Korona pilasi vanhempainvapaan

Kuva @maijuemiliaphotography


Vuoden viimeinen päivä. 

Niin kuin blogista huomaa, en ole ehtinyt kirjoittamaan viime aikoina yhtään. 


Ei ole kyse siitä ettenkö olisi halunnut, mutta ihmisellä on rajansa ja kun se tulee vastaan ei haluamisella ole enää väliä. Meihin suomalaisiin vain on iskostettu aika syvälle sellainen läpi harmaan kiven -ajattelu, joka on ehkä vakiintunut sanonta, mutta aivan käyttökelvoton elämänohje. Toisaalta en saa bloggaamisesta euroakaan, vaan tämä on enemmänkin harrastus, joten en ota paineita jos blogi ajoittain hiljenee. Vaikka se harmittaakin.


Kulunut vuosi on ollut kaikille enemmän tai vähemmän rankka. Erilainen, epätoivoinen, ikuisuudelta tuntuva, ahdistava ja raskas. Monelle 2020 on tuonut mukanaan myös hyviä asioita, ja itselle päällimmäisenä jää mieleen tietenkin hääpäivä. Lisäksi hyvällä muistelen myös kaunista ensimmäistä kesää täällä maalla, hetkiä lasten kanssa, omat kolmekymppiset juhannusaattona, lasten synttärit, joulu. 


Mutta jos kesää ja juhlapäiviä ei lasketa, vuosi on ollut aikamoista rämpimistä. Tuntuu etten muusta olekaan kirjoittanut kuin uupumuksesta ja väsymyksestä, mutta mitä sitä esittämään, sitä paitsi aina kaikkialla peräänkuulutetaan sen aidon ja rehellisen arjen puolesta. Kun somemaailma on kuulemma vain kiiltokuvaa ja itsensä korostamista. Tässä taas sitä aitoa ja rehellistä puolta. Olisi toisaalta kiva muistella kulunutta vuotta ja hyviä hetkiä, mutta näin vuoden viimeisenä päivänä ensimmäinen ajatus mikä mieleen tuli oli, että korona pilasi vanhempainvapaan.



Netflix and chill kids

Ajattelin juuri eilen, että jos saisin kuukauden lomaa jolloin ei tarvitsisi hoitaa lapsia tai tehdä töitä (tiedän, epärealistinen unelma), nukkuisin ensin yhden viikon. Seuraavan viikon makaisin sohvalla ja vain söisin ja katselisin sarjoja. Loput kaksi viikkoa käyttäisin kodin siivoamiseen (kyllä, tuhlaisin aikaa tähän, koska kahden pienen lapsen kanssa siivoaminen jää aina kesken ja sotku kasaantuu kuukausien kuluessa), asioiden järjestelyyn ja johonkin kivaan, esimerkiksi käsitöihin, sisustukseen tai valokuvaamiseen. 


Hätkähdin kun tajusin, että haaveilen kuukauden lomasta, jota en ikinä tule tietenkään saamaan. Tässä kohtaa sana ”äitiysloma” tuntuu jo aika farssilta. Tästä äitiys”lomasta” on ollut mammalatteilu ja lomailu kaukana. En ole koskaan missään työpaikassa ollut yhdenkään työpäivän jälkeen näin uupunut kuin mitä kahta pientä lasta hoitaessa. Ei sitä edes osaa selittää mikä siinä on niin väsyttävää, tuntuu vain uskomattomalta miten ei joskus yhden päivän aikana saa edes kahta asiaa tehtyä, vaan kellon tullessa puoli kuusi kun mies tulee kotiin, on pyykit edelleen viikkaamatta mutta ruoka sentään tehtynä. Hyvänä päivänä on pyykit siellä koneessa sentään pyörimässä. Enkä ole tosiaankaan vaan laiskotellut ja retkottanut sohvalla koko päivää, vaan olen juossut lasten perässä, laittanut ja tarjoillut ruokaa, siivonnut jälkiä, estänyt vaaratilanteita, toiminut erotuomarina, kieltänyt, kehottanut, maanitellut, käskenyt... Ihan täysi työpäivä. 


Olen siis selkeästi tauon tarpeessa. Olen hokenut viimeisten kuukausien aikana varmaan sata kertaa miehelle ”tarvitsisin tauon” ja ”kotiäitinä ei oikein ole taukoja”. Mies on tietysti myös väsynyt, ei työssäkäyntikään mitään lomaa ole, tietenkään. Olen silti ollut kateellinen hänelle, kun hän saa työmatkat olla hiljaisuudessa ja kuunnella vaikka äänikirjaa tai vain hiljaisuutta. Kaksi kertaa päivässä omaa aikaa ilman keskeytyksiä kuulostaa luksukselta!



Tukiverkko ja sen puute

Tai korjaan, me olemme mieheni kanssa tauon tarpeessa. Pärjäämme kyllä, mutta olemme olleet lapsivapaalla tänä vuonna yhden päivän, eli hääpäivän. Silloin nukuimme hotellissa yhden yön ilman lapsia. Se oli kesäkuussa ja kohta on tammikuu.


Onhan meillä ihania ihmisiä ympärillä. Mutta en minä naapurilta viitsi kysyä kerran viikossa, että voisitko hoitaa lapsia sen aikaa kun käyn kaupassa. Jos asuisimme lähempänä pääkaupunkiseutua, hoitopaikkoja olisi enemmän. Isälleni voisin ilman muuta viedä lapset hoitoon tai patistaa veljeni hoitoapuun, jos joskus olisi sellainen hetki kun oikeasti tarvitsisi apua. Sellaisia hetkiä on ollut vuosi täynnä. Mutta mitä ikinä on sitten pitänytkään tehdä, olen tehnyt sen aina raahaten lapsia mukanani, tottakai. Vuoden lopussa aloin hokea usein ”aina kaikki pitää tehdä yksin” ja ”mä en jaksa enää”. Ilman koronaa oltaisiin saatu ilman muuta enemmän hengähdystaukoja. Koronan takia en ole nähnyt äitiäni kohta vuoteen, koska hän asuu kaukana. Muut hoitopaikat on myös poissuljettuja, koska koronan takia ei uskalla. 


Olen vuoden aikana provosoitunut useamman kerran kaikista puheista, joiden mukaan pienen lapsen paikka on vain ja ainoastaan kotona. No, äidin paikka taitaa siten olla lataamossa. Ilman päiväkotia ei olisi sitäkään vähää saanut apua arkeen, joten on ollut pelastus että alle 3-vuotiaamme on käynyt muutamana päivänä viikossa päiväkodissa leikkimässä. Tuollaiset puheet ja kotkotukset on hyväosaisen asiasta tietämättömän vanhemman jorinaa, jota en aio jatkossa enää kuunnella oman mielenterveyden nimissä. 



Loppuvuosi pakettiin

Jaksoin mielestäni hyvin joulukuuhun asti, tunsin olevani oma itseni ja hyvällä tuulella. Ajattelin että vähän kisaväsymystä alkaa olla joo, mutta joulu on kohta ja joulun odotus on ihanaa. Sitten kissa alkoi oksennella ilman selkeää syytä ympäriinsä. Samalla kun sinkoilin kahden lapsen ja pakollisten kotitöiden väliä, kuurasin kissan oksennusta joka ikiseltä matolta mitä talostamme löytyy. Yhdessä kohtaa tuntui etten muuta teekään kuin vaihdan kakkavaippaa, pyyhin pyllyä ja kuuraan mattoja. Vein kissaa eläinlääkäriin, jonne maksoin tietysti satoja euroja saamatta kuitenkaan selvää vastausta sille, mikä kissaa vaivaa. Kauheaa katsoa kun toinen vaan kyhjöttää ja riutuu. Onneksi oman kylän eläinlääkäri osoittautuikin parhaaksi mahdolliseksi, määräsi lääkekuurin ja oikeanlaista ruokaa. Vihdoin alkoi kissan vointi parantua. 


