijalle viestiä että tilaisin kimpun juhliin, ja sanoin hänelle että annan sulle vapaat kädet, luotan sun makuun. Kannatti luottaa! En olisi edes osannut pyytää tällaista, kyllä se nainen vaan osaa. <3 Teijan kukkakauppa Pirkkalan s-marketissa, Hopiahippu.

Suolaisia tarjoiluja. Väkersin tuollaiset pienet kyltit joissa lukee mitä missäkin on > kiva tietää mitä syö!

Äiti loihti ihan superhienon lohivoileipäkakun!  Oli kuulemma ensimmäinen voileipäkakku. Perusta äiti pitopalvelu! Tarjolla oli muuten voileipäkakun lisäksi kahta eri salaattia, kananmunia mätitahnalla, patonkia ja tuorejuustoa, kinkkupiirakkaa ja ruisnappeja sienisalaatilla.

Meillä oli myös Liljan ristiäisissä alkumaljana skumppaa, joten niin tehtiin tälläkin kertaa. Alkoholiton versio tietysti myös kaikille halukkaille!

Itse juhlien päätähti nukkui lähestulkoon koko päivän. Vähän heräili kasteen aikana, ja pappi sai kummastuneita katseita osakseen kun kasteli vauvan päätä. Yksi söpöimmistä hetkistä koko päivän aikana taisi olla muuten se, kun isosisko tuli kuivaamaan pikkusiskon pään. Toimituksen jälkeen vauva taas nukahti, ja heräsi vasta kun juhlat olivat jo ohi. 

*Kakkukoriste saatu Ecodecorilta.

Tein Helmille omat nimikeksit! Idean sain instasta Sannan tililtä @itsetehtyunelma. Pohjalle mariekeksi, päälle lemoncurdia ja sokerimassaa ja sit sellaisella muotilla painetaan nimi keksiin. Muotin ostin Confetista!

Tää on niin tätä, Lilja viipottaa ties missä kun yritetään ottaa perhekuvia. Lisäksi voisin omistaa hetken ajatuksen tuolle meidän lähikirkolle, mikä ihme toi on mikä tuolla seinässä kasvaa? Katsottiin näitä kuvia ja tultiin siihen tulokseen että varataan aika perhekuvaukseen meidän luottokuvaajalle Maijulle. Maiju otti meistä keväällä ihanat perhekuvat ja hän myös tulee kuvaamaan meidän häät. <3

Nyt tuntuu vähän haikealta, että ristiäiset ovat jo ohi, mutta on ainakin taas yksi ikimuistoinen päivä lisää muisteltavaksi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Liljan ja Helmin kanssa. Seuraavaksi voikin jo alkaa puuhata joulua!

Ihanaa loppuviikkoa toivottelee,

Essi & perhe

Tänään on taas yhden postaustoiveen aika, joten pidemmittä puheitta, mennään suoraan asiaan!

Paljonko toinen lapsi on meille tähän mennessä maksanut?