DIY muovailuvaha


diymuovailuvaha

itsetehtymuovailuvaha

Täällä alkoi viikko lasten kanssa vapaapäivällä, mutta koska ulkona on kamala keli ja lunta tupruttaa taivaan täydeltä, päätettiin ryhtyä leivontapuuhiin. Tällä kertaa leivottiin leikkiruokaa itse tehdystä muovailuvahasta! Muovailuvahasta syntyi pullapitkoja, kuppikakkuja ja erilaisia keksejä – vain mielikuvitus on rajana. Musiikkia kuunnellessa ja muovaillessa kului tovi jos toinenkin.

Muovailuvahan tekeminen itse on helppoa ja nopeaa. Olen tehnyt muovailuvahaa vuosia Simppelin sormiruokakeittiön ohjeella, jonka olen tehnyt tuplana.


Itse tehty muovailuvaha

5 dl vehnäjauhoja

2 rkl sitruunahappoa

2 dl suolaa

2 rkl öljyä

5 dl kiehuvaa vettä


Sekoita jauhot, suola ja sitruunahappo keskenään. Lisää joukkoon öljy ja kiehuva vesi, sekoita. Anna jäähtyä hetken ja vaivaa taikina. Tässä kohtaa jaan taikinan osiin ja värjään elintarvikeväreillä. Käytän Wiltonin elintarvikevärejä, joilla vaha värjäytyy hyvin. Marketin väreilläkin onnistuu, mutta niitä tarvitsee laittaa paljon enemmän ja ne sotkee enemmän.

itsetehtymuovailuvaha

diymuovailuvaha

Kivana pienenä extrana laitetaan joukkoon myös glitteriä ja joskus tippa laventeliöljyä.


muovailuvaha

Purkitan muovailuvahan pieniin lasipurkkeihin. Muovailuvaha säilyy yleensä muutaman kuukauden, kun muovaillaan puhtain käsin ja säilytetään muovailuvaha ilmatiiviisti.

Mukavia muovailuhetkiä!


Lähetä kommentti