Kaksi pientä lasta siis vielä meni, mutta kolme viikkoa oksentavan kissan perässä juokseminen laittoi kupin ihan nurin. Mitta tuli täyteen! Tuntui siltä et nyt saa mies jäädä kotiin, mä saan ihan just jonkun hermoromahduksen. No en saanut, mutta lähellä oli.


Olen vihannut sitä, kun on tuntunut että pitäisi antaa enemmän, lisää, nopeammin. Kun on tuntunut ettei ole enää kerta kaikkiaan mitään annettavaa. Olen ollut ärtynyt, itkuinen, vihainen, väsynyt.


Miten korona tähän sitten liittyy?


Ajatus (ja aikaisempi kokemus) äitiyslomalle jäämisestä ja vanhempainvapaalla olemisesta oli itsellä sellainen, että kotona on tietysti ajoittain rankkaa, mutta kaiken jaksaa paremmin kun voi nähdä muita äitikavereita, sopia leikkitreffejä, käydä leikkipuistossa, pääsee joskus miehen kanssa ulos syömään kun lapset on hoidossa, voi käydä harrastamassa jotain omaa, voi tehdä pidempiä reissuja ystäville jotka asuvat muissa kaupungeissa. Arjessa on taukoja, vaihtelua ja vertaistukea.


Kun se kaikki otetaan pois, jäljelle jää vain kotonaolo, kauppareissut ja roskien vieminen. Ja se eläinlääkäri. Ensimmäistä kertaa vuosiin en ole sitä mieltä, että arki olisi kovin kivaa. Välillä olen vihaisena ja väsyneenä tokaisut miehelle, että tää on ihan hirveetä paskaa. 


Lapset on siitäkin huolimatta todella rakkaita, suloisia ja maailman ihanimpia. Useita kertoja päivässä jään katsomaan kun he leikkivät ja koitan painaa mieleeni sen hetken. Pysähdyn muistamaan sen, miten 1-vuotias vielä mahtuu istumaan sylissäni sellaisessa pienessä mytyssä – 3-vuotias ei enää mahdu. Hänestä on kasvanut niin iso tyttö jo! Kirjoittelen hulluna ylös kaikki hauskat jutut ja söpöt väärin sanotut sanat mitä 3-vuotias kertoo. Väsymys ja uupumus ei poista sitä rakkautta, mitä mulla on lapsilleni antaa eikä niitä hyviä hetkiä. Ei tämä arki ole surullista, huonoa tai lapset kauhukakaroita. Vanhemmat vain kaipaisivat välillä taukoa.



Uusi arki häämöttää

Palaan töihin 11. tammikuuta. Kuopus aloittaa silloin päiväkodin samassa ryhmässä kuin esikoinen. Isompi on 3-4 päivää viikossa, pienempi kahtena päivänä viikossa hoidossa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en jaksaisi enää yhtään pidempään ollakaan enää kotona, vaan mielummin palaan työelämään. Saa sentään tehdä yhtä asiaa kerrallaan eikä tuhatta asiaa samaan aikaan, silmät kahteen eri suuntaan harittaen. Siis siltä se tuntuu kahden lapsen kanssa! Yhden lapsen kanssa riitti kaksi kättä ja kaksi silmää, tosin muistaakseni silloin yhden lapsen äitinä en ollut samaa mieltä mutta nyt olen. Kahden lapsen kanssa ymmärrän vihdoin mitä tarkoitetaan kun sanotaan että pitäisi olla silmät selässäkin. 


En tiedä mitä sekin kertoo, kun sanon että ihanaa päästä töihin lepäämään. Aika omituiseksi on mennyt tämä elämä, kun töissä oleminen ja lasten vieminen päiväkotiin tuntuu helpotukselta. Toki edelleen olen 5/7 päivää viikosta pienemmän kanssa kotona, että en nyt ihan täysin lastani päiväkotiin ole hylkäämässä. Kaukaiselta tuntuu se elämä, jossa arki oli arkea, viikonloppuna levättiin ja lomalla lomailtiin, yöllä nukuttiin. Nyt levolla, työllä ja tekemisellä ei oikein tunnu olevan selkeitä rajoja. 


Ehkä en sovi kokoaikaiseksi kotiäidiksi, ehkä menneiden vuosien taakat painaa liikaa tai ehkä se on tämä korona. Tai ne kaikki yhdessä.


Haluaisin tehdä uudenvuoden lupauksia. Haluaisin luvata meneväni ajoissa nukkumaan. Haluaisin luvata liikkua enemmän ja syödä säännöllisemmin. Mutta tiedän jo nyt, että hienoista lupauksista huolimatta arkeni sanelee ihan muut asiat, joten jätän lupaukset tekemättä. Ehkä yritän muuttaa jollain ihmeen konstilla elämääni vähemmän rämpimiseksi ja enemmän elämäksi. Siis sellaiseksi normaaliksi, tavallisen ihmisen tavallisten voimavarojen mukaan kulkevaksi arjeksi. Eikä tällaiseksi ”mennään pyhän hengen ja kahvin voimalla päivästä toiseen” -taisteluksi.


Ensi kesänä haaveilen pääseväni mieheni kanssa jollekin keikalle tai festareille. Ostetaan kylmät juomat ja istutaan jonnekin. Ollaan vaan me ja kilistellään. Taas ollaan selvitty yhdessä, niin kuin kaikesta muustakin tähänkin asti.


Toivon siis meille ja kaikille muille parempaa vuotta 2021! Onneksi kevättä ja valoa kohti mennään, ja toivottavasti tuo kulkutautikin vähitellen helpottaisi. 



Virkattu pupuhelistin (ohje)

*Postaus sisältää affiliate-linkkejä

virkattupupuhelistin
virkattupupuhelistin

Hei, joulukuu on täällä!

Täällä blogin puolella on ollut vähän hiljaista, sillä kaikki oma aika on mennyt tentteihin lukiessa, puuh. Välillä tuntuu, että ihan hullun hommaa on opiskella kun lapset on pieniä, mutta en ole onneksi ainoa järjetön joka niin tekee, ja toivon että tästä seuraa jotain hyvää sitten myöhemmin. Lisäksi välillä epäilen, että omaa ja muiden ihmisten mielikuvaa opiskelun ja äitiyden yhdistämisestä värittää odotukset siitä, että äidin pitäisi olla 24/7 vain äiti. Istuu aika tiukassa se ajatus edelleen, että kaikki ns. omat jutut pitäisi laittaa minimiin, "kun kerran niitä lapsia olet halunnut". Opiskelu virkistää ja on helpotus huomata, että järkeä on päässä jäljellä vieläkin raskauksien, väsymyksen ja valvomisten jälkeen. Toki allekirjoitan täysin sen, että opiskelu lastenhoidon ohessa ei ole mikään läpihuutojuttu ollenkaan, vaan se vaatii hyvää suunnittelua ja korkeaa motivaatiota. Ja pannukaupalla kahvia sekä yöllisiä lukuhetkiä. 

Mutta sitten päivän aiheeseen! Multa on niin monet kerrat pyydetty tämän virkatun pupuhelistimen ohjetta, että nyt päätin joulun kunniaksi sen julkaista. Helistin on ihana idea lahjaksi omalle tai ystävän vauvalle, etenkin näin joulun alla. <3

Helistimessä on monta osaa, mutta loppujen lopuksi sen virkkaaminen ei suurta näppäryyttä vaadi. Toki perussilmukat on hyvä olla hallussa, ja ensiksi voikin kokeilla vaikka virkatun norsun virkkaamista, joka on mielestäni vähän helpompi tehdä kuin tämä. Mutta ei mahdoton ole tämäkään. Ohjeen olen kehitellyt tilaustöitä tehdessäni ja juuri tälle käyttämälleni langalle. Ohuemmalla langalla kannattaa kerrosten määriä rohkeasti lisäillä ja kokeilla miten saat haluamasi kokoisen lopputuloksen. Käsityöt on toisin sanoen yhtä purkamista ja uudelleen tekemistä!

virkattupupuhelistin

Pupuhelistin-ohje

Tarvitset:

Puurenkaan (minulla leveydeltään 6,5 cm)

Puuvillalankaa (minulla Adlibris organic cotton sävy peachy pink+ valkoinen)

3 mm virkkuukoukun

täytevanua

helistinpallon

paksun neulan


virkattupupuhelistin
virkattupupuhelistin
virkattupupuhelistin

Pää

(suluissa aina silmukkamäärä kerroksen lopussa)

Tee magic circle (aloitusrenkaaksi voit myös tehdä 5 kjs ja yhdistää ne renkaaksi)

1. krs    5 ks renkaaseen (5)
2. krs    2 ks jokaiseen silmukkaan (10)
3. krs    1 ks + lisäys (kaksi ks samaan silmukkaan) (15)
4. krs    2 ks + lisäys (20)
5. krs    3 ks + lisäys (25)
6. krs   4 ks + lisäys (30)

7.-10. krs    virkkaa ks jokaiseen silmukkaan (30)

11. krs    4 ks + vähennys (ota kaksi silmukkaa koukulle ja vedä lanka molempien läpi) (25)
12. krs    3 ks + vähennys (20)
13. krs    2 ks + vähennys (15)
14. krs    1 ks + vähennys (10)

Tässä välissä kannattaa täyttää pää vanulla ja lisätä sisälle helistinkiekko/pallo.

15. krs    tee kavennus jokaiseen silmukkaan (5)

Katkaise lanka, pujota neula jäljellä olevien silmukoiden läpi ja vedä kireäksi. Älä päättele lankaa, koska sillä kiinnität pään myöhemmin renkaaseen.

virkattupupuhelistin

Korvat

Macig circle

1. krs    4 ks renkaaseen (4)
2. krs    lisäys jokaiseen silmukkaan (8)
3- xx    Tee haluamasi määrä kerroksia. En laske näitä, vaan katson että korvista tulee silmämääräisesti saman pituiset. Tällä pupulla korvat on 5,5 cm pitkät.

virkattupupuhelistin
virkattupupuhelistin
virkattupupuhelistin
virkattupupuhelistin

Suorakaide puurenkaan ympärille

Tee ensin ketsusilmukoita sen verran, että rengas menee puurenkaan ympäri. Silmukkamäärä riippuu siis puurenkaan paksuudesta ja koosta. Ala virkata edes takaisin kiinteitä silmukoita ketsusilmukoihin. Virkkaa niin kauan kunnes suorakaide peittää puurenkaasta noin puolet. Katkaise lanka ja jätä pitkä langanpää, jolla ompelet kaistaleen kiinni puurenkaaseen.

Ompele suorakaide puurenkaaseen. Kiinnitä pää suorakaiteeseen, ompele korvat kiinni. Ota vähän valkoista lankaa ja kirjo pupulle silmät ja nenä. Halutessasi voit virkata pienemmän suorakaiteen pupulle rusetiksi kaulaan tai korvaan (kieritä lankaa suorakaiteen keskeltä niin saat rusetin). 

Röyhelön pupun kaulaan saat virkkaamalla ensin ketjusilmukoita (minulla 15 kjs), ja sen jälkeen 3 pylvästä jokaiseen ketjusilmukkaan. 

Jos jotain kysymyksiä tulee, vastaan mielelläni täällä tai Instagramissa (Ikkunalaudalla tai Lintula design).

Jouluisia virkkaushetkiä!

Essi

Mitä lapsen joulukalenteriin


itsetehtyjoulukalenteri
diyjoulukalenteri
diyjoulukalenteri

Se olisi marraskuun viimeinen torstai ja vajaa kuukausi enää jouluun! Ensi viikon tiistaina koittaa joulukuun ensimmäinen, sitä on jo odotettu. Vaikka olenkin aina ollut jouluihminen, joulun odotus on ihan erilaista nyt lasten kanssa. 1-vuotias ei ymmärrä vielä joulun päälle, mutta 3-vuotias kurkkii tonttuja ikkunoista, kuuntelee jos kuuluisi tiukujen helinää, miettii näkikö punaisen nutun vilahtavan talon nurkan taakse.. Hän kyselee päivittäin missä joulupukki asuu, minkä näköisiä tontut ovat ja onko jo jouluaatto.

Tänä jouluna ajattelin panostaa joulukalenteriin ja päätin tehdä kalenterin itse. Viime vuonna virkkasin jonkinlaisen joulusukan, johon laitoin vuorotellen miehelle ja lapselle jonkun pienen yllätyksen, mutta mies aina unohti katsoa sukkaan ja 2-vuotias ei ihan täysin ymmärtänyt miksi sukassa on esimerkiksi piparimuotti. Tänä vuonna tilanne on ihan toinen ja uskon että etenkin esikoinen ilahtuu luukkujen sisällöstä suuresti! Kalenterin innostamana voidaan virittäytyä joulun tunnelmaan, puuhailla kaikkea mukavaa yhdessä ja lopulta rauhoittua joulun viettoon.

Itse kalenterin viritin heinäseipäästä, Clas Ohlsonilta ostetuista paperipusseista, pitsipaperista, minipyykkipojista ja juuttinarusta. Koristeeksi kiinnitin eukalyptuksen ja havun oksia. En laittanut kaikkia pusseja kerralla, että kalenterista saa jotakin selvää. Vaihdan pussit sitä mukaa kun päivät kuluvat.

itsetehtyjoulukalenteri

diyjoulukalenteri

Alkuun oli yllättävän vaikea miettiä, mitä kaikkea kalenterin luukkuihin keksisi, mutta vähitellen ideoita on pilkahdellut mieleen. Kyselin myös instagramissa mitä muut ovat kalenterihinsa laittaneet, ja sieltä tuli myös aivan ihania ideoita! Nappaa tästä siis ideat itse tehtyyn joulukalenteriin lapselle.


Syötävät:

  • rusinapaketti
  • mysli- tai hedelmäpatukka
  • smoothiepussi
  • tikkari
  • keksit
  • pillimehu
  • satsuma

Jouluista puuhaa yhdessä:

  • joulukorttien tekeminen
  • paperitähtien/lumitähtien askartelu
  • joulukoristeiden teko soodamassasta (ohje täällä)
  • joulutorttujen leipominen
  • pipareiden leipominen
  • kirje tontulta
  • kirje joulupukille
  • majan rakennus
  • tonttujumppaa (katso liikkeitä valmiiksi ja pitäkää jumppahetki)
  • metsäretki: eväät mukaan ja metsään katsomaan näkyisikö tonttuja
  • Jos lunta: pulkkamäki, lumienkeleiden teko, lumilyhty
  • jouluelokuvan katsominen yhdessä
  • joululauluilta
  • retki jouluiseen Tallipihaan (tai muu tunnelmallinen paikka, tosin nyt en tiedä uskaltaako tällaista toteuttaa)
  • pikkujoulut oman perheen kesken
  • osallistuminen Joulupuu tms. -keräykseen
  • joulukuusen koristelu
  • jouluinen aarteen etsintä (piilota vaikka piparkakkumuotteja lasten huoneeseen)
  • joululoruja (Iidan matkassa teki just ihan huiput lorukortit, katso täältä)
  • joulurunot
Hiipii viisi tonttua
tähtitaivaan alla.
Loistaa kaksi kynttilää
tuvan akkunalla.
Joulukuusi koristeltu,
äiti puuron keittää.
Lunta sataa hiljalleen,
voi kauas huolet heittää.
Joulun pienet kulkuset
ne kilkkaa heleämmin,
vaikka paukkuu pakkanen,
on sydämessä lämmin.

Pientä kivaa:

  • hiuspompulat
  • pinnit
  • hiusharja
  • panta
  • huulirasva
  • Niiskuneidin hiussuihke
  • lasten myrkytön kynsilakka
  • kylpyvaahto
  • heijastin
  • Duplot
  • Pipsa possu -hahmot
  • pikkuautot
  • palapeli osissa
  • Schleich-eläimet
  • Kaare living- diy eläinsetti (voi maalata itse ja ripustaa kuuseen)
  • nukkekodin osat
  • leikkinamit
  • piparkakkumuotti (pipareiden leipominen yhdessä)
  • joulukoriste (kuusen koristelu yhdessä)
  • puiset lelut, puiset ruoat
  • kylpylelu

Tekemistä:

  • värikynät
  • värityskirja
  • puuhavihko
  • tarroja
  • muovailuvaha
  • hama-helmet
  • kiiltokuvat

Itse tehtyä:


Oikein itsekin innostuin näistä! Meille tulee niin ihana joulukuu! En myöskään malta odottaa esikoisen joululauluja. Hän on kova puhumaan ja hänellä on hyvä sanavarasto, mutta jotkut kirjaimet vaihtaa välillä paikkaa tai hän ei muista oikeaa sanaa ja keksii sen tilalle oman. Allekirjoittanuthan lauloi pienenä:

Me sytytämme kynttilän, se liekkiin lusmahtaa.

Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella, lapsosia ripustettu ompi kuusen oksilla.

Tähän on hyvä lopettaa! Sitten vain joulukalenterin tekoon, toivottavasti saitte tästä hyviä vinkkejä. 

Jouluterveisin,
Essi

Neulottu kierrepanta (ohje)

*Postaus sisältää affiliate-linkkejä

neulottupanta
virkattunorsu
virkattunorsu
neulottukierrepanta

Joululahjavinkkejä ja erityisesti käsityö- ja diy -ideoita toivottiin kovasti, kun kyselin jo joskus kesän lopussa tulevan syksyn ja talven postaustoiveita. Muita ideoita jouluun löydät tunnisteella joulukalenteri. 

Lue myös:

Virkkaa suloinen norsuvaunulelu tai helistin omalle tai kaverin vauvalle: Virkattu norsuvaunulelu + ohje

Neulo lämmin merinovillainen myssy vauvalle: Neulottu vauvan myssy

Paketoi lahjat tai koristele kuusi soodataikinakoristeilla: Soodataikinaresepti


Seuraavaksi jaan ohjeen ihanan muhkeaan ja lämmittävään neulepantaan. Ohje sopii hyvin myös aloittelijalle, sillä tässä ei tarvitse osata neuloa kuin oikea ja nurja silmukka. Puolessa välissä tehtävä kierre onnistuu vain silmukoiden paikkaa vaihtamalla. Panta valmistuu nopeasti, joten ehdit tehdä näitä vielä vaikka kuinka monta ennen joulua!


Tarvitset:

paksua merinovillalankaa, puikkosuositus 4-6 mm riippuen kuinka muhkean pannan haluat

kaksi sukkapuikkoa

paksun ompeluneulan

palmikkopuikon (myös mikä tahansa lanka käy, jota voit käyttää apulankana)

neulottukierrepanta
neulottukierrepanta
neulottukierrepanta

Ylemmän kuvan pannan olen neulonut Novitan Isoveli -langastasävyssä 061 pellava. Myös tämä persikkainen sävy* olisi aivan ihana! Valkoisen pannan neuloin taas Sandnes garnin baby lama -langasta. Kummassakin pannassa käytin 5 mm puikkoja.

Tee näin:

1. Riippuen mitä lankaa käytät, luo 28-32 silmukkaa sukkapuikolle, kunhan silmukkamäärä on parillinen. Tässä pannassa tein 28 silmukkaa.

2. Neulo 1 oikein 1 nurin joustinneuletta. Nosta jokaisen kerroksen ensimmäinen silmukka nurin neulomatta (eli nosta silmukka takareunasta puikolle niin että lanka on työn edessä) ja neulo viimeinen silmukka oikein. Näin reunasta tulee siisti.

neulottukierrepanta
(Tässä pannassa en tehnyt reunaa ohjeen tavoin, vaan nostin ensimmäisen silmukan oikein neulomatta ja siitä tuli pitsimäinen)

3. Jatka näin kunnes kappale on noin 20 cm pitkä tai yltää otsalta takaraivolle.

4. Tee kierre: nosta ensimmäiset 14 s palmikkopuikolle työn taakse odottamaan. Neulo sitten seuraavat sukkapuikolla odottavat 14 s ja sen jälkeen palmikkopuikon silmukat. Tässä kohtaa työ voi tuntua kireältä ja näyttää yhdeltä isolta sykkyrältä, mutta seuraavilla kerroksilla kierre alkaa hahmottua.

neulottukierrepanta
Jos ihmettelette mikä musta pötkö tuolla taustalla on, niin se on kissan häntä.

neulottukierrepanta
neulottukierrepanta

5. Jatka joustinneuletta samaan tapaan vielä noin 20-25 cm, testaile aina välillä sopiva ympärysmitta.

6. Päättele silmukat näin: nosta ensimmäinen silmukka neulomatta. Neulo seuraava silmukka joustinneuleen mukaan (nurin), nosta neulomatta jäänyt silmukka neulotun yli. Neulo seuraava silmukka, nosta edellinen silmukka neulotun yli. Neulo tämä kohta löysästi, ettei reunasta tule kireä!

neulottukierrepanta
neulottukierrepanta

7. Ompele päät yhteen, päättele lanka ja siisti työ höyryttämällä silitysraudan miedolla lämmöllä, pitäen esimerkiksi harsoa työn ja silitysraudan välissä.

neulottukierrepanta

Valmis!

Psst! Adlibriksella on tämän viikon huikeita Black week -tarjouksia. Esimerkiksi virkatuissa norsuissa käyttämästäni organic cotton -langasta* on useampi väri tarjouksessa 1,20-1,30 €, kun normaalisti kerä maksaa 2,50 €. Adlibrikselta olen myös tilannut usein lasten kirjoja ja askarteluvälineitä, ja niitä ajattelin nytkin tilata joululahjaksi.

Mukavia neulontahetkiä!

Essi

Kahden vuoden ikäero oli virhe

kahdenvuodenikaero

Saan tasaisin väliajoin paljon kysymyksiä siitä, miltä suosittu kahden vuoden ikäero lapsilla on tuntunut. Niin kuin ehkä täältä blogistakin on voinut havaita, vastaus on että ajoittain ihan hirveän rankalta.

Joskus kun on taas sellainen päivä, eli päivä, jonka alkumetreillä toivoisin sen jo päättyvän, päivittelen itselleni ääneen että mikä ihme tässä kahden vuoden ikäerossa on monien mielestä niin hyvää. 

"Lapsista on toisilleen seuraa."

No on seuraa joo, riitelyyn, tappeluun, rajojen rikkomiseen, itsensä ja tavaroiden rikkomiseen, tuhmuuksien tekemiseen. Ainakin viime aikoina on ollut hyvin harvassa ne hetket, kun nuo kaksi ovat voineet olla samassa tilassa ilman hirveää kiljumista, "se on minun" -huutoa tai itkua. Jos hetkeksi käännät selkäsi, käyt vessassa tms. niin takuuvarma skenaario on se, kun kuuluu ensin vaimea kolahdus ja heti perään itku. Joka saamarin kerta. Saa housut kintuissa juosta katsomaan kenen pää on lattiassa, kuka itkee ja onko molemmat lapset hengissä.

"Lapset voi leikkiä yhdessä."

Kaunis ajatus, mutta ei, no, nichts, nein, nej, njet. Se on varmasti nämä ikävaiheet, jotka eivät mene yksiin sitten niin millään. Leikit ja kehitysvaiheet ovat niin erilaiset ja kirjaimellisesti riitelee keskenään, ettei leikistä tule mitään. Ks. edellinen kohta.

"Esikoinen on 2-vuotiaana jo niin reipas, että omatoimisuus lisääntyy jatkuvasti ja lastenhoito helpottuu."

Korjaan, omatoimisuus vähenee ja lastenhoito lisääntyy. Nyt 3-vuotiaana esikoinen ei aina osaa pukea, syödä eikä käydä potalla. Hän sanoo joka toiseen asiaan, ettei osaa. "Kyllä osaat" kirvoittaa vain kimeäksi kirkunaksi kohoavan "ENKÄ OSAA"-vastauksen. How lovely. Mutta tietyssä mielessä tavallaan joo, kyllä 3-vuotias osaa jo puhua, kävellä, vaipoista on päästy eroon ja hän osaa monta muuta asiaa. Potalle oppiminen oli iso helpotus!

Arki tuntuu olevan yhtä tasapainoilua ajan ja sen kanssa, miten oma huomio kohdistuu lapsiin tasaisesti. Jos toinen on saanut vahingossa enemmän huomiota, sen huomaa kyllä heti. En edelleenkään ymmärrä, miten joku voi sanoa, ettei koskaan tunne riittämättömyyttä äitinä. No, minä selvästi tunnen riittämättömyyttä heidänkin puolesta.

"Kaksi menee siinä missä yksikin."

Klassikko! Tästä olen ennenkin paasannut, että haluan muuttaa virallisesti tämän "sanonnan" sen oikeaan muotoon: kaksi ei mene siinä missä yksikin. Kaksi ei ole yhtä kuin yksi. Ihan varmasti menee, jos esikoinen on vähän vanhempi, mutta tällä kahden vuoden ikäerolla en voi sanoa päässeeni kovin helpolla.

Mielestäni kolmen vuoden ikäero olisi helpompi. Olisi ehtinyt palautua kunnolla ensimmäisestä synnytyksestä ja imetyksestä, olisi saanut arjesta kiinni esikoisen kanssa ja ehtinyt nauttia ajasta hänen kanssaan kahdestaan. Esikoinen ymmärtäisi paremmin, että vauva on tulossa, ja hänen kanssa voisi kommunikoida selvemmin kaikista raskauteen ja uuteen vauvaan liittyvistä tunteista. Alle 2-vuotiaani ei ymmärtänyt tuon taivaallista kun sanoin että äidin mahassa on vauva ja että sinusta tulee isosisko.

Vauvan syntymä ja liikkeellelähtö ei ehkä aiheuttaisi niin järkyttävän isoa reaktiota ja mustasukkaisuutta, mitä meillä lähinnä tuo liikkeellelähtö aiheutti. Kahden vaipoissa kulkevan hoitaminen, kun itse vielä palautuu toisesta raskaudesta ja synnytyksestä oli yhtään kaunistelematta vain tosi rankkaa. Vauvan yöheräilyt ja etenkin neljän kuukauden hulinat samaan aikaan esikoisen uhmaiän voimistuessa oli tosi herkullinen yhdistelmä. 

Toivon, että tulevaisuudessa voisin kirjoitella hyväntuulisempia kirjoituksia muistoksi, ettei tyttöjen vallan tarvitse lukea pelkkää valitusta. Toivoisin leppoisampia päiviä, vähemmän itkua ja huutoa (koskee sekä äitiä että lapsia) ja enemmän iloa ja naurua. Onhan niitä lasten yhteisiä naurun remakoita täällä kuultu myös, ja ne lämmittävät mieltä ja tyhjentävät mielen kaikesta ärsytyksestä. Kun sama meno alkaa taas, toistelen päässäni, että tämä on vain vaihe. Vielä en siis ole huomannut kahden vuoden ikäeron hienoutta, mutta ehkä se konkretisoituu sitten joskus myöhemmin.

En kadu lapsiani, en todellakaan. Kumpikaan heistä ei ole virhe, ja meidän elämä on onnellista ja hyvää. Olen kiitollinen. Mutta olen myös tosi väsynyt, joinain päivinä ihan loppu kiukutteluun ja kiljumiseen, toisina päivinä ei tunnu missään. No, voitte tästä postauksesta päätellä kumpi päivä oli tänään.

Sitten tulee se hetki kun ajat autoa, ja kuulet Jannika B:n version Klamydian kappaleesta Pyyntö:

Vaikka olen pieni
Niin mulla on asiaa
Älä ylenkatso mua, älä yritä ohittaa
Erehdysten kautta
Saan oppia kaiken tän
Joka päivä ymmärrän taas vähän enemmän
Sä olet kaikkeni
Mä sinuun takerrun
En tartte krääsää vaan läheisyyttä sun
Olet turvapaikkani
Ole suoja kaikelta
Älä mua painosta, älä nurkkaan ahdista
Mulla yksi pyyntö ois
Älä vie lapsuuttani pois
Anna mun nauttia aika tää
Vaikka tieni murheita tois
Enkä paras missään ois
Anna elää täyttä elämää
Sitten ajan kotiin, kuivaan kyyneleet, huokaisen ja jatkan taas tätä matkaa. Kirjoitan itselleni muistiin, että minun arkeni on lasteni lapsuus, ja tämä kaikki on kovin katoavaista. En lupaa olla täydellinen äiti, koska sitä en ole (eikä sellaista ole olemassakaan), mutta lupaan tehdä parhaani. 
Essi

Alle 3-vuotiaan lapsen paikka on kotona?

No nyt ollaan taas vedetty mutkia suoriksi kun somea ja keskustelua tästä aiheesta seuraa.

Tutkijatohtori Aino Saarinen Helsingin yliopistosta esittää pian julkaistavassa väitöskirjassaan, että päiväkodin aloittaminen alle 3-vuotiaana voi lisätä lapsen aggressiivisuutta. Tarkemmin sanottuna liian varhain aloitettu päiväkoti, liian iso ryhmäkoko sekä liian pitkät hoitopäivät kasvattavat aggressiivisen käyttäytymisen riskiä. Saarinen pohjaa väitteensä myös kansainvälisiin tutkimuksiin.

Tämä oli taas sellainen tutkimus sekä uutisointi, mikä saa ne vanhemmat myhäilemään, joiden lapset ovat olleet/ovat saaneet olla kotona 3-vuotiaaksi, kun taas ne vanhemmat suuttumaan, joiden lapset ovat syystä tai toisesta aloittaneet päiväkodin alle 3-vuotiaana.

Minusta tällaiselle keskustelulle ei ole tarvetta. Oikeastaan voisin lopettaa koko tekstin tähän, ja tähän viimeiseen lauseeseen kiteytyisi se olennaisin: tästä asiasta ei ole keskusteltavaa.

Miksi ei? Koska lapsen laittaminen päiväkotiin ei useinkaan ole haluamiskysymys. Todella usein kyseessä on pakko, ei valinta. Osa voisi järjestellä asiat niin, että voi olla kotona pidempään, mutta todellakaan kaikille tämä ei ole mahdollista. Mitä siis saavutetaan tämmöisillä tutkimuksilla, niistä tehdyillä provosoivilla uutisoinneilla tai blogikirjoituksilla? 

Eräskin bloggaaja kirjoitti aiheesta tekstin, joka oli varmasti tahallisen kärkkäästi ilmaistu, en muuta syytä tälle keksi. Hänen mielestään oli siis helpotus, että hän sai ikäänkuin ulkopuolelta, vieläpä tutkijatohtorilta, vahvistusta sille että hänen ratkaisunsa olla laittamatta lasta päiväkotiin alle 3-vuotiaana oli oikea. Jotenkin hassua että tällaista vahvistusta tarvitaan, kun hänelläkin asuu isovanhemmat ymmärtääkseni naapurissa, ja perheen molemmat vanhemmat ovat hyvätuloisia. Mikä ihmeellinen tarve on kailottaa julkisesti, miten erinomaisesti heidän asiat ovat, kun tietää että tällaisilla kannanotoilla ei saa oikeastaan mitään muuta aikaiseksi kuin lisättyä muiden (todella monien) vanhempien henkistä taakkaa ja syyllisyyttä entisestään.

Syyllisyyttä siitä, ettei ole niin hyvät tulot että voisi elää kolme vuotta pelkästään toisen tuloilla. Asuntolaina, autolaina – lainat ylipäätään, yleensä jo pelkästään asumiskustannukset ajavat siihen tilanteeseen ettei taivu olemaan kolmea vuotta yhden vanhemman tuloilla. Harvalla myöskään on mahdollista säästää tarpeeksi, jotta voisi kolme vuotta hoitaa lasta kotona ilman mitään tuloja. Kotihoidontuen muutamalla satasella tekee pari isompaa kauppareissua. 

Lisäksi ihmisiä on erilaisia. Toiset eivät tykkää tai voi olla kotona aamusta iltaan hoitaen vaikkapa kahta lasta. Yksi vielä menee, mutta voin kyllä tästä hetkestä kertoa elävän esimerkin, että aika rajoilla mennään kahden pienen lapsen kanssa kotona. Ainoa säännöllinen meno viikossa on muskari, joka kestää 45 minuuttia + satunnaiset kahvittelut ja leikkitreffit. 

Tässä kohtaa voidaan myös kysyä:

No miksi sitten teit lapsia. Jep, voinko palauttaa ne jonnekin kun en etukäteen osannut tätä kuvitella?

On myös muita syitä.

Voin vain kuvitella, miltä tällaiset syyllistykset tuntuu niistä äideistä, jotka ovat esim. sairastuneet synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja joiden mielenterveyden kannalta on parempi, että lapsi on vaikka osan viikosta päiväkodissa. Tai niistä äideistä/vanhemmista, joilla ei ole ollenkaan tukiverkkoa tai se on kaukana. On hieman erilaista lapsiarkea, jos saat säännöllisesti pienen tauon lastenhoidosta, kun vertaa siihen että saat lapset hoitoon noin kerran puolessa vuodessa, korona-aikana ihan pyöreät 0 kertaa. 

Sellaista elämää, jota et itse elä, on varmasti vaikea kuvitella. Siksi ehkä pitäisin suuni kiinni silloin, kun itsellä on asiat todella hyvin eikä ole valittamista. Tai korjaan, saa siis ehdottomasti kertoa onnestaan ja näyttää sen muille, mutta voisiko sen tehdä syyllistämättä niitä jotka eivät ole yhtä onnekkaita tai elävät erilaista elämää?

Sen lisäksi, että meitä vanhempia on erilaisia eri tilanteissa, on myös lapset erilaisia, ihan vauvasta alkaen. Meidän kaksi lasta ovat kuin yö ja päivä keskenään. Ihan erilaiset temperamentit, tarpeet ja taipumukset. Mutta ei puhuta nyt meidän lapsista, vaan lapsista yleisesti. Lapset ovat erilaisia. Toiset viihtyvät päiväkodissa, toiset eivät – olivat he 2 tai 5-vuotiaita. Kyllä mäkin sen huomaan lasta päiväkodista hakiessa, että kaikille se päiväkoti ei selkeästi sovi. He huutaa ja itkee siellä äitiä tai isää, kun toiset lapset, nuoremmat ja vanhemmat, taas leikkivät aina tyytyväisinä.

Tästä syystä päiväkoti, sen aloitus, aloituksen syyt ja tarpeet, hoitopäivien määrä ja kesto – nämä kaikki ovat lapsi- ja perhekohtaisia asioita. Se mitä kukakin tekee ei tee sinusta parempaa tai huonompaa, eikä ketään tarvitsisi tuomita ratkaisuistaan tai valinnoistaan, etenkin kun aina ei ole valinnanvaraa. Yksikään vanhempi ei laita lastaan päiväkotiin ilman harkintaa, eikä päiväkodin aloitus vähennä vanhemman rakkautta lasta kohtaan senttiäkään.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että liian pitkät hoitopäivät ja -viikot tekee lapsista kiukkuisia. Meilläkin hoitopäivät on lyhyempiä ja niitä on kolmena päivänä viikossa. Mutta niin ne pitkät työpäivät on aikuisellekin pitkiä, ja suoraan sanoen pitkien työpäivien jälkeen ihan varmasti nätisti sanottuna kaikkia vituttaa. Pitäisikö työpäiviä lyhentää? Yleistää nelipäiväinen työviikko, palkasta kuitenkaan vähentämättä? Joka tapauksessa, täysipäiväinen hoito ja pitkät päivät ovat kyllä lapselle varmasti liian raskaita. Jos vain on mahdollista, yrittäisin saada hoitopäiviä lyhennettyä ja vähennettyä. Aina se ei tietenkään ole mahdollista, ja ymmärrän senkin täysin.

Samaten liian isot ryhmäkoot saa myös minut kavahtamaan. Lapsi ei varmasti saa tarvitsemaansa huomiota jos samassa ryhmässä on kolme aikuista ja lähemmäs 40 lasta. Mekin ollaan vaihdettu ihan viime tingassa päiväkotia toiseen, sillä esikoisen ryhmässä olisi ollut muistaakseni aikalailla tässä suhteessa hoitajia lapsiin. Toisessa päiväkodissa, johon vaihdettiin, oli ryhmässä kolme aikuista ja 10-11 lasta jos oikein muistan. 

Ikävä totuus on se, että tällekään ongelmalle ei yksikään vanhempi voi mitään tehdä. Näitä ongelmia ratkotaan eduskunnassa ja talousarvioesityksessä, kunnissa ja kunnan talousarviossa. Hoitotilanteeseen vaikuttaa suuresti myös asuinpaikka; tottakai pääkaupunkiseudulla tilanne on huono kun koko Suomi sinne yrittää ahtautua muutaman neliökilometrin sisälle asumaan.

Mielestäni tätä päiväkotiasiaa katsotaan ihan väärästä suunnasta. Miksi vanhemmat syyttelevät ja vertailevat toisiaan, taas jälleen kerran tässäkin asiassa? Enemmänkin pitäisi yhdessä miettiä, millä keinoin lapset voisivat aloittaa päiväkodin myöhemmin tai tehtäisiin ehkä rajoituksia/suosituksia hoitopäivien pituuksista iän mukaan.

Pahoittelut poukkoilevasta tekstistä, mutta halusin vain sanoa teille upeat vanhemmat, että ette ole yhtään sen huonompia kuin toiset, vaikka lapsenne olisi 1-vuotiaana päiväkodissa. Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, et ole paska äiti tai isä. Me tehdään kaikki parhaamme.

Nyt meen hakemaan lapseni päiväkodista, moiccu!


Isänpäiväviikonlopun tunnelmia

Tässä viikonlopussa on ollut monta juhlan aihetta. Tietysti isänpäivä ja kauniit aurinkoiset kelit, mutta myös Yhdysvaltain presidentinvaalin lopputulos! Olin yksi niistä, jotka tsekkasivat vaalitilanteen vartin välein, vaikka tiedostan, ettei se tarkistelu täältä Suomesta käsin muuta vaalitulosta suuntaan tai toiseen. Joe Biden on pitkän linjan poliitikko, ja on siten tehnyt myös valtavan määrän virheitä uransa aikana. Hänellä, niin kuin ei kenelläkään muullakaan, ei ole helpot ajat edessä, mutta silti usko häneen on tuhatkertainen edeltäjäänsä verrattuna. 

Kirjoitinkin tässä taannoin, että narsistin kanssa deittailu tuntuu samalta, kuin olisi uhmaikäisen lapsen kanssa, jolla on kuitenkin aikuisen miehen valta ja fyysinen voima. Kiukustuessaan narsisti osaa olla kyllä samaan aikaan sekä pelottava, uhkaava että arvaamaton, mutta myös ihan hiton nolo ja naurettava, sillä hänen puheissaan tai käytöksessään ei ole päätä eikä häntää, ja hän tuntuu elävän jossain ihan omalla planeetallaan. Oikeastaan juuri näillä sanoilla voisi kuvailla myös Trumpin "edesottamuksia" ja käytöstä presidenttinä – aivan päätöntä touhua. 

Jos nyt vaikka aloitettaisiin palauttamalla maan johtoon länsimaisen demokratian elementtejä, ja seuraavaksi toivoisin järkevää lähestymistä ilmastotoimiin, mm. liittymistä takaisin kansainvälisiin ilmastosopimuksiin.. Bidenistä presidenttinä en osaa sen enempää kommentoida, mutta hyvää hänessä on se, että hän ei ole Trump, vai mitä?

Mutta, se siitä politiikkaränttäyksestä. Meidän viikonloppuun kuului vaalitunnelmien lisäksi pizzaperjantain viettoa ja yhteensä kolme pellillistä pizzaa, lasten huonekalujen kalkkimaalausta (tästä tulossa postaus myöhemmin tällä viikolla), käsitöitä, pihahommia ja ulkoilua, kakun leivontaa ja kuvitelkaa, oikean kirjan lukemista! En edes muista milloin olen lukenut jotain muuta kuin jotain kasvatukseen tai opiskeluun (tai Yhdysvaltojen presidenttikisaan) liittyvää. 

soodamassakoristeet

Viime viikolla puhelimeen kilahti vihdoin viesti, että viikkoja sitten varaamani Eeva Kolun esikoisteos, Korkeintaan vähän väsynyt, on noudettavissa kirjastosta. Riensin lasten kanssa kirjastoon, ja illalla ahmin ensimmäiset sata sivua ihan ultranopeasti. Vaikken ole lukenut kirjaa vielä loppuun, olen nyt jo monta kertaa nauranut ja hymissyt ääneen, kirjoittanut kohtia ylös ja saanut useita ahaa-elämyksiä. On vain niin ilahduttavaa huomata, kun joku muu ajattelee täysin samalla tavalla kuin itse. Tai kun joku toinen osaa pukea omat ajatukset ymmärrettäviksi lauseiksi, siinä missä itse olen vain pyöritellyt ajatuksia päässäni saamatta niistä oikein kiinni. 

Eevan kirja on herättelevä kuvaus nykyajan vaatimuksista ja niiden ristiriitaisuuksista/mahdottomuudesta, työn luonteesta (nykyään harvoin ollaan yhdessä työpaikassa koko työuraa) ja ennen kaikkea uupumuksesta, mihin edellämainitut kohdat valitettavan usein johtaa. Jos joskus ajattelin, mikä minusta tulee isona ja mitä ryhdyn tekemään elämälläni, niin nykyään ajattelen että mikä minusta isona ei tule ja mitä pitäisi jättää tekemättä. Tuntuu, että nykyään pitäisi olla sekä kotiäiti, varhaiskasvattaja, puoliso että työntekijä, ja mielellään vielä pyörittää jotain sivubisnestä varsinaisen päätyön ohella. Siis tottakai ennenkin on tehty lapset ja huolehdittu kodista ja töistä, eletty ruuhkavuosia. Mutta nykyään tuntuu että vaatimukset joka suunnassa vain kasvavat kasvamistaan, mutta tunnit vuorokaudessa pysyvät samana. Mietin joka päivä, miten voisin yksinkertaistaa elämääni ja tehdä vähemmän.

Isänpäivää meillä vietettiin muuten aika perinteisesti, mutta pappaa ei nyt koronan takia käyty moikkaamassa. Toivottavasti nähdään pian! Tämä tässä koronatilanteessa on kyllä ihan paskaa, ettei uskalla omaa perhettään tai sukulaisiaan nähdä. Etenkin kun on päiväkoti-ikäinen lapsi, joka muutenkin tuo kaikki pöpöt kotiin. 

Joka tapauksessa, aamulla "yllätettiin" (kröhöm, mies oli varmaan herännyt jo ennen meitä, mutta esitti nukkuvaa, ja lisäksi hän kyllä kuuli kaikki lasten kiljumiset keittiöstä ja Liljan höpötyksen miten tehdään isille aamupalaa) iskä aamupalalla, johon kuului munakas, croissant, appelsiinimehu jäillä ja kahvi maitovaahdolla. Lahjaksi tehtiin tosiaan lasten kanssa soodataikinakoristeet, joista kerroin edellisessä postauksessa. Lisäksi annettiin Liljan päiväkodissa tekemä hieno kortti ja kasa miesten kosmetiikkaa. Mies oli asiaankuuluvasti hieman liikuttunut, häkeltynyt ja onnellinen. Päivällä syötiin kakkua ja juotiin kahvit, minkä jälkeen mentiin ulkoilemaan. Mies haravoi ja minä istutin kukkasipulit maahan. Lilja haravoi omalla pienellä vaaleanpunaisella haravallaan ja Helmi nukahti lämpöpussiin rattaisiin.

kukkasipuleidenistutus

Pidin tietoisesti somen kiinni sunnuntaina, koska halusin välttää puhelimen turhaa näpertämistä ja keskittyä olennaiseen. Näin teen automaattisesti välillä muutenkin arjessa, mutta erityisesti juhlapäivinä on kiva unohtaa hetkeksi kaikki muu.

Sellainen sekalainen kattaus kuulumisia tällä kertaa, nyt on aamukaffet juotu ja päivän askareet kutsuu! Vi hörs!

Essi

Soodataikinaresepti


soodataikinaresepti

Täällä on ollut uuni kuumana pitkin viikonloppua. Eilen oli pizzaperjantai, ja tänään ollaan lasten kanssa askarreltu isänpäivälahjat soodataikinasta ja paistettu kakkupohja huomista varten. 

Soodataikinasta olen ennen tehnyt joulukoristeita, mutta tällä kertaa sain hauskan idean (varmasti ainakin päiväkodeista tuttu) painaa lasten kädenjäljet muistoksi taikinaan. Tehtiin omat sekä iskälle että papalle. 

Soodataikina on todella helppo tehdä, se ei maksa juuri mitään ja lopputulos on tosi kiva. Kauniit joulukoristeet saat kaulimalla taikinan, painamalla keksimuoteilla siitä kuvoita ja lopuksi vielä halutessasi voit koristella kuviot esimerkiksi puutikulla, kuvioidulla lautasella, tuikkukupilla (esim. Kastehelmi) tai millä ikinä keksit. Tee koristeisiin puutikulla reiät ja sido juuttinarusta lenkki, jolloin saat suloiset itsetehdyt kuusenkoristeet tai pujota koriste lahjanarusta pakettikoristeeksi. Sydämet olisivat kauniit myös esimerkiksi glögipullon kaulassa.

Kädenjäljet tein yksinkertaisesti jakamalla taikinan neljään osaan ja kaulimisen jälkeen (jätä taikina aika paksuksi) painettiin kädenjäljet taikinaan. Puutikulla vielä kaiversin nimen ja vuoden taikinaan. 

soodataikina
soodataikinaresepti
soodataikinaresepti
soodataikinaresepti

Soodataikina:

2 dl soodaa
1 dl maissitärkkelystä
1,25 dl vettä
kaulin
puutikku
+ jos teet joulukoristeita, juuttinarua ja jotain millä koristella kuviot

Sekoita kattilassa kaikki ainekset keskenään. Lämmitä taikinaa miedolla lämmöllä samalla sekoittaen, kunnes taikina kiinteytyy. Kun taikina alkaa irrota pohjasta eikä enää sekoitu, ota kattila liedeltä ja siirrä esim. lusikalla taikina kulhoon. Peitä taikina kostealla liinalla ja anna jäähtyä. 

Tee taikinasta haluamasi koristeet ja anna kuivua huoneenlämmössä yön yli tai paista uunissa 75 asteessa noin tunti. Meidän uunilla tunti ei riittänyt, jotta kädenjäljet olisivat täysin kuivuneet (olivat sen verran paksut), mutta onneksi ne ehtivät kuivua huomiseen mennessä.

Essi


Lokakuun parhaat

M a r r a s k u u

Niin vain lokakuu sujahti ohi ja vuoden pimein ja kylmin vuodenaika on käsillä: tervetuloa talvi. Syyskuun parhaat voit käydä lukemassa täältä.

Ennen marraskuu oli itselleni muiden suomalaisten tavoin se inhokkikuukausi. Mutta asiaan tuli muutos kolme vuotta sitten, kun marraskuun alussa syntyi meidän esikoisemme, tuoden häikäisevän valon pimeyden keskelle. En muista koskaan olleeni marraskuussa niin iloinen ja täynnä onnea, en edes huomannut piiskaavaa kaatosadetta, joka muuttui ilmojen kylmetessä jäätäväksi tihkuksi. Koti lainehti leikkokukista koko marraskuun, pannu oli jatkuvasti kuumana ja kahvi tippumassa. Marraskuu ei tuntunut ollenkaan marraskuulta!

Taidan tänäkin vuonna tehdä saman, eli täyttää kodin leikkokukilla ja keitellä ahkerasti teetä ja kahvia. Tehdä kunnon suursiivouksen ja leipoa porkkanakakun (leivon aina porkkanakakkua jos tilanne vaatii rentoutumista, ja nyt on se tilanne.) Käydä lenkillä kirpeässä marraskuun aamussa, lämmittää puusaunaa ja ottaa tavaksi lukea kirjaa iltaisin. Jotain muuta siis kuin opiskeluun liittyvää. Voisin kirjastosta lainata itsellenikin jotain – onko muita jotka lähtee aina 20 lastenkirjaa kainalossaan kirjastosta kotiin? Okei, olen lainannut kyllä yhden puutarhakirjan ja muutaman käsityökirjan. Mutta ehkä olisi hyvä vaihtaa puhelimen näprääminen oikean kirjan lukemiseen, torkahtaa ja herätä siihen että lyö itseään kirjalla nenään.

Mutta sitten niihin parhaisiin + muutama huono:

+ Lokakuussa tein taas upeita kirppis- ja torilöytöjä, ja kotiin löysi tiensä mm. vanha astiakaappi, josta tuli väliaikaisesti lankavarastoni – tai oikeammin yksi niistä. Minulla taitaa olla varmaan viisi lankavarastoa. Lisäksi minulle kävi klassiset, eli kun vein itse lastenvaatteita kirppikselle myyntiin, erehdyin kiertämään kirppistä pariinkin otteeseen ja löysin Riihimäen lasipurkin neljällä eurolla, Ib laursenin valokuvakehykset kahdella eurolla ja nukkekodin kalusteita kympillä. Nukkekotia ei vielä ole, mutta ajattelin keksiä jostain vanhan rengin kaapin ja rakentaa nukkekodin siihen. Pää pursuaa ideoita, mutta katsotaan mitä keksin!

+ Erittäin Tärkeää Juhlapäivää, eli kansallista korvapuustipäivää, vietettiin 4. lokakuuta. Tuolloin leivottiin Liljan kanssa kolme pellillistä korvapuusteja ja syötiin niitä hymy korvissa.

+ Lokakuussa mies piti viikon syysloman. Sain aamupalan sänkyyn useana aamuna, ja totesin, ettei ole parempaa kuin herätä kahvin tuoksuun. 

+ Käynti Kappahlin toimistolla tutustumassa uuteen Newbie Room -mallistoon. Olipa kivaa päästä kahden muun äitikaverin kanssa minireissulle Helsinkiin ja samalla hypistelemään lempilastenvaatemerkin uusimpia ihanuuksia. Reissun jälkeen intouduin myös vähän vaihtamaan lastenhuoneen järjestystä ja rakastuin leikkihuoneeseen taas vähän enemmän.

+ Lokakuu huipentui ihanaan päivään hyvän ystäväni kanssa Tampereella. Kävimme syömässä, höpötimme kuulumisia tuntitolkulla, joimme viiniä, ehkä tirautettiin muutamat kyyneleetkin kun laskimme, kuinka monta vuotta olemme olleet parhaita ystäviä (26 vuotta on oikea vastaus) ja illan päätteeksi sujahdimme hotellilakanoihin irtokarkkipussien kanssa ja katsoimme Emily in Paris -sarjaa. Nukahdettiin varmaan jo ennen yhtä: olemme siis tulleet vanhoiksi. 

Joskus vuosia sitten meillä oli perinteenä käydä joka kesä road tripillä. Nukuimme autossa, joimme lämmintä valkoviiniä, soitimme kitaraa ja heräsimme aamulla kuumasta autosta krapulassa niskat jumissa. Yöttömiä öitä, hyviä kirppislöytöjä, yksi tyhjentynyt auton akku, yksi uusi akku jonka tuntemattomat vanhemmat miehet auttoi hakemaan ja vaihtamaan, monta litraa viiniä, pari nakkipakettia, Yyterin hiekkaa varpaiden välissä ja loputon määrä naurua ja hyviä muistoja. Oi niitä aikoja. Siihen nähden ollaan upgreidattu hommeleita kun nukuttiin jopa hotellissa, syötiin hienossa ravintolassa ja juotiin viini muovimukin sijaan viinilasista.


+ Kuun toiseksi viimeistä päivää vietettiin tyttöjen kanssa halloween-juhlien merkeissä. Leivoimme suklaakakkua, askartelimme lepakoita ja kurpitsoja sekä kaiversimme kurpitsalyhdyn. Pukeuduimme noidaksi, menninkäiseksi ja keijukaisprinsessaksi. Soitin kitaraa ja lauloimme
Taakse jää eli Liljan sanoin frozen laulun. Illalla avauduin blogiin, jonka jälkeen katsoin Outlanderista sydän sykkyrällä sitä jaksoa, (***spoiler alert***) kun Clare palaa 20 vuoden jälkeen Jamien luokse. Kirjoittamisen jälkeen olo oli helpottunut, mutta viimeistään Outlanderin ansiosta fiilis oli jo 6/5.


+ Ostin uuden imurin edellisen sanottua itsensä irti (Electroluxin silentperformer), ja se on ihana. Olen imuroinut keskimäärin neljästi päivässä. En tietenkään koko taloa, mutta keittiötä ja eteistä enimmäkseen. Johto on niin pitkä että sitä vain tulee ja tulee, imuri ei huuda ja se oikeasti myös imuroi asioita, toisin kuin edellinen halpisimuri. Kyllä hyvät siivousvälineet vaan on yksi hyvinvoinnin kulmakivistä vai mitä sanotte.

+ Erityismaininnan ansaitsee naapurini, jonka kanssa tutustuimme kunnolla vasta nyt, ja jonka kanssa ollaan voitu puhua bloggaamisesta, yrittämisestä ja kaikesta mitä nyt mieleen juolahtaa. Huippua!

- Helmin ambulanssikeikka oli kuukauden aallonpohja.

- Mun autosta on kannen tiiviste haljennut, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Tiedän vain, että se on veemäistä vaihtaa, ja mies sen voisi tehdä koska osaa korjata kaiken henkilöautoista rekkoihin, mutta missä milloin ja miten. Korjaamolle en vie, koska se maksaisi varmaan saman verran mitä auton arvo on nyt. Menen ensi viikolla katsomaan uutta autoa.

- Eksoottinen kokemus savusaunassa, jonka jälkeen taisin kärsiä lievän häkämyrkytyksen oireista. Ehkä olen vain herkkä savulle, mutta olihan se kokemus.

Toivotan kaikille lempeää ja tunnelmallista marraskuuta. Sytytellään paljon kynttilöitä ja muistetaan nauraa tarpeeksi niin ei pääse pimeys liikaa valloille.

Essi